Uutiset

Autot

Sähköistä esteettömyyttä

Lietolainen Autokori ja Verhoilu J. Lehtinen on tunnettu henkilökuljetusajoneuvojen erikoisosaajana, joka on valmis ottamaan suurempiakin haasteita vastaan. Tällä kertaa sellaisen heitti ilmaan turkulainen taksiautoilija, joka halusi sähköisen esteettömän pikkubussin lähinnä kaupunkien palveluajoon. Lehtinen teki mitä pyydettiin ja nyt yritys esitteleekin täysin uuden, Pohjois-Euroopan ensimmäisen Nissan e-NV200 Evalian esteettömänä taksiversiona.

Sähköajoneuvojen latauspisteiden määrä on myös meillä Suomessa kasvanut, vaikka tietysti esimerkiksi Norjan määrään on runsaasti matkaa. Nyt ollaan kuitenkin jo tilanteessa, jossa sähkötakseilla voidaan taloudellisesti järkevästi hoitaa runsaastikin kuljetuksia. Ympäristöystävällisyydestä on etua kilpailutuksissa ja pienten käyttökulujen kautta sähköauto maksaa investointinsa takaisin aikaa myöden. Vielä kun huomioidaan sähköautojen miellyttävä hiljaisuus ja matkustusmukavuus, on tarjolla varsin kiinnostava paketti myös taajamien ulkopuolelle varsinkin kun esimerkiksi Nissan Evalian toimintamatka yhdellä latauksella on jo 170 kilometriä.

Monipuolinen projekti

Jukka Lehtinen kertoo uuden projektin vievän aina aikaa pioneerityön vaatimusten kautta. ”Ensimmäisen auton haasteet ovat aina suuret, eikä yllätyksiltä tulla koskaan välttymään. Tällä kertaa projekti sujui kohtuullisen mutkattomasti ja onnistuimme esimerkiksi käyttämään Nissanin runkopalkkien omia reikiä kiinnityksiin”, kertoo Lehtinen. Näin vältyttiin ylimääräisiltä hitsauksilta ja kaikki sujui pultteja ja liimauksia käyttäen.

Lehtinen on myös tyytyväinen Nissan Evalian tarjoamaan alustavaihtoehtoon. ”Nissanissa akusto on sijoitettu järkevästi ja ne eivät vie liikaa tilaa. Tämä mahdollistaa pyörätuolin sijoittamisen ilman ongelmia ja muutenkin tila saadaan hyvin hyötykäyttöön. Nissan muuntuukin 1 +4 +pyörätuolin esteettömästä versiosta käden käänteessä 1 + 6 -paikkaiseksi tilataksiksi”, korostaa Lehtinen. Ratkaisu on osoittautunut onnistuneeksi ja istuinten kiinnitykset ovat läpäisseet myös VTT:n tiukat turvallisuustestit. Muutostöiden kokonaishinnaksi Lehtinen arvioi noin reilua 8000 euroa.

Monipuolista tuotantoa

J. Lehtinen Oy:n vahvuus on aina ollut monipuolisuus ja ennakkoluulottomuus uusia ratkaisuja ja työmenetelmiä kohtaan. Tämän ansiosta töitä on riittänyt maamme talouden hiljaisimpinakin aikoina ja nyt pakettiautokaupan vilkastuessa henkilökuntaa työllistävät hyvin monipuoliset tehtävät käytännössä kaikkiin alan automerkkeihin. ”Esimerkiksi Volkswagen Caddyn esteettömiä versioita valmistamme kymmeniä vuodessa. Sähköautot ovat uusi kiinnostava aluevaltaus ja suuresta huomion määrästä päätellen Nissan Evalia ei tule jäämään ainoaksi tämän tyyppiseksi ratkaisuksi”, päättää Lehtinen.

Lue seuraavaksi