Dometic yhdistää tuotemerkkinsä

Heikki Hiltunen

Yhden omistajan monen tuotemerkin yhdistäminen samanimiseksi ei ole helppoa. Dometic konsernin Suomen henkilöstö tietää sen, koska tuotteita ja tuotealueita on paljon. Tuotteiden uudelleennimitykset ovat jo pitkällä. Dometicin omistamien tuotenimien ja tuotteiden myynti jatkossa yhdellä Dometic-merkillä toteutetaan asiakkaiden parhaaksi. Uudet tuotteet ja tuotetyypit vievät nimeämistyötä nopeasti eteenpäin. Tutustuimme Dometicin tuotteista erityisesti ajoneuvojen peruutuskameroihin ja näyttöihin. Uusia käyttäjiä helpottavia ratkaisuja tulee koko ajan lisää.

Dometic on nykyään pörssinoteerattu konserniyritys, joka toimii kansainvälisesti kaikissa maanosissa. Dometic Finland Oy toimii Suomen markkinoilla tuotteiden maahantuojana ja jälleenmyyntikanavan tukiorganisaationa. Peruutuskameramerkki Waeco on autoalan käyttäjille, jälleenmyyjille ja huollolle tuttu. Jatkossa kameraa markkinoidaan ja myydään Dometic -kamerana. Laatu ja palvelut säilyvät, toki niitä kehittäen, mutta yksi erityispiirre korostuu erityisesti.
”Olemme vuosien varrella laajentuneet voimakkaasti yritysostojen ja yhdistymisten kautta. Siitäkin huolimatta olemme voineet eri komponenteista yhdistelemällä rakentaa asiakkaalle kokonaisuuksia. Se on vahvuutemme kamerapuolella. Meiltä löytyy tarvittaessa adapteri esimerkiksi peruutuskameran tuottaman signaalin ja multimedialaitteen näytönohjaimen väliin”, havainnollistaa myyntipäällikkö Mikko Tamminen Dometicin tiloissa Vantaalla.

Peruuta turvallisesti Dometicin avulla

Mikko Tamminen ja tuotepäällikkö Arto Anttila Dometicilta pystyvät perustellen kertomaan peruutuskameroiden eduista. Dometicilla on tarjota ratkaisuja asiakkaan

Mikko Tamminen Dometicilta kertoo nykyaikaisen kameran mahtuvan esimerkiksi ajoneuvon maskiin piiloon. Joissain automerkeissä kamera mahtuu merkkilogon keskelle täysin näkymättömiin. Kameran kiinnitystä varten ei tarvitse rakenteisiin porata reikiä, vaan se pysyy paikoillaan teippiasennuksella.

turvallisuuden parantamiseksi.

”Nykyään kamerat kuvaavat pääsääntöisesti digitaalista kuvamuotoa. Kamerajärjestelmiä on sekä langallisia että langattomia. Viimemainitussa peruutuskamerasta lähtee johdotus lähettimeen, jonka kautta kuva siirtyy langattomasti ja turvallisesti ajoneuvon takaa kuljettajalle. Ohjaamossa kuljettajalla on oma älypuhelin tai tabletti, josta peruutuskameran kuva näkyy. Käyttämämme VT100 WIFIn tekniikka ja laitteiden paritus varmistavat oikean hyvälaatuisen kuvan näkymisen kuljettajalle”, Arto Anttila kertoo edustamistaan tuotteista. Asennus jälkikäteen ajoneuvon taakse onnistuu, kamera on vesitiivis ja suojausluokiteltu. Arto Anttila antaa esimerkiksi montaa eri matkailu- tai muuta perävaunua hallitseville ja käyttäville erinomaisen vinkin.

”Voimme toimittaa peruutuskamerat yksittäisen asiakkaan kaikkiin hinattaviin ajoneuvoihin. Peruutuskameran kuva lähetetään langattomasti. Vetävän auton kuljettaja voi ladata Dometicin ilmaisen sovelluksen android- tai apple-järjestelmäänsä ja saa peruutuskameran kuvan laitteeseensa. Yksilöllisen signaalin tunnuksena voi käyttää vaikka hinattavan ajoneuvon rekisteritunnusta”, vinkkaa Arto Anttila Dometicilta.

Uutta ja koeteltua tekniikkaa

Dometicin Mikko Tamminen sanoo olevansa asiakkaidensa käytössä Lahden Caravan messuilla syyskuun 15.-17. päivä. Dometicin tuotteita ja palveluja löytyy hyvin laajalla skaalalla niin ammattilaisille kuin vapaa-ajan käyttäjille. Matkailuajoneuvojen harrastajat tai raskaan työkoneen käyttäjät löytävät omaa tekemistään helpottavat ratkaisut Dometicilta. Arto Anttila ja Mikko Tamminen kehottavat ottamaan yhteyttä jälleenmyyjiin. He ovat valmiina kehittämään tuotteitaan asiakkaiden hyödyksi.

”Emme ole välttämättä yksittäisen komponentin halvin vaihtoehto, vaan ajattelemme kokonaisratkaisuja. Kerromme asiakkaillemme mahdolliset haasteetkin”, kertoo Arto Anttila Dometicilta. Mikko Tamminen vahvistaa ja kertaa tuotenimimuutoksen myös palvelevan asiakkaan kokonaisuutta paremmin.

 

Verkossa

www.dometic.fi