Järkiratkaisu taajamataksiksi - Toyota RAV4 Hybrid

Toyota RAV4 Hybrid

Toyota RAV4 on jo 20 vuoden ajan toiminut esikuvana maailman katumaasturimarkkinoilla ja kaiken kaikkiaan mallia on myyty jo yli kuusi miljoonaa kappaletta. Nyt Toyota yhdistää RAV4-mallin menestyksen omaan tunnetusti edistykselliseen hybridiosaamiseen ja markkinoille saapuu Toyota RAV4 Hybrid-mallisto. RAV4-hybrideissä asiakas saa samalla kertaa käyttöönsä katumaasturin voimakkuuden ja vetokyvyn sekä hybrimallien taloudellisuuden ja ympäristöystävällisyyden.

 

Toyota RAV4 Hybrid tavaratila

RAV4-hybridimalliston lanseeraus tapahtuu mielekkäästi samanaikaisesti koko mallisarjan uudistumisen kanssa. Hybridiratkaisu ei Toyotan tapauksessa ole mikään yhden mallin kuriositeetti, vaan tarjolle tulee heti neljä eri vaihtoehtoa eli yksi etuvetoversio sekä kolme eri varustelutason nelivetomallia. Myös hinnoittelussa on onnistuttu mainosti, sillä esimerkiksi tavallisen kaksilitraisen RAV4-etuvedon hintaero verrattuna saman varustelutason 2,5-litran hybridiin on vain noin 5000 euroa. Paljon rahaa tietysti sekin, mutta selkeästi hybridien hintataso alkaa miellyttää imagonkohottajien lisäksi jo aivan tavallisia autoilijoita.

Toyota RAV4 Hybrid

Uuden RAV4-mallin tunnistaakin jatkossa erityisen helposti virtaviivaisesta led-ajoavalojen muotoilusta sekä kromilistoista.  Aerodynaamisuus korostuu muotoilussa myös sivuprofiilissa ja kokonaisuus täydentyy takavaloumpioiden sekä takapuskurin uudistuneilla linjoilla. Ulkoisesti hybridiversion erottaakin vain kyljessä ja takaosassa sijaitsevien hillittyjen Hybrid -merkintöjen kautta. Sisätiloissa uutuusmallit erottuvat materiaalivalintojen kautta ja lisäksi äänieristystä on kehitetty huomattavasti. Merkittävää on myös turvallisuusominaisuuksien kehittäminen jo entisestään korkeasta tasosta. Nyt mukaan tulevat esimerkiksi 360 asteen panoraamanäyttöjärjestelmä sekä kattava Toyota Safety Sense -turvallisuusvarustelupaketti.

 

Toyota RAV4 Hybrid moottori

Toyotan edelläkävijän asema tulee hyvin selville uuteen RAV4-mallistoon tutustuttaessa. RAV4-hybrideissä 2,5-litran bensiinimoottori yhdistetään toimivaksi kokonaisuudeksi hybridiyksikön ja nelivetomallissa myös taka-akselin sähkömoottorin kanssa. Muiden jalkoihin ei RAV4:lla tarvitse pelätä jäävänsä, sillä hevosvoimia on peräti 197 kappaletta ja nollasta sataseen citymaasturi ampaisee noin kahdeksassa sekunnissa. Hybridin hiilidioksidipäästöarvo on 115 g/km ja yhdistetty polttoaineen kulutus on ainoastaan 4,9 l/100 km. Sähkömoottorina toimii kestomagneettisynkronimoottori, jonka teho on 105 kW ja sen suurin vääntö on 270 newtonmetriä. Hybriadiakku on nikkelimetallihydridi ja perusautoon verrattuna kokonaismassaan tulee lisäystä noin 100-200 kiloa.

Toyota RAV4 Hybrid vaihteisto

Toyota RAV4 Hybrid voisi ominaisuuksiensa puolesta soveltua hyvinkin monen taksialan ammattilaisen käyttöön. Äänetöntä liikkumista osaa varmasti parhaiten arvostaa juuri runsaasti ajoneuvossa aikaa viettävä ammattilainen ja varsinkin ruuhkissa sähköinen pehmeys ja hiljaisuus auttavat kuljettajan jaksamista huomattavasti. Etuvedon ja nelivedon välinen hintaero on myös kohtuullisen pieni, joten nopeasti ajateltuna neliveto on looginen valinta, sillä sen kautta meno varmistuu myös pahimmissa olosuhteissa eikä epävarmuutta asiakaspalvelun onnistumisesta synny. RAV4:ssa käytetään Toyotan älykästä AWD-nelivetojärjestelmää, jossa edetään pääsääntöisesti etuvedon turvin, mutta heti tilanteen niin vaatiessa järjestelmä jakaa vedon optimaalisesti etu- ja takarenkaiden välille. Näin turvallisuus lisääntyy ja samalla myös polttoainetaloudellisuus kehittyy.

