Uutiset

Autot

Katsastuksessa hylätään jarrujen ja etuakseliston vikojen takia

Trafi on julkaissut henkilöautojen mallikohtaiset katsastuksen vikatilastot viime vuodelta. Trendi on pysynyt aikaisempien vuosien kaltaisena: katsastuksessa hylätään yleisimmin jarrujen ja etuakseliston vikojen vuoksi ja uudet autot saavat hylkäyksiä entistä harvemmin. Tilastoista löytyi tänä vuonna myös ensimmäistä kertaa automalleja, jotka eivät saaneet yhtään hylkäystä.

Vikatilastot kertovat sekä auton hoidosta että yleisestä kestävyydestä

”Katsastuksen vikatilastot kertovat kahta asiaa. Yhtäältä niistä näkyy se, miten hyvin kyseisiä autoja on pidetty, onko ne huollettu säännöllisesti ja onko kuluvat osat, kuten renkaat ja valot, tarkastettu ennen katsastukseen menoa. Ja toisaalta taas niistä myös näkee, miten hyvin auto ylipäätään kestää”, toteaa johtava asiantuntija Otto Lahti.

”Henkilöautojen mallikohtaisissa vikatilastoissa ei ole tapahtunut oleellisia muutoksia viime vuodesta”, kertoo Lahti: ”Jotain pieniä vaihteluja on, mutta pidemmän ajan trendi näyttää pysyvän samana. On hyvä myös muistaa eri vuosien tilastoja vertailtaessa, että pienet prosentuaaliset muutokset mahtuvat satunnaisvaihtelun piiriin. Pääsääntöisesti voisi sanoa, että uusien autojen hylkäysprosentit jatkavat laskuaan, mutta vanhempien autojen hylkäysprosentit nousevat, esimerkiksi tilaston vanhimmista, 14-vuotiaista autoista hylättiin viime vuonna jo 38 %.”

Yleisimmin auto hylättiin etuakseliston ja käyttö- tai seisontajarrun ongelmien vuoksi. Korjauskehotuksia annettiin eniten valojen ja tuulilasin vikojen takia. Ajokieltoja määrättiin useimmiten käyttöjarrun ongelmien tai päästöjen vuoksi.

”Saamme paljon kansalaispalautetta siitä, että autojen valot näkyvät huonosti liikenteessä. Ja tämä näkyy myös katsastustilastoissa, jossa yksi yleisimmistä korjauskehotuksista annetaan lähivaloista. Lähi- ja takavaloista annettiin yhteensä yli 300 000 korjauskehotusta viime vuonna”, kertoo Lahti.

Kolmivuotiaille autoille hylkäys katsastuksessa entistä harvemmin – tilastohelmenä kaksi automallia ilman yhtään hylkäystä

Ensimmäistä kertaa määräaikaiskatsastukseen tulevien henkilöautojen hylkäysprosentit jatkoivat laskuaan myös viime vuonna, jolloin vain 2,8 % näistä kolmivuotiaista autoista hylättiin katsastuksessa. Vuonna 2015 kolmivuotiaista hylättiin 3,0 % ja vuonna 2014 hylkäyksen sai 3,3 %.

”Uusimpien, vuonna 2013 käyttöönotettujen henkilöautojen tilastoista löytyi myös tänä vuonna ensimmäistä kertaa automalli tai itse asiassa kaksi, joista yhtään ei hylätty. Ihan puhtain paperein nämäkään eivät tosin selvinneet, sillä niille annettiin korjauskehotuksia pienistä vioista. Kymmenen kärkeen yltäneiden automallien katsastus päättyi hylkäykseen vain alle prosentissa tapauksista”, kertoo Lahti.

Henkilöautojen mallikohtaiset katsastuksen vikatilastot on julkaistu Trafin nettisivuilla. Mallikohtaisista hylkäysprosenttitilastoista ilmenee käyttöönottovuosittain katsastettujen henkilöautojen hylkäysprosentit sekä kolme yleisintä hylkäykseen johtanutta syytä. Tilastoissa on mukana automallit, joita on esitetty katsastukseen vähintään 100 kappaletta.

Lue seuraavaksi