Uutiset

Autot

Kuljetus Leistilä Oy on vuoden 2019 SKAL Kuljetusyritys

Nakkilalainen Kuljetus Leistilä Oy onnistui myymään keskenään kilpaileville asiakkailleen ajatuksen yhteisistä tavarakuljetuksista 2000-luvun alussa, jolloin konseptia vielä vierastettiin. Sittemmin jo vakiintuneet yhteiskuljetukset tehostavat logistiikkaa ja pienentävät hiilijalanjälkeä. Ne ovat yksi esimerkki Kuljetus Leistilä Oy:n kyvystä luoda menestystä verkostoitumisen kautta.

Vuoden 2019 SKAL Kuljetusyritystä valittaessa painotettiin yrityksen verkostoitumiskykyä. Kuljetus Leistilä Oy:ssä lautakunnan huomion kiinnitti yrittäjäparin avoin ja kiinnostunut suhtautuminen sidosryhmiinsä, olivat nämä sitten asiakkaita tai oppisopimuskoulutukseen tulevia nuoria. Yritys ei ole tyytynyt siihen, miten asioita on totuttu tekemään, vaan on esittänyt uusia toimintamalleja ja vakuuttanut asiakkaansa niiden eduista. Nuoriin Leistilällä suhtaudutaan voimavarana, josta pidetään hyvää huolta. Monet yrityksen kuljettajista ovat tulleet oman oppisopimusohjelman kautta.

”Yrittäjäparin positiivisen asenteen ja vuosien uurastuksen tuloksena on syntynyt upea verkosto, joka luo osapuolilleen menestystä”, luonnehtii lautakunnan puheenjohtaja, kansliapäällikkö Harri Pursiainen.

Kuljetus Leistilä Oy aloitti leipomotuotteiden jakelun yhdellä autolla vuonna 1990. Päätoimisesti maatalousyrittäjänä toiminut Olavi Jokela sai kuljetustoiminnan luotsattua lamavuosien yli, sillä elintarvikkeita tarvittiin lamasta huolimatta. Vuonna 1997 yritys lisäsi kalustoaan uuden asiakkuuden myötä ja palkkasi ensimmäiset työntekijät. 2000-luvun alussa se alkoi tarjota rakennusalan verkostoonsa kuuluville yrityksille kuljetuksia yhteisissä suuntakuormissa. Leistilä sai ennakkoluulot murrettua vetomalalla lisääntyvään tehokkuuteen ja parempaan palveluun. Yhteiskuljetukset ovat vaatineen pitkäjänteistä työtä. Konsepti parantaa kuljetusten täyttö- ja käyttöastetta sekä säästää ympäristöä. Riittävän laaja asiakasverkosto turvaa toiminnan tehokkuutta, ja luotettu kumppaniverkosto auttaa tasaamaan kysynnän vaihtelua ja takaa kuhunkin kuljetustehtävään sopivimman ratkaisun.

Asiakaspohjan laajetessa Kuljetus Leistilä perusti oman terminaalipalveluyrityksen Leistilä Works Oy:n hoitamaan kuljetuksiin liittyvää lajittelua, ja henkilöstö kasvoi. Vuonna 2006 Olavi Jokelan puoliso Marja Jokela alkoi päätoimisesti huolehtia henkilöstöasioista ja koulutuksesta, Työntekijät nousivat keskeiseksi voimavaraksi, jonka hyvinvointiin Marja Jokela paneutui. Yrityksellä on yhdessä henkilöstön kanssa laadittu koulutus- ja perehdytysohjelma, joka käynnistyy heti uuden työsuhteen alussa. Jokelat tekevät mittavaa yhteistyötä oppilaitosten kanssa ohjaten sekä nuoria että aikuisopiskelijoita joko oppisopimuskoulutuksen tai työssäoppimisen kautta työelämään tai jatkokoulutukseen. Yrityksen työhyvinvointi on tutkitusti hyvällä tasolla, mikä heijastuu toiminnan laatuun.

”Jokaisella kuljettajalla on tieto ja vastuu omasta tehtävästään ketjun osana, sillä usein hän on se, joka antaa kasvot koko toimitusketjulle ja tuotteelle”, Jokelat kuvaavat.

Kuljetus Leistilä Oy panostaa laatuun, vastuullisuuteen ja turvallisuuteen. Se seuraa esimerkiksi polttoaineen kulutusta ajoneuvokohtaisesti ja tarjoaa kuljettajille räätälöityä ennakoivan ajotavan koulutusta. Koko henkilöstö on mukana kierrättämässä pakkauksia ja muita tuotannontekijöitä sekä osallistuu vuosittain vastuullisuuskyselyyn. Vastauksia hyödynnetään toiminnan kehittämisessä. Tulevaisuus näyttää valoisalta, sillä seuraavaa polvea edustava Ville Jokela on jo vahvasti mukana yrityksen toiminnassa ja näkee yrittäjyydessä elämäntyönsä. Myös nuorempi poika Jaakko Jokela valmistuu autoalalle tyttären Annemarin tehdessä uraa kuljetusliikkeen ulkopuolella.

Jokelat korostavat, että ilman hyviä yhteistyökumppaneita, henkilöstöä ja verkostoa ei yrityksen kasvu olisi ollut mahdollista. Maanviljelys säilyy kiihkeärytmisen logistiikka­bisneksen vastapainona.

”Tänäkin keväänä kylvimme ohraa, vehnää ja hernettä.”

LUE MYÖS Power Truck Show järjestetään jo viidettätoista kertaa

Lue seuraavaksi