Uutiset

Autot

Arctic Trucks tekee hyvästä erinomaisen

Arctic Trucks varustelee satakunta monivetoautoa asiakkailleen vuodessa. Varustelukohteena olevat autot ovat uusia, sinällään jo valmiiksi erinomaisia maastoon ja maantielle tehtyjä ajoneuvoja. Arctic Trucksin tekemiin muutostöihin kuluu aikaa alle päivän tapauksista jopa muutaman kuukauden kestäviin projekteihin asti. Kaikki tehdään asiakkaiden ehdoilla. Kävimme tutustumassa Sipoossa, miltä Arctic Trucksin lisävarustelemaToyota Hilux neliveto pick-up tuntuu maantiellä ja maastossa. Kyllä tuntui, hyvältä. Heti koeajon jälkeen ei aiheesta olisi pystynyt kirjoittamaan. Tekstiin olisi tullut mukaan liikaa adrenaliinia. Sitä nimittäin oli tarjolla erityisesti koeajon maasto-osuudella ’area 44:llä’.

Maantiellä saattaa olla maastoa vaarallisempaa

Kaikki alkoi Arctic Trucksin tiloissa Sipossa erinomaisesti. Sain avolava Toyota Hiluxin liikkeelle. Dielselmoottori vei automaattivaihteista autoa pitkin moottoritietä perin tavallisesti. Hieman normaalia suuremmat renkaat eivät antaneet mitään huomattavaa ylimääräistä äänimaailmaa, eikä tien urakohdat vedelleet autoa sivusunnassa. Sivusuunnassa tosin piti poiketa kanssa-autoilijan pyrittyä ajamaan liittymän kiihdytyskaistaltaan suoraan ohjaamani Hiluxin kylkeen. Onneksi vielä ohituskaistan vasemmalta puolelta löytyi tilaa pientareelta, eikä suojakaidekaan ollut heti kyljessä kiinni. Ajattajan kanssa keskustelu ei ehtinyt edes kunnolla tyrehtyä lähellä piti -tilanteesta. Jälkikäteen tosin aiheesta mainittiin. Kannattaa sitä peiliä vilkuilla, kun kaistaa vaihtaa, eikä vilkunkaan käyttö pahasta ole.

Ristiriipuntaan viittavaa oiretta, mutta Hiluxin jousitus on viritetty Arctic Trucksin pajalla tällaisiin tilanteisiin. Tasauspyörästön lukkoa piti käyttää etenemisen varmistamiseksi.

Maastoon Toyotan mieli

Moottoritiellä aiheutuneet sydämentykytykset olivat vain alkusoittoa. Siis tiedättehän sen tunteen, kun orkesteri lämmittelee montussaan ja odottaa, että saa kohta vetää täysillä palkeilla? Jos ette, suosittelen. Korvaavana toimintona voin ainakin suositella poikkeamista Arctic Trucksin ikiomalle salaperäiselle ’area 44’ -alueelle. Alue on pyhitetty maastokelpoisten ajoneuvojen testaamiseen. Arctic Trucks on alun perin islantilainen yritys, jolla on pohjoisissa maissa toimintaa. Suomessa Arctic Trucks varustelee monivetoautojen ominaisuuksia hieman tehdasasennuksia paremmaksi. Hieman tarkoittaa eri asiakkaille eri laajuutta. Arctic Trucks tuntee varustelemansa ajoneuvot, mutta tuntee ja on valmis edelleen oppimaan uutta ajoneuvojen haasteellisista käyttöpaikoista. Yrityksen varustelemat lopulliset tuotteet kelpaavat tavalliselle suomalaiselle kesämökkiautoilijalle tai erityisvaativissa olosuhteissa pelastustyötä tekevälle ammattilaiselle. Siihen väliin mahtuu jo monia variaatioita ’hieman’-määritteestä. Koeajossa ollut Toyotan Hilux näytti ulkoa tarkastellen varsin tavalliselta siistiltä nelivetoiselta lava-autolta. Arctic Trucksin ajattajan mukaan jousitus oli esimerkiksi täysin uusi kokeiluversio, josta haetaan kenttätestitietoa. Toimittaja ei osannut sanoa tähänkään yhtään mitään. Noviisilla oli päinvastoin itsellään vain kysyttävää, kun maastoon mentiin.

Truxedon laadukkailla katteilla peitetään avolavan tavaratila. Huomaa Arctic Trucksin logo maailman kuulun valmistajan vierellä.

