Uutiset

Autot

Ford Transit Custom uudistuu

Ford uudistaa hyötyajoneuvojensa automalleja kiivaalla tahdilla. Kilpailutilanne on merkkien välillä tiukkaa. Fordin tapauksessa maailman taloustilanteen positiivisuus ja samalla merkin automallien yhtenäistämisten ajatus voi kantaa lähivuosina erittäin tuottoisaa hedelmää. Saimme kansainvälisen ja kansallisen lehdistön edustajien ensijoukoissa tehdä tuttavuutta Fordin legendaarisen Transitin uuden mallin kanssa. Nyt vuorossa oli Ford Transit Custom. Verhon taakse päästiin kurkkaamaan jo seuraavaakin Transit uudistusta.

Uutuutta ihaillen

Fordin Suomen edustajien eli myyntipäällikkö Petteri Pajasen ja viestintäpäällikkö Tarja Hammarbergin kiinnostus uutta Transit Custom -mallia kohtaan oli käsinkosketeltavaa. Uusien automallien uutuuksia esitellessä autotalojen oman väen näin silmiinpistävä innostus tarttuu väistämättä vieraisiinkin. Saimme toki saksalaisella täsmällisyydellä luennot Customin suunnittelun lähtökohdista ja tarkat tekniset erittelyt, mutta Fordin Suomen edustajien läsnäolo oli tosi hienoa. Ja onhan ne Ford Transit uudet Customit hienoja. Koeajomahdollisuus kertoi auton ohjaamon väliseinästä eteenpäin uudistuneen sisätiloiltaan täysin. Oli sieltä ulkoa näkyvissä uusittu keula tai takaliukuoven kiskonupotus. Myös takavalot on paremmin upotettu rakenteisiin. Kuljettajan näkymä Ford Transit Customissa on täysin uutta.

Ford Transit Customin mittaristo on erittäin selkeä.

Kuljettajalla on kaikki hallittavissa

Kuljettajan penkki säätyi normaalimittaiselle erinomaisesti, ratin syvyys- ja pystysunnan säätäminen täydensivät hyvän ajoasennon. Kollegan parimetrinen vartalokin taittui kuulemma sujuvasti kuljettajan paikalle. Näkymä mittaristoon on ok, mutta suurin uutuus on käyttöpainikkeiden saavutettavuus ja täysin uusi ilme. Transit Customin suunnitteluun osallistuneen työryhmän jäsenen väite koko ajoneuvon leveydelle jatkuvista linjoista tai ovien pitkittäispintojen jatkumot avautuivat esittelypuheesta

Uudistunut sisusta kuljettajalle on Ford Transit Customissa näkyvintä. Konehuoneen ja muun voimansiirron uudistukset ovat merkittäviä ajoneuvon TCO:lle eli koko auton eliniän kulurakenteelle.

käytännössä oikein toimiviksi. Värimaailma miellytti yhtenäisyydellään, samoin prosentuaalisesti merkittävästi lisääntyneet asiakirjojen-, juomatelineiden- ja pientavaratelineiden lukumäärä. Jopa pienet helposti hukattavat pikkutavarat ja -rahat joutavat jatkossa helposti löytyvään koloonsa vaihdevalitsimen viereen. Painikkeet osuvat ilman kurotteluja sormiin ja kämmeniin. Myös ratin monitoiminnat ovat helposti omaksuttavia, jopa normaalille suomalaisautoilijalle ilman ohjekirjaa. Esittelyssä ja koeajettavina olleista esisarjan autoista puuttui mukautuvan vakionopeussäätimen toiminta, vaikka mittaristosta se näkyi olevan. Sellainen asia piti jopa suomalaisautoilijan kysymällä varmistaa, onneksi ei kokeiltu ihan loppuun asti ajamalla toisen uuden Transit Customin perään. Kuljettajaa palvelevien avustimien lukumäärä ja ominaisuudet vaativat perehtymistä. Sanalla sanoen, uuden Ford Transit Customin ohjekirjaa kannattaa lukea. Lukemisen ansioista voi säästää vinon pinon rahaa tai saa esimerkiksi pidettyä ajokorttinsa taskussa.

Moottori vetää, vaihteisto vaihtaa mainiosti

Koeajotapahtumassa sai kokeiltavaksi erikokoisia automaatti- ja manuaalivaihteistolla varustettuja Ford Transit Customeita. Moottoreiden teholuokat 105, 130 ja 170 hevosvoimaa tuli kaikki testattua. Moottori- ja maantiereiteillä oli korkeuseroja ja myös mutkaosuuksia, joten uutuuden ajo-ominaisuuksista sai oikeasti tuntumaa. Tuntuma oli kautta linjan erinomainen. Kaikissa koeajoautoissa oli matala painokuorma, joka vastasi noin puolta autojen maksimihyötykuormasta. Pienitehoisinkin Transit Custom jaksoi viedä autoa lasteineen erittäin sujuvasti. Ei vähän yli sata hevosvoimaa pakettiautosta kuorman kanssa lentokonetta tee, mutta moottorin alavääntötuntuma olisi

Sport versiot Transit Customista olivat herkullisia ajettavia niin manuaalina kuin automaattinakin.

kielinyt luokkaa tehokkaammasta moottorista. Vääntökäyrät osoittavat paperilla, että esimerkiksi 105 hevosvoimaisen moottorin suurin vääntömomenttialue alkaa jo moottorin alle puolessatoista tuhannessa kierroksessa minuutissa. Se tuntuu käytännössäkin hienolta. Koko voimalinjan uudistuksiin on panostettu ja sen myös huomaa. Transit Customin 6-portainen automaattivaihteisto on nimensä veroinen. Kaupunkijakeluajoon ei ehkä tule mieleenkään ottaa sitä perinteistä manuaalia, joka sekin on kuusinopeuksinen. Kyllä manuaali toimii erinomaisesti sekin. Ford Transit Custom 170 hevosvoiman sporttiversiolla on ripeä jakeluun, sopii pirteyden vuoksi ehkä sittenkin paremmin taksi- ja muuhun henkilökuljetuskäyttöön.

Kuorman lastaus ja purku ovat Transit Customille arkityötä. Hyvät sidontapisteet ja valaistus olivat oikealla tasolla Transitin tavaratilassa.

Lakimuutos tuo mahdollisuutta

Pakettiautojen myynnin osalta näyttää vuosi 2017 hyvältä, määrällistä kasvua tulee edellisvuoteen verrattuna jonkin verran. Tuleva vuosi 2018 saattaa olla vieläkin parempi. Liikennekaaren myötä pientavara-autoilun liikennelupatarve poistuu ja ammattimainen liikenne muuttuu pakettiautoluokassa pelkäksi ilmoitusasiaksi. Toisaalta taksilaki uudistuu ja tuo mahdollisuuksia uusille taksitilauskeskuksille. Jonkin arvion mukaan taksiautojen lukumäärä voi jopa kaksinkertaistua. Ford Transit Custom uutta mallia löytyy varmasti osalta uusista taksitolpista. Ford pyrkii Transit Customilla ja muilla uusilla malleillaan takaisin Suomen pakettiautomarkkinoiden paalulle.

Lue seuraavaksi