Uutiset

Autot

Jarrut, etuakselit ja valot – siinä katsastuksessa havaitut viat

Trafin tilastojen mukaan etuakseliston viat sekä käyttö- ja seisontajarrujen ongelmat ovat vuodesta toiseen pysyneet yleisimpinä katsastuksen hylkäyssyinä. Korjauskehotuksia annetaan eniten toimimattomista valoista, ajokielto rapsahtaa useimmiten jarruvian vuoksi. Katsastuksen vikatilastot kattavat kaikki Suomessa viime vuonna suoritetut määräaikaiskatsastukset. Kaikkiaan vuonna 2014 katsastettiin 2,7 miljoonaa ajoneuvoa.

Seisontajarrusta ja renkaista johtuneet hylkäykset kasvussa

”Viime vuonna tuulilasiin tai puhdistuslaitteisiin sekä etuakselistoon liittyvien korjauskehotusten määrä nousi aikaisemmasta. Myös lähi- ja lisävaloja koskevat huomautukset nousivat”, kertoo yksikönpäällikkö Otto Lahti ja jatkaa: ”Turvallisen liikenteen kannalta oma näkeminen ja näkyminen ovat perusedellytyksiä. Voikin sanoa, että jatkuva vikamäärien kasvu lähivalaisimien, takavalojen ja tuulilasin osalta kertoo karua kieltä välinpitämättömyyden lisääntymisestä auton ylläpitoa ja liikenneturvallisuutta kohtaan”, harmittelee Lahti.

Viime vuonna katsastuksen hylkäämiseen johtaneista vioista lisääntyivät sekä seisonta- eli käsijarrusta, että renkaista johtuneet hylkäykset. ”Renkaiden kunto on jokaisen helppo itse tarkistaa, joten erittäin huonokuntoisilla renkailla katsastukseen tuotavien ajoneuvojen määrän lisääntyminen kertoo auton perusylläpidon laiminlyönneistä. Siinä taustalla on varmasti syitä välinpitämättömyydestä taloudelliseen ahdinkoon”, pohtii Lahti.

Suoraan ajokieltoon johtaneiden jarruvikojen osuus nousi aikaisemmasta. ”Jarrujen vakavan vian takia määrättiin viime vuonna välittömästi ajokieltoon yli 4000 ajoneuvoa. Liikenneturvallisuuden kannalta katsastustoiminnalle on selkeä tarve”, toteaa Lahti.

Uusien henkilöautojen hylkäysprosentit jatkavat laskuaan

Ensimmäistä kertaa katsastukseen tulevien henkilöautojen hylkäysprosentit jatkavat laskuaan. Viime vuonna näistä hylättiin 3,3 %, kun vuotta aikaisemmin hylkäys tuli 3,5 % ja vuonna 2012 4,1 % autoista. Tämä suuntaus näkyi vuonna 2014 kaikissa 12-vuotiaissa tai sitä uudemmissa autoissa, kun vuonna 2013 trendi vaihtui jo 11-vuotiaiden autojen kohdalla. Viime vuonna 13-vuotiaiden autojen hylkäysprosentti oli 32,9 % kun se vuotta aikaisemmin oli 32,1 %. Tilastojen vanhimmista eli vuonna 2000 käyttöönotetuista autoista hylättiin viime vuonna 34,1 %.

Henkilöautojen mallikohtaiset vikatilastot käyttöönottovuosittain löytyvät Trafin nettisivuilta. Tilastosta ilmenee käyttöönottovuosittain vuonna 2014 katsastettujen henkilöautojen hylkäysprosentit sekä kolme yleisintä hylkäykseen johtanutta syytä.

 

Lue seuraavaksi