Portin lukko auki ja tasauspyörästön lukkonappi tiedoksi

Maastossa alkoi itseäkin hävettää kysymys, mennäänkö me tällä autolla oikeasti tuonnekin? Ja ajattajalta tuli aina sama vastaus, anna mennä vaan. On siellä area 44:llä myös sellaisia paikkoja, joihin ei ollut Toyota Hiluxilla asiaa. Tela-alustaisellakin ajoneuvolla voi jäädä koeajoalueella jumiin tai ei vain pääse mudasta tai jäästä liukasta mäkeä ylös. Area 44 on todella monipuolinen ja haastava maastoltaan. Se on myös kuvauksellisen kaunis kappale suomalaista luontoa. Joka tapauksessa

Area 44:llä on paikkoja jonne pitää ja kannattaa mennä, mutta on myös paikkoja, jonne ei kannata mennä juuri millään kulkuvälineellä. Onneksi  Arctic Trucksin toimitusjohtaja Ville Viikari oli opastamassa ummikkoa.

kestopäällysteellä ajava tavallinen kansalainen ei todellakaan osaa arvioida, voiko juuri tätä kuuraista jyrkkää kalliota nousta Hiluxilla vai ei. Helppokäyttötoiminta Toyotan nelivedossa tarkoitti maastossa esimerkiksi luistoneston oikea-aikaisuutta, kun yksikin vetävä pyörä pyrki sutimaan, se auttoi oikeasti aktiivisuudellaan etenemistä. Se alastulo pitkin samaa kalliota oli aivan painovoiman ansiota, ainoa jännitysmomentti oli auton alastuloasento, keula-, kylki-, perä- vai peräti katto edellä?

”Mennään tasakaasulla mäki ylös, tuossa kynnyksellä (kynnys oli noin 30 senttimetriä peruskalliota) annat hieman lisää kaasua, kun etupyörät ovat siinä päällä, niin päästään kerralla ylös”, kuului vierestä. Aivan turhaan, siihen kynnykselle amatööri pääsi ja jäi paikalleen pyöriä sudittamaan. Pieni peruutus, uusi yritys ja nousihan se. Kun korkeimmalle kohdalle päästiin, oli pakko nousta kuljettajan paikalta pois ja vetää vähän raitista ilmaa sisuksiin. Adrenaliiniryöppy veressä piti raajoja pakkoliikkeessä, eikä kylmä tuntunut missään. Ei ole todellakaan vaikea uskoa, että maastoajoon ja sen tuomaan adrenaliiniryöppyyn jää nopeasti koukkuun. Mitään näin hauskaa ja haasteellista ei ole tullut pitkään aikaan tehtyä.

Asiakas määrittelee, Arctic Trucks toteuttaa

Arctic Trucksin toimitusjohtaja Ville Viikari kertoi, että vuosien varrella on muodostunut selkeä kuva, mitä ajoneuvoille pystytään tekemään ja mihin ne varustelun jälkeen kykenevät. Ville on pitkän autoalan uransa ohella itse harrastanut offroad-ajoja, myös kilpatasolla. Hänen on helppo ymmärtää toimittajan intoilua area 44:llä. Viikarin mukaan kansainväliset vieraat juuttuvat välillä koeajoalueella kiinnittämään itse alueeseen paljon huomiota. Mutta suomalaisinkin silmin sinänsä tavallinen metsämaisema area 44:llä tuntuu poikkeuksellisen monipuoliselta. Ennen kaikkea se palvelee testaajien tarkoitusta haastavuudellaan.

Sieltä sitä ponnisteltiin ylös. Kuva ei kerro totuutta, eikä varsinkaan pinnan niljakkuudesta yhtään mitään. Toyota Hilux Arctic Trucksin varustuksella pystyi amatöörin silmin uskomattomiin suorituksiin.

”Korostan, että ajamasi Toyota Hilux on katukäyttöön tarkoitettu auto. Sen renkaat ovat toki parhaat mahdolliset, mutta nekin ovat tavallista hyllytavaraa”, sanoo Ville, kun olin moneen otteeseen hämmästellyt Toyota Hilux Arctic Trucks -version etenemiskykyä maastossa ja tavallisuutta maantiellä. Viikarin joukkueen ammattitaidon tunnustusta voi lukea myös Sipoonlahdessa suoraan moottoritieltä. Toimitilan seinästä löytyy esimerkiksi tieto Toyotan valtuuttamasta merkkihuollosta. En yhtään ihmettele, varustelun ammattilaisten kanssa ollaan tekemisissä.

Mäen päälle, että heilahti!

Lue seuraavaksi