Toyota RAV4 Hybrid lataus

Taksiautoilijoille on luonnollisesti tärkeää ajoneuvon luotettavuus sekä ajoneuvon mahdollisimman suuri käyttöprosentti. RAV4:ssa käytettävä Toyotan kehittynyt hybriditeknologia mahdollistaa keskeytymättömän taksikäytön, sillä erillisiä latauksia ei tarvita auton hoitaessa akkujen täytön ajon aikana. Myöskään talviolosuhteet eivät aiheuta hybridille ongelmia, sillä Toyotan tekniikka riittää mainiosti pohjoisissakin oloissa. Huolloissa ja muissa ylläpitokustannuksissa hybridi on aivan tavallisten ajoneuvojen luokassa ja turvallisuutta tuo tieto, että kaikki Toyotan viralliset merkkihuollot voivat huoltaa myös hybridiversiot. Taloudellisesti hybriditaksin hankintaa puoltavat käyttövoimaveron puuttuminen sekä vähäpäästöisyyden tuoma kohtuullisen pieni autovero

Toyota RAV4 Hybrid mittaristo

Koeajoimme RAV4 Hybridin Suomen luonnon asettamissa hyvin vaativissa olosuhteissa ja tarjolla oli niin räntä- kuin lumisadetta ja välillä käännyttiin puhtaan vesisateen puoleen. Tämä asetti tieverkostolle haasteita ja puhtaan asfaltin tai kauniin lumisten teiden sijaan saimme tyytyä sohjoon tai pehmeään lumipeitteeseen. Toisaalta tämä soveltui nelivetoisen katumaasturin koeajoon mainiosti, sillä näin sen etenemiskyky ja luotettavuus pääsivät hyvin esille.

Toyota RAV4 Hybrid panoraama

Koeajoautomme oli automaattivaihteinen RAV4 2,5 Hybrid AWD Style, joka edustaa varustelutasoltaan luokan toiseksi korkeinta kastia. Varustelutaso on jo lähtökohtaisesti erittäin korkea ja lisäksi autossa oli lisävarusteena saatava Style Plus -paketti, joka sisältää Touch with Go -mediakeskuksen, kuolleen kulman varoittimen, peruutusvahdin, pysäköintitutkan eteen ja taakse sekä 360 asteen panoraamakameran. Monen taksinkuljettajan perustehtävässä eli oppilaiden kuljetuksissa koulujen pihoille nämä turvallisuusominaisuudet nousevat arvoonsa. Testasimme järjestelmiä auton paikallaan seistessä ja sensorit havaitsivat hyvin myös kumaraan menneet lapset auton kulmien edestä.

 

Toyota RAV4 Hybrid matkustamo

Tien päällä RAV4 vastasi koviin odotuksiin vaivatta. Hybridin äänettömyys miellytti ja myös moottorin ääni kantautui hyvin vaimeana sisätiloihin. Vaihto eri voimanlähteiden kesken sujuu saumattomasti ja kuljettaja voi keskittyä pelkkään ajamiseen. Ja sehän sopii, sillä auton voima välittyy nopeasti tiehen ja tarvittavat ohitukset sujuivat tarvittaessa turvallisen ripeästi. Haastavat keliolosuhteet eivät RAV4:ta hetkauttaneet ja eteneminen oli sujuvaa myös paksussa sohjokerroksessa, eikä ylimääräisiä ohjausliikkeitä tarvinnut suorittaa. Kuljettajan rasitus jääkin vähiin, mikä on varmasti pitkää päivää tekeville ammattikuskeille hyvin tärkeää. Vielä kun tietää Suomen tiestöjen nykykunnon ja kunnossapidon tason, niin nelivetokatumaasturi onkin varsin järkevä ratkaisu.

Toyota RAV4 Hybrid

Toyotalla on todella luotettava maine maassamme eikä ole mitään syytä epäillä Hybridin luotettavuutta Suomenkaan olosuhteissa. Takseihin on saatavilla Toyotan erittäin laaja Hybrid -taksiturva (kts. oma laatikko). Lisäksi Hybrid-komponenteilla on viiden vuoden/100 000 km takuu ja varmuuden kruunaa 10 vuoden/350 000 km Hybrid-akkuturva. Kun tähän yhdistetään vielä Toyotan kattavan verkoston monipuoliset jälkimarkkinointipalvelut, on RAV4 Hybrid hyvin mielenkiintoinen ja houkutteleva ratkaisu niin tavalliselle kuljettajalle kuin ammattiautoilijalle.

 Tapani Palo