Nykyaikaisten pakettiautojen ja avolava-autojen esikuva täytti sata vuotta

Fordin ensimmäinen hyötyajoneuvo ja pakettiauto, Ford TT, lanseerattiin tasan sata vuotta sitten. Se perustui Fordin ikoniseen T-Ford-henkilöautomalliin mutta oli tätä pidempi ja rungoltaan vahvempi. Auton tavara-alustaosaa pystyi muuntelemaan siten, että ajoneuvolla voitiin kuljettaa lähes mitä tahansa. Moottori käynnistettiin auton edessä olevan kammen avulla, ja ohjaamossa oli kuljettajan lisäksi tilaa yhdelle matkustajalle.

Tänä päivänä Fordin hyötyajoneuvot ovat Euroopassakin myyntitilastojen kärjessä. Hyötyajoneuvojen kattavaan valikoimaan kuuluvat muun muassa Transit, Transit Custom, Transit Connect, Transit Courier ja Ranger-avolava-auto.

Ford pitää paikkansa ensirekisteröintitilastoissa

Ford oli heinäkuun ensirekisteröintitilastoissa toiseksi rekisteröidyin pakettiauto. Tammi-heinäkuun tilastoissa Ford on myös toisella sijalla 21,8 prosentin markkinaosuudella. Henkilöautoissa Ford on viidenneksi rekisteröidyin henkilöautomerkki 7,7 prosentin markkinaosuudella. Fordin henkilöautomalleista tilastokärjessä on Ford Fiesta.