Uutiset

Autot

InCar Oy avasi kestävän kehityksen automaalaamon

Kevyen kaluston kolarivaurioiden korjaamiseen erikoistunut InCar Oy on avannut Vantaan Koivuhakaan uuden autokorjaamokeskuksen, jonka toteuttamisessa on huomioitu vihreät arvot aiempaa selvemmin. Samalla myös läpimenoajat ovat lyhentyneet.

Vuonna 1991 perustettu ja sittemmin maanlaajuiseksi 20 toimipisteen verkostoksi kasvanut InCar Oy palvelee asiakkaitaan lähinnä kevyen kaluston vauriokorjausten saralla. Toimitusjohtaja Marko Jussilan mukaan valtaosa työkuormasta kertyy uudehkoista henkilö- ja pakettiautoista. Yrityksen tarjoamasta volyymistä kertoo muun muassa viime vuoden työmääräysten lukumäärä, joka asettui 12 000 tietämille.

”Asiakaskuntaamme kuuluu useita suomalaisia, isohkoja autolaivastoja hallinnoivia yrityksiä, jotka toimivat niin jakelualalla, vuokraamotoiminnassa sekä leasingsektorilla. Toki korjaamme yksityisten ja yritysten ajoneuvoja myös vakuutusyhtiöiden lukuun”, kertoo Jussila taustaa nuorekkaalle toimijalle. Jussilan mukaan asiakkaat edellyttävät kumppaniltaan nykyisin sekä nopeutta, että ympäristön huomioimista.

Vantaan Koivuhakaan alkuvuodesta valmistuneessa uudessa autokorjaamokeskuksessa voidaan vastata asiakkaiden toiveisiin niin nopeuden, laadun kuin ympäristöseikkojenkin osalta. Uudessa toimipisteessä keskitytään erityisesti maalaukseen sekä maalaukseen läheisesti liittyviin pohjatöihin. 

Jussilan mukaan alkuvuodesta käyttöönotetun keskuksen suunnittelu alkoi jo pari vuotta sitten: ”Automaalaamoiden energiatehokkuus ja ympäristötekijät nousivat meillä jo tuolloin puheenaiheeksi. Talouden epävarmuustekijöistä huolimatta päätimme investoida uuteen maalaamoon, jossa vihreillä arvoilla on aiempaa suurempi painoarvo”, valottaa Jussila taustaa yrityksen historian merkittävimmälle investoinnille.

”Työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin lisääntymisen ohella pystymme tarjoamaan asiakkaillemme aiempaa nopeampia läpimenoaikoja, mikä on kiistaton etu kaikille osapuolille”, jatkaa Jussila, jonka mukaan uusi järjestelmä antaa mahdollisuuden jopa läpimenoaikojen puolittumiseen.

Uudessa korjaamokeskuksessa nojataan italialaiseen CMC-automaalausuunijärjestelmään, joka ottaa aiempaa tarkemmin huomioon maalausprosessin jokaisen vaiheen ja niiden ympäristövaikutukset. Maalausprosessi alkaa työtekijöiden perehdytyksestä ja kattaa niin energia- ja materiaalitehokkuuteen vaikuttavat tekijät kuin maalauksesta aiheutuvan jätteen käsittelyn ja loppusijoituksen.

Pohjatöillä on erittäin suuri merkitys onnistuneen lopputuloksen tavoittelussa, minkä vuoksi uudessa maalaamossa on panostettu huomattavasti myös tälle sektorille. Tiloista löytyy neljä erillistä esikäsittelytilaa, jotka on varustettu muun muassa nostimilla, infrapunalämmittimillä sekä erittäin tehokkailla imureilla.

”Imureiden ansiosta kaikki hiomapöly imetään työkohteesta, mikä omalta osaltaan parantaa työssäviihtyvyyttä ja työn laatua. Esikäsittelytilat taipuvat tarvittaessa myös maalaamoksi, mutta käytännössä maalaus pyritään tekemään varta vasten suunnitelluissa uuneissa”, kertoo Jussila, jonka mukaan hyvään energiatehokkuuteen on päästy muun muassa nykyaikaisilla, infrapunajärjestelmiä hyödyntävillä uuneilla, jotka nostavat lämpötilan nopeasti toivotuksi. 

Maalauksen jälkeen lämpötila kohoaa 60 asteeseen minuutin aikana, kuivatuksen jälkeen lämpö saadaan normaaliksi kolmessa minuutissa.

”Jokainen säästetty minuutti nopeuttaa työn valmistumista vähentäen samalla turhaa energiankulutusta. Kaikki käytetty lämpö otetaan myös talteen”, painottaa Jussila uutuuttaan hohtavaa maalaamoa samalla esitellen. Pieni, mutta sitäkin tärkeämpi yksityiskohta liittyy työn alla olevien autojen virtaukseen; kaikki työvaiheet ensimmäisestä hionnasta viimeisen ruuvin kiinnittämiseen ja laadun tarkastukseen tapahtuvan saman katon alla. Auto on sisällä koko prosessin ajan, mikä auttaa edelleen korkean laadun tavoittelussa.

Eittämättä Suomen nykyaikaisimmassa maalaamossa työskentelee 10 ammattitaitoista automaalauksen ammattilaista, joita toimitusjohtaja pitää alansa ammattilaisina ja moniosaajina.

”Käytännössä jokainen työntekijä osaa tehdä kaikkia tässä toimipisteessä tehtäviä töitä, joten voimme kierrättää työntekijöitä eri pisteiden välillä. Työntekijöiden osaamisen monipuolisuuden ansiosta auto ei myöskään pysähdy prosessissa missään vaiheessa”, jatkaa Jussila, jonka mukaan pituudeltaan reilun 8,5 metrin uunit nielaisevat tarvittaessa sisäänsä myös pakettiauton.

”Tehokkaiden imureiden ansiosta voimme maalata samassa tilassa samanaikaisesti useaa eri väriä, mikä sekin tuo nopeutta kiertoon”, muistuttaa Jussila samalla maalinsekoitustilaa esitellen.

Samoissa tiloissa toimiva Amoy Oy toimittaa InCarille kaikki maalaustyössä tarvittavat tarvikkeet ja varusteet hiomapaperista maaleihin saakka. InCar hyödyntää ranskalaisen, BASF-konserniin kuuluvan R-M-tehtaan maaleja, jotka toimitetaan asiakkaalle pigmenttinä. Käytössä olevalla 60-70 pigmentin valikoimalla saadaan aikaan 5800 erilaista värisävyä, joiden sekoittamisessa hyödynnetään verkossa olevia koodeja.

”Verkkoyhteyden ansiosta asiakkaillamme on käytössään aina ajantasainen värikorttimallisto, josta löytyy varmasti oikea sävy kaikkiin automalleihin”, vakuuttaa Amoy Oy:n Jari Winqvist.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi