Uutiset

Autot

Bussimarkkinat Turussa

Turkulaiset bussialan toimijat, Bussikauppa.fi, Bustec Oy ja Suomen Bussipalvelut Oy, järjestivät 4.-5. huhtikuuta jo toisen kerran bussimarkkinat Turussa Korjasmäenkatu 3:ssa. Mukana aurinkoisessa, mutta hieman viileässä kevätsäässä pidetyillä markkinoilla oli 13 näytteilleasettajaa, jotka koostuivat bussialan yrityksistä ja sidosryhmiin kuuluvista toimijoista.

Markkinoilla oli mahdollisuus tutustua sekä uusiin että hyviin käytettyihin, lähinnä 2000-luvun busseihin ja pikkubusseihin sekä takseihin, joita oli paikalla parikymmentä kappaletta. Osa myytävistä autoista oli järjestäjien ja osa asiakkaiden. Kauppaakin markkinoilla tehtiin, sillä neljä autoa vaihtoi markkinoiden ansiosta omistajaa.

Suomen Bussipalvelut esitteli markkinoilla uutta 53+1-paikkaista VDL Futura 129-täysturistibussia sekä Hanover Displays -linjakilpiä. Viereinen myynnissä ollut Mercedes-Benz Eurostar 0404 -bussi oli vuosimallia 1999. Täydellä turistivarustuksella oleva 49+1+1-paikkainen auto oli varustettu invahissillä, jonka ansiosta autoon oli mahdollista saada 12 pyörätuolipaikkaa.

Näytteillä oli Bussikauppa.fin luumäkeläiselle Jukka Huttula Ky:lle myymä erikoislaatuinen 19+1-paikkainen Mercedes-Benz Sprinter CDI 519 -bussi. Autossa oli normaalin turistivarustuksen lisäksi korkea tuulilasi, Vogelin istuimet, tie- ja matkustamokamerat, tutkat edessä ja takana ja 10 kappaletta virtapistokkeita. Lämmitettävät tavaratilat sivuilla ja takana oli varustettu suuntaisluukuilla ja irrotettavilla matoilla.

Seinäjokelainen Oy Auto-Way Ltd oli mukana markkinoilla kahdella Autometin valmistamalla Mercedes-Benz Sprinterillä. Valkoinen oli 12+1/13+1-paikkainen monikäyttömalli hyvillä varusteilla ja hopeanvärinen 22+1-paikkainen Mercedes-Benz 516 CDI AM-Jumbosprinter turistivarustuksella.

Autokori ja verhoilu J. Lehtinen Oy Liedosta esitteli markkinoilla Volkswagen Maxi Caddy Comfortline 1,6 DSG:stä valmistamaansa esteetöntä taksia. Autoon oli tehty yksi pyörätuolipaikka asentamalla siihen B-Style-muutossarjatasalattia (1500x850x1430 mm) sekä pyörätuolin kiinnityssarja sähkölukitteisilla etuvöillä. Autoon oli myös asennettu lisä-ääni- ja -lämpöeristys, led-sisävalot himmennyksellä sekä rahastusvalo.

Lietolaisen Omniko Oy:n Heikki Silvan ja Ari Suomi kertoivat linja-autojen kolarikorjauksista, maalauksista, lasinvaihdoista ja erilaisista muutostöistä. Näytteillä oli maalausta vailla oleva Nyholmin bussi.

Suomen Euromaster Oy:n Turun pisteen rengasmyyjä Jan-Erik Anttalainen kertoi busseihin sopivista Michelin-renkaista sekä Lemmerz- ja Alux-alumiinivanteista.

Asiakkuuspäällikkö Monica Tuominen esitteli markkinoilla Pohjolan vakuutuksia ja yhteyspäällikkö Mika Gratscheff puolestaan A-Vakuutus Oy:n tuotteita.

Lue seuraavaksi