Uutiset

Autot

Retkeilyauto yhteistyöllä

Pitkin kevättä on eri tilaisuuksissa saanut ihailla turkulaisen ProVan Oy:n ja salolaisen Vaihtomaailma Oy:n tuoretta yhteistyön hedelmää eli Mercedes-Benz Sprinter huippuvarusteltua retkeilyautoa.

Vähän ajettu Sprinter, vuosimallia 2009 tuotiin Saksasta, missä se oli ollut sähkölaitoksen käytössä ja varustettu jo muun muassa neljän kilowatin generaattorilla.

”Sähkölaitoksen käyttämä varustus purettiin pääosin autosta pois ja sunnittelimme yhdessä mahdollisimman täydellisen retkeilyautovarustuksen. Generaattori jätettiin paikoilleen ja nyt autosta saa ajonkin aikana 230 volttia käyttöön. Tämä ensimmäinen auto varusteltiinkin kattavilla herkuilla hieman showmeininkiin”, toteavat Henri Nikkilä vas. (ProVan Oy) ja Henrik Hellström (Vaihtomaailma Oy) autoa esitellessään.

Miesten tarkoituksena on kehittää Provanin ja Vaihtomaailman yhteistyötä jatkossa entisestään ja asiakkalle toimitetaan retkeilyauto juuri sellaisilla varusteilla kuin on tarve. Nikkilän mukaan myös Veholle on autoa esitelty ja toiveita yhteistyökuvioista siihenkin suuntaan elätellään.

Matkustamossa on kolme nahka/alcantara –verhoiltua istuinta. Molemmat etuistuimet ovat päällystetty samalla materiaalilla jo yhtenäisen ilmeenkin vuoksi. Piippuhyllyltä löytyy makuutilat kahdelle henkilölle. Sänky vedetään unihiekan yllättäessä matkustamon ylle ja kiinnitetään turvavöillä kiinnikkeisiinsä. Digitaaliset, väriä vaihtavat RGB –valot kattoon upotettuna luovat tunnelmaa.

Ennen nukahtamista voi katsoa varustukseen kuuluvasta 23 tuuman LED-televisiosta vaikkapa Top Gearia. Tai jos TV-kanavien ohjelmatarjonta ei miellytä, niin integroituun Blu-ray -soittimeen voi tuikata mieleisensä elokuvan. Popcornit leffanautintoa varten valmistuvat mikroaaltouunissa ja jääkaappi pitää virvoitusjuomat sopivan viileinä.

Samaan aikaan kun matkustamossa nautitaan jaffaa ja popcorneja, niin kuljettaja voi hyödyntää kohteen löytämisessä Alpinen multimedialaitteiston näyttöä, johon navigaattori piirtää reitit. Sama kahdeksan tuumman näyttö välittää myös peruutuskameran kuvaa. Audiojärjestelmä on sekin huippua useine kaiuttimineen ja subwooferilla maustettuna.

Auto sai ulospäinkin lisää näyttävyyttä muun muassa Saksasta tuotettujen aluvanteiden ja korisarjan ansiosta.

Retkeilykäyttöön toteutettu MB Sprinter on oiva esimerkki Provanin laadusta. Vuonna 2012 perustettu yritys tekee varusteluja  laajalla rintamalla.

Yrityksen Facebook-sivulla on kuvia toteutetuista projekteista niin huvi- kuin ammattikäyttöön.

Lue seuraavaksi