Uutiset

Autot

Heijastin puuttuu joka toiselta

Valtaosa jalankulkijoista pohtii pimeään vuodenaikaan, huomaavatko autoilijat hänet pimeällä. Silti vain neljä kymmenestä kertoo käyttävänsä heijastinta säännöllisesti. Nuoret aikuiset ja miehet käyttävät heijastimia muita harvemmin, kyselytutkimuksesta selviää.

Ainoastaan joka kolmas 18–34-vuotias nuori aikuinen käyttää heijastinta säännöllisesti pimeään vuodenaikaan. Kaikista suomalaisista aikuisista neljä kymmenestä käyttää säännöllisesti heijastinta. 

Ahkerimpia heijastimien käyttäjiä ovat keski-ikäiset naiset, harvimmin heijastin päätyy puolestaan nuorten miesten vaatteisiin. Tiedot selviävät Ifin teettämästä kyselytutkimuksesta, johon vastasi 1005 suomalaista *.

Kyselytutkimuksesta käy ilmi, että autoilulla ja heijastimen käytöllä on yhteys. Ajokortittomista 20 prosenttia ei käytä heijastinta koskaan, kun ajokortin omaavista heijastimista kieltäytyy 13 prosenttia. Ajokortittomat ovat myös vähemmän huolissaan omasta näkyvyydestään pimeällä kuin ajokortin omistajat.

– Autoillessa heijastimien tarpeen huomaa konkreettisesti, kun pimeällä tiellä tulee vastaan tummiin vaatteisiin pukeutunut hahmo ilman heijastinta. Mikään fakta ei puhu heijastimien puolesta paremmin kuin omat kokemukset ratin takaa, vahingontorjuntapäällikkö Jari Pekka Koskela Ifistä kertoo.

Erottautuminen liikenteessä mietityttää suomalaisia pimeänä vuodenaikana, vaikka moni unohtaakin heijastimen kotiin. Kolme neljästä jalankulkijasta kertoo pohtivansa, erottavatko autoilijat hänet pimeällä. Joka neljättä oma näkyminen jalankulkijana ei mietitytä ollenkaan.

Nuoret aikuiset ovat ”mustia jalankulkijoita”

Kyselytutkimuksen mukaan nuoret aikuiset ovat haastavin ryhmä liikenteessä erottautumisen suhteen. 18–34-vuotiaat aikuiset käyttävät heijastimia vähemmän kuin muut, ja he sanovat muita useammin, että eivät omista yhtään heijastinta. He myös pukeutuvat muita useammin mustiin ja harmaisiin ulkovaatteisiin eli väreihin, joita autoilijan on haastavaa huomata hämärällä.

– Nuoret aikuiset näyttäisivät olevan jonkinlainen väliinputoajajoukko heijastinten käytön osalta. Lasten heijastimien riittävyydestä pidetään yleensä huolta, mutta kun ikää tulee lisää, heijastimen käyttö unohtuu. Tässä olisi hyvä paikka vaate- ja heijastinvalmistajille kehittää nuoria aikuisia puhuttelevia ja käytännöllisiä heijastintuotteita, Jari Pekka Koskela pohtii.

Kyselytutkimuksen mukaan suomalaisilla ei ole periaatteessa mitään heijastimia vastaan. Selvästi yleisin syy heijastimen puuttumiseen on se, että heijastin unohtuu kotiin. Kaikista suomalaisista joka kymmenes ei omista yhtään heijastinta.

Heijastimen käyttö talviaikaan voi pelastaa jalankulkijan hengen. Siinä missä autoilija huomaa pimeässä ilman heijastinta liikkuvan noin 50 metrin päästä, heijastinta käyttävä näkyy jopa noin 350 metrin päähän. Kaukovaloissa heijastimen käyttäjä voi näkyä yli 400 metrin päästä.

* Sähköiseen kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 1005 yli 18-vuotiasta suomalaista syyskuussa 2016. Ifin teettämän kyselyn toteutti YouGov Finland. Lähtöotos muodostettiin suomalaisia edustavaksi iän, asuinalueen ja sukupuolen suhteen. Kokonaistuloksissa keskimääräinen luottamusväli on 2,8 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lue seuraavaksi