Uutiset

Autot

Auto-Cuby taipuu moneksi

Auto Cuby Sprinter

Suomalaisessa henkilöliikenteessä käytettävän ajoneuvokaluston kirjo niin koon kuin valmistajienkin osalta kasvaa alati. Mäntsälän ympäristössä toimiva Liikenne Lampola Oy päätyi kasvattamaan ajoneuvokalustoaan Puolassa valmistetulla 23-paikkaisella pikkubussilla.

Liikenne Lampola Oy:n tunnusmerkkinä olevan punaisen ajoneuvokaluston määrä on kasvanut määrätietoisen tasaisesti yrityksen toiminnan aikana. Jyrki Lampolan luotsaamassa yritysryppäässä hoidetaan henkilökuljetuksia tällä hetkellä seitsemän ajoneuvon voimalla. Perinteisten taksien ohella laivastoon kuuluu myös kahdeksan matkustajapaikkaa tarjoavia pikkubusseja sekä 16-23 paikkaa tarjoavia vaihtoehtoja.

Syyskuun alussa laivastoon liitettiin puolalaisen Auto-Cubyn valmistama 23-paikkainen turistiluokan ajokki, joka monipuolisuutensa ansiosta soveltuu niin linjaliikenteeseen, koululaisajoon kuin tilausajoonkin.

”Halusimme varustetasoltaan ja ilmeeltään korkeatasoisen tilausajobussin, joka soveltuisi ominaisuuksiltaan myös muihin ajotehtäviimme. Lopulta valinta kohdistui Auto-Cubyn tuotteeseen paljolti kilpailukykyisen hinnoittelun ja reilujen matkatavaratilojen vuoksi”, kertoo Jyrki Lampola valintaan johtaneista seikoista.

”Tämän kokoluokan ajoneuvoissa matkatavaratilasta on aina puutetta, joten Auto-Cubyn tarjoamat helmaluukut helpottavat omalta osaltaan tätä tilannetta tilausajokäytössä”, jatkaa puolalaisajokilla vakituiseen ajava Tomi Rynö.

Lampolan Mercedes-Benz Sprinteriä on jatkettu tehtaalla 40 sentillä matkustuskapasiteetin kasvattamiseksi. Seitsemään penkkiriviin asennetut nahkaistuimet tarjoavat mukavaa matkaa koululaisille, mutta täysikokoisten matkustajien kohdalla istuinväli saisi Rynön mukaan olla nykyistä pidempi.

”Suunnitelmissa onkin nostaa yksi penkkirivi pois jalkatilan kasvattamiseksi”, valottaa Lampola, jonka mukaan asiakkaat kiittelevät eritoten istuimissa olevaa sivuttaisiirtomahdollisuutta, joka on molemmin puolin käytävää. Kuljettajien ennakkoluulot ulkomailla varusteltua autoa kohtaan karisivat heti ensikilometreillä, sillä työjälki ja laatu ovat kumpikin erittäin korkealla tasolla.

”Äänettömyys ulottuu myös kaikkiin korirakenteisiin ja varusteisiin, joista ei kitinöitä kantaudu. Kyllä tätä autoa kehtaa esitellä asiakkaille”, kehaisee Rynö esitellessään ajokin LED-valaistusta, joka pitää sisällään kaikki sateenkaaren sävyt. Matkustamoon on siten helppo luoda asiakkaiden toivoma tunnelma.

Turistiliikenteen ehdoilla rakennetun auton varustukseen kuuluu myös muun muassa penkkirivikohtainen kattokanavailmastointi ja DVD-soittimella varustettu digitelevisio, joka toimii varsin mainiosti myös ajettaessa. Kokemusten perusteella tosin lähinnä päätieverkostolla.

Liikenne Lampola Oy päätyi ajoneuvovalinnassaan Auto-Cubyn varustelemaan Mercedes-Benz Sprinteriin. Jyrki Lampolan mukaan kilpailukykyinen hinnoittelu yhdessä helmalaatikoiden kanssa vaikuttivat myönteisellä tavalla kaupan syntymiseen.

Auto-Cubyn helmalaatikoiden ansiosta auton matkatavaratilat vastaavat tavanomaista paremmin muun muassa risteilymatkustajien tarpeisiin.

Kuljettaja Tomi Rynön mukaan auton varustetaso ja viimeistely yhdessä matkustamon äänettömyyden kanssa ovat olleet myönteisiä ominaisuuksia. Materiaalit ovat myös puhtaanapidon kannalta vaivattomia, mikä on selvä etu varsinkin koululaiskuljetuksissa.

”Tilausajokäyttöä ajatellen autossa on koripituuteen nähden yksi penkkirivi liikaa”, toteaa Rynö ajokistaan.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi