Uutiset

Autot

Maratonjuoksijan ja Euroopan matkaajan liikkuva koti – matkailuajoneuvosta on moneksi

Matkailuajoneuvojen monipuoliset käyttömahdollisuudet ovat pääosassa Caravan 2017 -messuilla syyskuussa. Messupäivät on teemoitettu eri kohderyhmille ja esiteltävät ajoneuvot merkitty kohderyhmätarroilla helpottamaan eri käyttötarkoituksiin sopivan liikkuvan kodin löytymistä. Harrasteen monimuotoisuutta tuodaan tapahtumassa esille erilaisten käyttäjien omien matkatarinoiden muodossa. Suomen suurin matkailuajoneuvotapahtuma järjestetään Lahden Messukeskuksessa 15.-17. syyskuuta.

Matkailuajoneuvon hyödyt on alettu ymmärtää yhä paremmin erilaisten urheiluharrastajien keskuudessa. Caravan-messujen ohjelmalavalle saapuu oman tarinansa kertomaan kokenut elämyskuntoilija Juha Nurmela, joka testasi matkailuvaunua liikkuvana kotinaan ensimmäistä kertaa seikkaillessaan Suomi100-juoksussa halki Suomen Nuorgamista Helsinkiin. Kuukauden ajan kestäneen reissun aikana matkaa taittui päivittäin juosten reilun maratonin verran, kokonaisuudessaan 1390 kilometriä. Elämyksellisen juoksumatkan illat ja yöt vietettiin ansaittua leirielämää nauttien kodinomaisista olosuhteista matkailuvaunussa. Huikeista reissukokemuksistaan on Nurmelaa Caravan-messuilla jututtamassa Roope Salminen, joka toimii myös tapahtuman yleisjuontajana lauantaina ja sunnuntaina.

Keski-Euroopassa reissaavat kolmekymppiset Mikko ja Susanna ovat esimerkkejä toisenlaisesta matkailuajoneuvon hyödyntämisestä. Matkapatonki-blogia kirjoittavan pariskunnan vakiokohteena on Ranska, josta löytyy kaikki se, mitä pari matkoiltaan hakee; upeita maisemia, hienoa historiaa ja erinomaista ruokaa sekä juomaa. Kokeneilta matkaajilta löytyy näkemystä ja kokemusta erilaisten matkakohteiden lisäksi myös matkustamisen kustannuksista sekä turvallisuusasioiden huomioimisesta liikuttaessa matkailuajoneuvolla ulkomailla. Matkapatonki-bloggaajien matkatarinoita kuullaan Caravan-messuilla lauantaina.

Caravan 2017 esittelee tulevan kauden uutuusmallistot sekä alan varusteet, tarvikkeet ja palvelut. Lahden Messujen ja Matkailuajoneuvotuojat ry:n yhteistyönä järjestämä messutapahtuma on Suomen suurin matkailuajoneuvojen ja tarvikkeiden erikoisnäyttely. Tapahtumassa on esillä satoja erilaisia matkailuajoneuvoja ja messuilla vierailee vuosittain noin 16000 kävijää. Caravan-messut sekä tapahtuman yhteydessä järjestettävä perinteinen yhteistapaaminen tuovat messuviikonlopun aikana Lahden seudulle yli 2500 matkailuauto- ja vaunukuntaa ympäri Suomea.

Lue seuraavaksi