Uutiset

Autot

HSL kokeilee täyssähköbussia

Sähköbussia testataan kolmen vuoden ajan sekä kesä- että talviliikenteessä ja myös VTT:n laboratorioissa. HSL:n tavoitteina on saada ensikäden tietoa akkusähköbussin suorituskyvystä sekä vertailla tavanomaista bussiteknologiaa ja vaihtoehtoisia polttoaineita toisiinsa. Lisäksi HSL kerää tietoa matkustajien suhtautumisesta sähköbusseihin ja hankkii samalla osaamista sähköbussiliikenteen suunnittelusta.

Sähköbussi on liki äänetön eikä jätä jälkeensä pakokaasupäästöjä. HSL:n strategiana on leikata joukkoliikenteen ilmanlaatuun vaikuttavia päästöjä 80 prosenttia vuoteen 2018 mennessä, mikä ei onnistu ilman uusinta ajoneuvoteknologiaa, parhaimpia polttoaineita ja sähkön hyödyntämistä voimanlähteenä. HSL on ollut aikaisemmin mukana muun muassa hybridibussikokeiluissa, jolle täyssähköbussi on luonteva jatke.

Toimintasäteeltään 120 kilometrin portugalilainen Caetano 2500EL -sähköbussi saapui Suomeen syyskuun alussa. Veolian varikon lisäksi latauspisteitä tulee Suurpeltoon ja mahdollisesti myös muualle eteläiseen Espooseen.

Sähköbussikokeilu kuuluu eBUS-hankkeeseen, jossa HSL:n ja Veolia Transport Finland Oy:n lisäksi ovat mukana muun muassa VTT, liikenne- ja viestintäministeriö, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Espoon kaupunki, Tekes, Fortum Oy sekä useat laitevalmistajat. Hankkeen myötä eri valmistajien sähköbusseja on tarkoitus saada kokeiltaviksi pääkaupunkiseudun liikenteeseen lähivuosina 4–6 kappaletta.

eBUS-hanke on osa kansallista EVE-sähköajoneuvo-ohjelmaa, jonka tavoitteena on sähköisiin ajoneuvoihin ja työkoneisiin liittyvän liikennetoiminnan kehittäminen Suomessa.

Lue seuraavaksi