Uutiset

Autot

Hannoveriin sähköisiä Solaris-busseja

Solaris kertoo toimittavansa Hannoverin kaupunkiin Saksaan kolme sähkökäyttöistä Solaris Urbino 12 -bussia. Hannoverissa joukkoliikennettä harjoittavalle üstra Hannover City Transportille toimitetaan autojen ohella myös pantografia hyödyntävä pikalatausjärjestelmä. Vuoden 2015 lopulla tilaajalleen toimitettavat autot ovat ensimmäisiä uuden sukupolven Urbino -kaupunkibusseja, joiden kerrotaan olevan myös edeltäjiään keveämpiä. Tilankäytön optimoimiseksi ja massan alentamiseksi valmistaja kertoo käyttävänsä autoissa napamoottoreita.

Automaattisesti pantografin avulla toimiva pikalataus vaatii aikaa neljästä kuuteen minuuttiin. Pikalatausjärjestelmän ansiosta bussilla voidaan operoida reiteillä käytännössä vuorokaudet ympäriinsä.

Lue seuraavaksi