Pirelli ja Marshal renkaat rullaavat markkinoilla

Heikki Hiltunen

Pirelli ja Marshal -renkaita saa raskaaseen kalustoon RengasCenteristä. Ketjun avainasiakaspäällikkö Mikko Kirves kertoo erityisesti Pirellin uusista raskaan kaluston rengasmalleista Premium -luokassa. Keskihintaluokan Marshal -renkaiden valikoima on hyvin kattava myös Suomen olosuhteisiin. Laajat ja kattavat kenttätestit ovat antaneet molemmille merkeille erinomaisia arvioita. Raskaan kaluston rengasmarkkinat saavat valittavakseen uusia vaihtoehtoja.

RengasCenterin uutuus kuorma-autorengasmarkkinoille on Pirellin edustus Suomessa. Ketjusta kerrotaan, että Pirelliä tarjottiin, mutta ensin merkki joutui RengasCenterin kotimaiseen testiin. Testejä tehtiin kolmen vuoden ajan ja tulokset vakuuttivat RengasCenterin. Perustelut Pirellin valinnan puolesta kertoi RengasCenterin avainasiakaspäällikkö Mikko Kirves.

”Pirellin asiakastestit tehtiin eri suoritealoilla, käytettiin eri kokoja ja pintamalleja. Testirenkaat olivat käytössä koko Suomen alueella eri asiakkailla. Testitulosten lisäksi merkin edustukseen vaikutti, että Pirellillä on kattava malli- ja kokovalikoima. Tuote on laadultaan ykkösluokkaa”, mainitsee Mikko Kirves. RengasCenter ketju kattaa koko Suomen. Kotimaan lisäksi Ruotsiin ja Norjaan ajavilla RengasCenterin asiakkailla on saatavilla palvelu DekkPartner -ketjun toimipisteissä.

Pirelli panostaa tuotekehitykseen ja laatuun

Pirellin valikoimasta löytyy perävaunukalustoon energiatehokkaat tuotteet, joista on saatu testeissä hyviä kilometri- ja polttoainetaloudellisuus -tuloksia. Pirellillä ollaan EU-

Pirellin ST:01 on vastaus perävaunurengaskysyntään. Pirelli ST:01 Super Single ja Neverenging malleja saa perävaunujen kokoluokkiin leveinä ja matalina. Tämän rengastyypin suurimmat haasteet ovat isot kilometrisuoritteet ja rungon pinnoitettavuus. Pirellillä on ratkaisu haasteeseen tuotekehitystyön tuloksena.

rengasmerkinnöissä Premium merkkien parhaimmistoa, kerrotaan RengasCenteriltä.

Mikko Kirves myöntää, että työtä Pirellin mielikuvan parantamiseksi Premium-luokassa asiakkaiden keskuudessa riittää. Hänen mukaansa Pirellin vanhoissa pintamalleissa ja runkorakenteessakin oli haasteita käyttökestossa ja pinnoitettavuudessa.

”Täysin uusitun niin sanotun 01-merkinnän tuoteperheen runkotekniikka on huippulaatua ja suunnittelussa on keskitytty tuottamaan edellytyksiä pieneen vierintävastukseen, maksimaaliseen kilometritulokseen, polttoainetaloudellisuuteen ja pinnoitettavuuteen. Jokaista erillistä tuotetta kohtaan runkotekniikkaa on myös hiottu toimimaan optimaalisesti. Uudet tekniikat sisältävät runsaasti uusia Pirellin patentoimia ratkaisuja. Kasvaneisiin akselimassoihin Pirellillä on vastaus. Merkiltä löytyy tuotteet ohjaaville akseleille ja paripyöräasennettaville traileriakseleille, joissa painot ovat nousseet”, Mikko Kirves kertoo. Hänen mukaansa 01-sarjaan uusistuneet pintamallien valikoima on laaja. Ensimmäiset 01-sarjan tuotteet ovat jo saaneet ensimmäisen päivityksen.

Pirellin malleissa on tarjolla kattava talvipintamallisto, kesäpinnat, työmaa- ja maansiirtoajon renkaat, 4X4 maastokuorma-auto -tuotteet ja traileripintavalikoima. Aivan uutta on ympärivuotinen niin sanottu multiway eli Pirelli Triathlon -sarja.

Marshal uudistuu

Mikko Kirves RengasCenteristä kertoo, että Marshal uusiutuu myös. Uudet ympärivuotiseen käyttöön tarkoitetut tuotteet KXS10 ja KXD10 ovat saatavilla tulevana syksynä. Niillä pärjää Mikko Kirveen mukaan pääväylillä syysasennettuna koko vuoden ympäri.

Marshalin uusi vetorengas KXD10 kuuluu niin sanottuun multiway -luokkaan. Renkaassa on 3PMSF merkintä. Rengas soveltuu ympärivuotiseen ajoon etuakselilla, jos ajetaan enemmän pääväyliä eikä vaihdeta sesongeittain renkaita.  Rengas on aluksi saatavilla peruskokona 315/80R22,5.

”Tuotteet on aluksi saatavissa 315/80R22,5 koossa”, Mikko Kirves tarkentaa. Uutta Marshalilta on kesärengasmalliston päivitys. Uusina tuotteina tulevat Marshal KRS50 kesäeturengas, KRD50 kesävetorengas ja kapeissa trailerirenkaissa KRT03 M+S. Tuotteita tulee kesän mittaan eri rengaskokoluokissa markkinoille, RengasCenteristä kerrotaan.

”Uudet Pirelli ja Marshal renkaat ovat esillä alan messuilla. PowerTruck show 2017 -tapahtumassa Alahärmässä meillä on tilaisuus kertoa rengasuutuuksista lisää suoraan asiakkaille”, sanoo RengasCenterin Mikko Kirves.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Verkossa

www.rengascenter.fi