Uutiset

Kuljetuskalusto

DAF ja VAK – kun tunnelit ovat arkipäivää

DAF LF pesi kasvonsa saatuaan ohjaamon alle uutta ja aiempaa puhtaampaa tekniikkaa.

Lehto & Jylhä Oy:n pirteänpunainen koukkuauto on piristävä poikkeus suomalaisessa katukuvassa. Värityksen ja merkin ohella autossa on muitakin kiinnostusta herättäviä teknisiä yksityiskohtia.

Pääkaupunkiseudun tunneleissa, porttikäytävissä ja rakennustyömailla vuosikymmenten ajan pyörineen Lehto & Jylhä Oy:n laivastoon liitettiin loppukeväästä uusi koukkuauto, joka edeltäjiensä tavoin on pieni päältä, mutta suuri kyvyiltään. Kooltaan pientä, mutta palvelukyvyltään monipuolista perheyritystä luotsaava Pauli Lehto on kalustohankintojen yhteydessä halunnut ja osaltaan myös uskaltanut kulkea valtavirrasta poikkeavalla reitillä.

”Toimintamme alkoi 30 vuotta sitten Iveco Zetalla, sittemmin vaihtolavoja on kiskottu niin Mitsubishi Canterilla kuin MAN:llakin. Tämä on meille ensimmäinen DAF ja ainakin ensimmäisen 3500 kilometrin perusteella kokemukset ovat pääosin myönteisiä”, summaa Pauli Lehto esitellessään uutta koukuttajaa, joka lukeutuu maamme ensimmäisten Euro 6 -ajokkien ajoukkoon. Kauppaa tehtäessä tarjolla oli vielä viimeisiä Euro 5 -autoja, mutta valinta kohdistui kuitenkin uuteen tekniikkaan, joka toi mukanaan myös uuden ilmeen saaneen ohjaamon.

Lehto & Jylhä Oy:n DAF LF220 lukeutuu 12-tonnisena vaihtoehtona hollantilaisvalmistajan keveimpään painoluokkaan. Euro 6 -päästönormin täyttävän ajokin voimanlähteenä on Paccarin valmistama 6,7-litrainen moottori, joka tarjoaa kuljettajalle 220 hevosvoiman tehon. Vaihteistoksi valikoitui Suomessa harvinaiseksi jäänyt, Allisonin valmistama 5-portainen perinteiseen turbiinitekniikkaan perustuva täysautomaatti.

”Käytössämme on ollut automatisoituja manuaalivaihteistoja, jotka eivät toimivuudeltaan ole täyttäneet kaikkia niille asettamiamme tavoitteita. Siksi päätimme nyt kokeilla täysautomaattia, joka ainakin ensikokemusten perusteella on toiminnoiltaan automatisoituja vaihteistoja hienostuneempi”, kertoo Lehto,

Lehto, jonka mukaan esimerkiksi vekslaaminen ahtaissa tiloissa käy todella nopeasti ja pehmeästi automaattivaihteisella autolla.

”Lähtökohtaisesti halusimme automaatin, koska valtaosa ajosuoritteestamme kertyy pääkaupunkiseudulta, missä ajomatkat ovat lyhyitä. Huomattava osa suoritteesta ajetaan myös kiivaassa ja hektisessä kaupunkiliikenteessä, jolloin manuaalivaihteisto ei enää mielestäni ole nykyaikaa”, kertoo Lehto luoden silmäyksen omamassaltaan noin 5,5 tonnin ajokkiin, jonka päällirakenteet ovat vahtolaisen VAK Oy:n käsialaa.

Pauli Lehdon mukaan VAK Oy:n valmistamien koukkulaitteiden luotettavuus ja toimintavarmuus ovat pitäneet vantaalaisautoilijan merkkiuskollisena. Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta kaikissa Lehdon ajokeissa on ollut VAK:n koukkulaitteet. Viimeisimpään ajokkiin valittiin kapasiteetiltaan seitsemän tonnin laitteet. Liukupuomilla varustettua koukkulaitetta voidaan hallita niin ulkopuolisilla vivuilla, ohjaamosta löytyvillä vivuilla tai mukana kulkevan langattoman kauko-ohjaimen avulla.

Kapasiteetiltaan seitsemän tonnin VAK-koukkulaitetta voidaan käyttää langattoman kauko-ohjaimen avulla.

”Kauko-ohjain on erittäin kätevä varuste esimerkiksi autoja siirrettäessä tai ahtaissa paikoissa toimittaessa”, kertoo Lehto, jonka mukaan asiakaskuntaan kuuluu niin maanlaajuisia ja viikoittain palveltavia rakennusliikkeitä kuin satunnaisia omakotiasukkaitakin.

Pauli Lehdon autoilijan ura alkoi yhden koukkuauton turvin vuonna 1981.

Kuljetusyrittäjän mielestä jokainen yhteydenotto tai kuljetustilaus on nimittäin yhtä tärkeä.

”Lähtökohtaisesti pyrin vastaamaan jokaiseen tiedusteluun, olipa se kuinka varteenotettava hyvänsä”, pohtii Lehto, joka toivoisi myös automyyjiltä löytyvän samaa ajattelutapaa.

”Kauppaa tehtiin kyllä toisestakin merkistä. Sain yhden tarjouksen, johon tein muutamia korjauksia ja tarkistuksia. Tämän jälkeen ei siitä automyyjästä ole kuulunut”, tuumaa kuljetusyrittäjä kivutessaan uutukaisen ajokin ohjaimiin.

DAF LF pesi kasvonsa saatuaan ohjaamon alle uutta ja aiempaa puhtaampaa tekniikkaa, joka ei epäilytä ainakaan Pauli Lehtoa. ”Valmistajan lupausten perusteella Euro 6-auton pitäisi olla edeltäjiään pieniruokaisempi. Puhtaudesta saa myös lisäpisteitä kaupunkien kilpailutuksissa”, pohtii Lehto taustoja Euro 6 -ajokin hankinnalle.

Kaupunkien kujien ja porttikäytävien ehdoilla toteutetun, takailmajousitetun ajoneuvon kokonaiskorkeus 17,5-tuumaisilla renkailla on noin 2,6 metriä. Useimmiten kyytiin kiskaistaan rakennusjätettä, lunta tai siivouspäivän ylijäämämateriaalia sisältävä vaihtolava. Keväisin ja syksyisin järjestettävät siivoustalkoot ovat myös merkittävä työllistäjä.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi