Uutiset

Autot

Järvileasing vahvassa kasvussa

Leasingsopimus on yksi ratkaisu ajoneuvokannan hallintaan. Vuonna 2016 aloittanut Järvileasing oy toi tuotantolaiteet ajoneuvojen lisäksi leasingsopimusten piiriin. Järvileasingin asiakas saa tarvitsemansa ajoneuvon tai tuotantolaitteen ja pystyy käyttämään pääomaansa oman ydinliiketoimintansa toteuttamiseen ja kehittämiseen. Järvileasingin toiminta-alue on koko Suomi. Toimipisteet sijaitsevat Porvoossa ja Oulussa ja pian myös Pietarsaaressa ja Kuopiossa. Järvileasingin toimitusjohtaja Markku Peltoniemi kertoo asiakkaan kohtaamisen tärkeydestä ja leasingsopimusten selvistä eduista.

Markku Peltoniemi on myyntihenkinen toimitusjohtaja. Hän on juuri palannut Porvooseen neljän päivän kierrokselta Keski-Suomessa asiakkaiden luona. Vasta reilun vuoden toiminut Järvileasing oy on saanut lentävän startin.

Rahoitusratkaisujen tarjontaa

”Aloitimme leasingtoimintamme vuoden 2016 puolella. Alkuun kohteina olivat autot. Laajensimme nopeasti tarjontaa kysynnän mukaan. Vastikään eräs asiakkaamme teki kanssamme 450 tuhannen euron arvoisen maansiirtokoneen leasingsopimuksen”, Markku Peltoniemi kuvaa Järvileasingin toimintaa ja jo alkuvaiheessa tapahtunutta

Myyntivalmis ja -haluinen toimitusjohtaja Markku Peltoniemi on matkalla asiakkaalle. Markun mukaan myyntiorganisaation johtamisessa auttaa kokemus.

valikoiman laajentumista. Markku konkretisoi leasingsopimuksen etua ostamiseen. Peltoniemen mukaan kymmenien tuhansien eurojen laite ostettuna velkarahalla rasittaa yrityksen omaa pääomaa. Vaihtoehtona kannattaa harkita leasingsopimusta, jonka kuukausierä voi jäädä kohtuulliseksi. Leasingsopimuksessa yrityksen pääomaa ole sidottuna kalustoon.

”Leasingsopimusta tehtäessä olemme myös yritysten rahoitusneuvojia. Veroneuvontaa ei meiltä kylläkään saa, siihen tarvitaan eri osaamista”, naurahtaa Markku. Markku Peltoniemi kertoo potentiaaliselle asiakkaalleen tehdystä laskelmasta.

”He näyttivät meille omistamansa pakettiautokaluston toteutuneet kulut kahdelta edeltävältä vuodelta. Teimme kuukausihintalaskelman samalle määrälle pakettiautoja. Nyt yritys on Järvileasingin asiakas ja heidän käytössään on täysin uusi kalusto.”

Kokonaisvaltaista leasingpalvelua

”Leasingsopimukset voivat kattaa yritysten hankinnat hyvinkin laajasti. Menemme aina paikan päälle asiakkaan luokse ja kartoitamme yhdessä yrityksen leasingtarpeet. Leasing on monipuolisempaa kokonaisuutena kuin vuokraaminen”, Markku Peltoniemi vielä tarkentaa. Järvileasingin toiminta sai alkunsa asiakkaiden suunnalta tulleesta kysynnästä ja markkinoiden kartoituksesta. Kilpailijoista erottuminen on Peltoniemen mukaan tärkeää. Järvileasing pyrkii erottumaan muita paremmalla palvelulla ja olemalla läsnä koko Suomessa. Toimipisteitä on tällä hetkellä Porvoossa ja Oulussa. Seuraavaksi yritys avaa lokakuussa 2017 Pietarsaareen ja Kuopioon vuoden 2018 alussa. Yrityksen tavoitteena on kaksinkertaistaa liikevaihtonsa tämän ja ensi vuoden aikana. Henkilöstömäärä on kasvanut luonnollisesti toiminnan kasvun mukana, nyt leasingosaajia toimii kaksitoista. Liikevaihto tulee olemaan vuonna 2017 noin kymmenen miljoonaa euroa. Se tarkoittaa noin 350 leasingsopimusta.

Hallintajärjestelmä asiakkaan työkaluna

Peltoniemen mukaan Järvileasing on investoinut voimakkaasti. Hankkeet on toteutettu asiakaslähtöisesti.

”Investointimme mahdollistavat skaalautumisen. Ei ole merkitystä onko kyseessä yhden tai useamman auton tai tuotantovälineen sopimus. Järjestelmämme tukee kaikkien asiakkaiden välineiden hallintaa”, vakuuttaa Markku Peltoniemi.

Verkossa

www.jarvileasing.fi

Lue seuraavaksi