Uutiset

Autot

Matkailuajoneuvoharrastus kiinnostaa entistä useampaa

Vuoden 2016 matkailuajoneuvojen kasvaneet myyntimäärät ovat osoitus siitä, että matkailuajoneuvoharrastus on selvässä kasvussa. Uusien matkailuajoneuvojen myynnin kasvun lisäksi myös käytettyjen kauppa kävi hyvin viime vuonna. Moni uusi harrastaja on aloittanut harrastamisen joko vuokraamalla tai ostamalla käytetyn ajoneuvon.  Uusia matkailuajoneuvoja esitellään ja matkustustavasta kerrotaan Caravan-messuilla Helsingissä perjantaista sunnuntaihin 20. – 22.1.2017.

Matkailuajoneuvojen ympärivuotinen käyttö on lunastanut paikkansa nykyaikaisena liikkumis- ja harrastusmuotona. Entistä useammin näitä ajoneuvoja käytetään perinteisen matkailun lisäksi erilaisissa harrastuksissa tukikohtana ja työmatkakäytössä. Tätä kehityssuuntaa Suomessa tukee myös lisääntynyt retkeilyautojen myynti, joka on ollut Keski-Euroopassa kovassa nousussa jo pitkään. Retkeilyautojen osuus uusmyynnistä on noin 18 %. Leirintäalueilla ja maanteillä oli liikkeellä viime vuonna selvästi aiempaa enemmän uusia harrastajia.   

Nykyaikaiset matkailuautot ja -vaunut on suunniteltu ja rakennettu ympärivuotiseen käyttöön. Lämpö ja hyvä varustelu takaa kodikkaat olosuhteet. Matkailuajoneuvoa käytetäänkin hyvin erilaisiin tarpeisiin: matkailuun, harrastuksiin tai mökkinä leirintäalueen kausipaikalla tai omalla tontilla.

Talvella matkailuajoneuvoilla majoitutaan paljon laskettelukeskuksissa. Helposti liikuteltava matkailuajoneuvo toimii tukikohtana myös tanssi- ja teatterimatkoilla, pilkki-, hiihto-, suunnistus- ja luontoretkillä, messuilla ja työmatkoilla.

Ryhdy harrastajaksi!

Harrastamisen matkailuajoneuvolla voi kiteyttää sanontoihin ”Koti siellä missä sinäkin” ja ”Jos et aja, et näe”. Matkailuajoneuvolla kukin voi toteuttaa unelmiaan omalla tavallaan. Matkailu matkailuajoneuvolla on kasvava harrastus, jota myös nuorempiin ikäluokkiin kuuluvat pitävät trendikkäänä harrastuksena. Harrastajien kattojärjestössä, SF-Caravan ry:ssä, on jäseniä yli 63 000.

Vapautta ja viihtymistä

Harrastuksen ehdottomasti paras etu on vapaus. Voit itse päättää milloin ja missä harrastat, kenen kanssa ja kuinka kauan. Joukkoomme mahtuu hyvin aktiivisia ja sosiaalisia ihmisiä, mutta myös omissa oloissaan viihtyviä ihmisiä. Kaikille on tilaa. Toinen merkittävä etu on ympärivuotisen harrastamisen mahdollisuus. Lähes kaikilla matkailuajoneuvoilla voi liikkua ja asua ympäri vuoden.

Sopii kaikille

Suurin harrastajajoukko löytyy lapsiperheistä ja pariskunnista. Perheille ajoneuvomatkailu antaa hienon mahdollisuuden liikkua lasten kanssa helposti: omat tutut tavarat, vuoteet, keittiö ja pesutilat ovat aina mukana ja voit pysähtyä silloin, kun siihen on tarve. Ilman lapsia liikkuville pariskunnilla harrastus mahdollistaa monenlaisen näkemisen ja kokemisen omien halujen mukaan tai leppoisan oleskelun tutulla ja turvallisella leirintäalueella. Liikkuminen ei ole tämän harrastuksen itseisarvo. Harrastaa voi yhtä hyvin olemalla vakipaikalla leirintäalueella, jonne voi aina palata, kun siihen on mahdollisuus.

Karavaanimatkailua tai matkailuajoneuvon soveltuvuutta omiin harrastuksiin kannattaa kokeilla vuokrakalustolla tai hankkimalla käytetty matkailuajoneuvo. Käytettyjen kysyntä kiihtyy kevättä kohti mentäessä, joten matkailuajoneuvokaupoille kannattaa suunnata talvella.

Matkamessujen yhteydessä järjestettävät Helsingin Caravan-messut antaa hyvän mahdollisuuden tutustua matkailuajoneuvoihin ja niihin liittyviin tarvikkeisiin.

Yhteenveto vuoden 2016 myynnistä

Vuonna 2016 ensirekisteröitiin 937 tehdasvalmisteista matkailuautoa ja 545 matkailuvaunua. Kokonaismyynti oli 1482 kpl, jossa on kasvua yli 6 % vuodesta 2015. Matkailuautojen myynti kasvoi lähes 18 %, mutta matkailuvaunujen myynti laski vajaa 9 %.

Matkailuautojen markkinajohtaja on slovenialainen Adria runsaan 20 % markkinaosuudella. Toisella sijalla on saksalainen Carado (11 %) ja kolmantena saksalainen Sunlight (9 %).

Matkailuvaunujen markkinajohtaja on saksalainen Hobby (38 %), toisena slovenialainen Adria (15 %) ja kolmantena ruotsalainen Kabe (14 %).

Viiden eniten myydyn matkailuautomallin joukossa on kaksi retkeilyautomallia. Tämä kuvaa hyvin muutosta, joka on Keski-Euroopassa jo hyvin yleinen. Pakettiauton koriin tehtyjen retkeilyautojen suosion syitä ovat helppo käytettävyys ja useassa tapauksessa normaalia matkailuautoa edullisempi hinta.

Syksyllä 2016 Lahdessa pidettyjen Caravan 2016 -messut ja viime viikonloppuna Turussa ollut Caravan Show’n tulokset antavat odottaa tälle vuodelle edellisvuotta parempaa myyntitulosta.

Lue seuraavaksi