Uutiset

Autot

Land Rover Discovery LCV – pakettiauto maasturin vaatteissa

Kuka sanoo, etteikö kovaan työkäyttöön soveltuva ajoneuvo voisi olla myös ylellisen mukava. Luksusmaasturin ominaisuudet yhdistettynä pakettiauton verotukseen ja mukavan kokoiseen tavaratilaan eivät kuulosta ajoneuvoa hankittaessa ollenkaan pahalta. Mikäli kaksipaikkaisuus ei ole ylitsepääsemätön ongelma, tarjoaa Discovery LCV erinomaisen ratkaisun vaikkapa urakoitsijalle, joka tarvitsee runsaasti etenemiskykyä ja voimaa isonkin perävaunun vetämiseen. Henkilöautoversioon verrattuna Land Rover Discovery LCV:n saa omakseen yli 12 000 euroa halvemmalla hintatason alkaessa 57 000 eurosta.

Land Rover Discovery LCV on merkin maahantuonnin toimesta rakennettu soveltumaan loistavasti Suomen olosuhteisiin. LCV on tinkimätön maasturi, jonka 2,5 kuution tavaratila on räätälöitävissä tarkoin työtehtävien vaatimalla tavalla. Lattiavanerin saa esimerkiksi päällystettyä kumimatolla, kiinnityspisteitä saa haluamansa määrän, väliseinän saa tarvittaessa ja myös nykyaikainen huoltoautokalustus on mahdollista asentaa. Potentiaalista asiakaskuntaa ajateltaessa myös vetokyky on oleellista ja Discoveryn avulla kolmen tonnin perävaunu kulkee mukana kevyesti sekä turvallisesti.

Huikea etenemiskyky

Discoveryn pakettiautoversiossa ei ole kompromisseja tarvinnut tehdä maasto-ominaisuuksissa. Ilmajousituksen kautta maavara on 283 milliä (väliaikaisesti jopa 353 mm) ja kahluusyvyydeksi ilmoitetaan lähes metri, jonka pitäisi riittää hurjapäisemmällekin kuljettajalle.

Moottorina toimii 180 hevosvoiman 2-litrainen Td4 Ingenium -diesel, jonka 430 Newtonmetrin vääntö on avuksi raskaiden perävaunukuormien kanssa vaikeissakin maasto-olosuhteissa. Vaihteisto on mukautuva kahdeksanportainen automaatti ja jatkuva neliveto on totuttua Land Roverin laatua. Kokonaispituutta LCV:ssä on 497 senttiä ja leveyttä 220 senttiä, mutta painoa on saatu alumiinirakenteen kautta alennettua 480 kiloa. Hyvät ajo-ominaisuudet varmistetaan kehittyneellä Integral Link -takajousituksella.

Monipuolinen tavaratila

Maasturin takaosan muuttaminen tavaratilaksi on aina hieman haasteellista, mutta Discoveryssä tässä on onnistuttu hyvin. Suurena apuna on iso takaluukku, jonka 115 sentin leveys ja 85 sentin korkeus mahdollistavat myös lavojen helpon kuormauksen. Lattian pituus väliseinään on 178 senttiä ja kapeimmillaankin leveyttä on 106 senttiä. Kuorman korkeus voi olla parhaimmillaan 94 senttiä, mutta tietenkin katon materiaalin kanssa on syytä olla huolellinen. Lastausta sekä perävaunun yhdistämistä helpottaa takaosan vasemmassa reunassa sijaitseva korkeuden sähköinen säätö, joka antaa pelivaraa hankaliinkin tilanteisiin. Koeajoauto oli varustettu väliseinällä ja muovimatolla, mutta tarpeen vaatiessa voi suojauksen määrää luonnollisesti lisätä vaikkapa sivuvanereilla.

Vakuuttava koeajo

Itse koeajossa Discovery osoittaa suoriutuvansa sekä maasturin että pakettiauton tehtävistä. Varustelutaso on taattua Land Roverin tasoa eli kaikki tarvittava löytyy sekä hieman lisää. Istuinten säädöt ovat monipuoliset ja oikeaoppinen ajoasento löytyy helposti. Kaikki hallintalaitteet on sijoitettu loogisesti eikä mitään tarvitse sen kummemmin etsiä. Isot ikkunat sekä kunnon kokoiset pelit lisäävät myös turvallisuutta ja monipuoliset turvajärjestelmät on viety nykyaikaisimmalle tasolle. Käytön helppouteen on selvästi kiinnitetty huomiota ja esimerkiksi kookas kosketusnäyttö on erittäin selkeä eikä sen käyttö ajon aikana ei vie liikaa huomiota.

Monipuolisuus on Discoveryn valtti ja se korostuu myös ajotilanteissa. LCV on kokoonsa nähden ketterä kaupunkien parkkihalleihin ja pysäköintipaikoille, mutta samalla sen sulavuus tekee moottoritienopeuksista miellyttäviä. Erityishuomion ansaitsee vakionopeudensäädin, joka on ehdottomasti käyttämistäni tarkimpia ja sulavimpia.  Äänieristys on kunnossa eikä tavaratila tuota tyhjänäkään ylimääräisiä huminoita. Tyylikkyydestään huolimatta Discovery on aito maasturi ja mikäs sen hienompaa kuin siirtyä metsätielle ja kytkeä sopiva ajotila käyttöön. Perusajon lisäksi valittavissa on olosuhteiden mukaan soralle tai lumelle, mutaisille teille ja hiekkamaastoon soveltuva ajo-ohjelma.  Todella vaikeisiin tilanteisiin soveltuu kallioryömintä, jolloin edetään hiljaa mutta varmasti monipuolisten turvallisuusjärjestelmien avulla haastaviinkin paikkoihin. Huomionarvoinen on myös huikea kahluusyvyys, mutta rehellisesti sanottuna en kyllä itse lähtisi tämän hintaluokan auton kanssa aivan tarkimpia rajoja testaamaan.

Urakoitsijan toiveauto

Kaksipaikkainen herrasmiespakettiauto ei ehkä ole helpoimpia markkinoitavia, mutta tarkemman tutustumisen jälkeen sille kyllä löytyy järkeviä kohderyhmiä. Discovery LCV voisi soveltua erinomaisesti vaikka rakennus-, maarakennus- tai metsäalan urakoitsijoiden tarpeeseen. Näissä tehtävissä kaksipaikkaisuus ei yleensä ole ongelma ja tavaratila yhdistettynä isoon perävaunuun tekee kokonaisuudesta todella monikäyttöisen ratkaisun. Luonnollisesti myös edullinen hankintahinta sekä matala käyttövoimavero lisäävät houkuttelevuutta.

Lue seuraavaksi