Uutiset

Autot

Laadukas liikenneopetus on tärkeä tekijä liikenneturvallisuudelle

Liikenneturvan ennakkoarvion mukaan vuonna 2014 tieliikenteessä kuolleiden määrä on 225 ihmistä. Vaikka liikenneturvallisuus on vuosien varrella parantunut paljon, on 225 edelleen iso luku. Autokoululiiton mukaan liikenneopetus on tärkeä osa liikenneturvallisuutta ja sen parantamista. Suomalaista ajo-opetusta täytyy kehittää edelleen, jotta hyvä kehitys jatkuisi.

Autokoululiiton mukaan ajo-opetusta ja tutkintoa on kehitettävä käsi kädessä. Tutkimustieto osoittaa, ettei ajokoetta kannata painottaa liikaa – tarkoitus on opettaa turvallista liikkumista liikenteessä, ei näppärää suoriutumista koeoloissa. Turvallisen ja vastuullisen liikennekulttuurin kannalta koetilanne on vain yksi pieni elementti. Liikenneturvallisuus paranee, kun autokoulu suoritetaan vaiheittain.

Liikennepsykologi Mika Hatakan mukaan kuljettajatutkinnon jälkeisillä osuuksilla on hyvät pedagogiset perusteet, sillä uuden kuljettajan on helpompi käsitellä tiettyjä liikenteeseen liittyviä aiheita, kun itsenäisestä ajamisesta on ehtinyt karttua kokemusta.  

”Autokoulututkinnon jälkeisillä osilla pyritään vaikuttamaan riskialtteimpaan aikaan, sillä uuden kuljettajan ensimmäisinä kuukausina sattuu runsain mitoin onnettomuuksia. Viimeisten vuosien aikana, oikeastaan jo 90-luvulta lähtien ovat onnettomuudet kuitenkin vähentyneet kiitettävästi”, jatkaa Hatakka. 

Nils Petter Gregersen on yksi Euroopan arvostetuimmista liikennetutkijoista, joka on perehtynyt erityisesti ruotsalaiseen liikenneopetukseen. Suomessa vierailevan Gregersenin mukaan ruotsalaisessa ajo-opetuksessa on tavoitteellinen opetussuunnitelma, mutta valitettavasti käytäntö poikkeaa suunnitelmasta. Todellisuudessa opetus tähtää ajokokeessa menestymiseen, eikä niinkään kokonaisvaltaiseen ja turvalliseen liikenneosaamiseen.

”Suomalaisesta ajo-opetuksesta tulisi poistaa turha sääntely, josta koko autokouluopetus kärsii. Turvallisuuden varmistava sääntely on kuitenkin tarpeellista”, toteaa Autokoululiiton puheenjohtaja Jarmo Jokilampi. Tärkeää opetuksessa on tähdätä oikean asenteen ja taitojen saamiseen.

Lue seuraavaksi