Täyssähköinen midibussi aloittaa liikennöinnin Porissa

Porin Linjat Oy aloitti ensimmäisenä Suomessa säännöllisen liikennöinnin täyssähköisellä midibussilla syyskuun alusta. Rošero First FCLEI -sähköbussi on yksi kolmesta midikokoisesta bussista, joilla operoidaan Porin kaupungin uutta city-liikennelinjaa.

Porin Linjoille heinäkuussa toimitetut midi-kokoluokan Rošero First FCLEI -bussit tarjoavat kaupunkilaisille paitsi esteettömän, myös ekologisen liikkumismuodon. Hiljaisen ja lähipäästöttömän sähköbussin lisäksi city-linjalla käytettävissä kahdessa muussa Rošero-midibussissa on voimanlähteenä puhtaimman päästöluokan eli Euro 6-normin mukainen dieselmoottori. Sähköbussin toimintasäde yhdellä latauksella on jopa 190 kilometriä. Yön aikana auto saadaan ladattua seuraavaa päivää varten varikolla.

Porin kaupungilla on voimakas tahtotila kehittää liikennepalvelujen ekologisuutta. Sähköisen liikenteen aloittaminen on voitu tehdä hallitusti ja kustannustehokkaasti yhteistyössä Porin Linjojen kanssa.

– On hienoa olla tässä edelläkävijän roolissa, sanoo Porin Linjat Oy:n toimitusjohtaja Markku Hermonen. Midikokoisille sähköbusseille olisi hänen mukaansa enemmänkin tarvetta. Hermonen näkeekin mahdollisena, että liikennöintiä sähköbusseilla laajennetaan tulevaisuudessa.

1.9. alkaen Porin keskusta-alueella liikennöineet matalalattiaiset Rošero First FCLEI -bussit ovat hieman perinteisiä palvelubusseja kookkaampia, mutta silti ketteriä. Kokonsa ansiosta auton kuljetuskapasiteetti on matalalattiaversionakin totuttua suurempi. Kahdenkymmenen istumapaikan lisäksi sähköautossa on neljä ja dieselmoottorisissa kaksitoista seisomapaikkaa. Molemmissa on myös mahdollisuus pyörätuolin tai lastenvaunujen kuljettamiseen. Autojen korirakenne on ruostumatonta terästä. Rošero FIRST -turistiversioon on saatavana jopa 30 istumapaikkaa.