Uutiset

Autot

Transit veti Fordin markkinaykköseksi

Ford Transit myy hyvin!

Ford oli sekä elo- että syyskuussa Suomen myydyin pakettiautomerkki. Syyskuu oli ennätyksellinen myös Euroopassa, missä Ford nappasi ykkössijan ja saavutti suurimman kuukausittaisen myyntinsä sitten vuoden 1993.

Fordilta kerrotaan, että merkin nousuvire Suomen rekisteröintitilastoissa lähti toden teolla liikkeelle jo toukokuussa ja jokainen kuukausi siitä eteenpäin on ollut edellistä parempi. Jo elokuussa Ford oli kuun pakettiautojen ensirekisteröintitilastossa kärkipaikalla. Tammi-syyskuun Ford-rekisteröinnit ovat kasvaneet 11,8 prosenttia viime vuoteen verrattuna.

”Kauttaaltaan uudistunut hyötyajoneuvomallistomme on pitänyt Ford-jälleenmyyjät kiireisenä jo viime talvesta lähtien, kun uudet Transitit tulivat markkinoille”, kertoo tuotepäällikkö Juuso Asp Oy Ford Ab:lta. ”Isoja Transiteja myytiin loppukeväästä ennakkoon ennätysmäärä. Se on melkoinen luottamuksen osoitus, sillä autosta oli tuolloin saatavilla vain hinnat, alustavat tekniset tiedot ja esite, eikä Suomessa ollut vielä näytillä yhtään autoa. Koko mallisto aina Fiesta Vanista Rangeriin on myynyt hyvin”, jatkaa Asp, jonka mukaan Transit-malliston suosion salaisuus on hyvä ajettavuus ja kuljetuskyky. Myös alati pienentyvät käyttökustannukset muun muassa alhaisemman polttoaineen kulutuksen ja pidentyneen huoltovälin kasvattavat asiakkaiden kiinnostusta. Suomessa myydyin malli on tonniluokan Transit Custom.

Menestyksekäs syyskuu myös Euroopassa

Ford kipusi markkinajohtajaksi syyskuussa myös Euroopassa. Viime vuoden syyskuuhun verrattuna myynti kasvoi 42 prosenttia ja markkinaosuus 3,3 prosenttiyksikköä 14,9 prosenttiin.

Transit-pakettiautojen tuoteperhe – Transit, Transit Custom, Transit Connect ja Transit Courier – saavutti suurimman kuukausittaisen myyntinsä sitten vuoden 1993. Samaan ylsi myös Ford Ranger, jota myytiin kaksinkertainen määrä viime vuoden syyskuuhun verrattuna.

Vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana Euroopassa on myyty 165 000 Ford-hyötyajoneuvoa, mikä tarkoittaa 16,7 prosentin kasvua vuoden takaiseen verrattuna. Myös markkinaosuus kasvoi 0,9 prosenttiyksikköä ollen 11,3 prosenttia. Luku on korkein sitten vuoden 1997.

Jokaiselle jotakin

Ford ilmoitti kaksi vuotta sitten uudistavansa koko hyötyajoneuvomallistonsa ja työ saatiin päätökseen syyskuun lopulla Hannoverin hyötyajoneuvonäyttelyssä, missä oli esillä koko uudistunut mallisto.

Ensimmäiset uudet Transitit tulivat myyntiin jo keväällä, jolloin saatavana oli perusmallin lisäksi alusta ja linja-auto -mallit. Sittemmin myyntiin ovat tulleet jatko-ohjaamoalusta, jossa on tilaa seitsemälle hengelle sekä erikoispitkä Super Jumbo L5 -alusta, joka on kaikkien aikojen pisin Transit. Autoon voi lastata jopa 5,2 metriä pitkiä tavaroita ja tavaratilaa on enimmillään 11,5 m2.

Mallisto on aiempaa polttoainetaloudellisempi ja saatavana on uusia ECOnetic-malleja. Asiakkaat arvostavat alentuneita huolto- ja korjauskustannuksia, poikkeuksellista kestävyyttä, suurempaa tavaratilaa sekä nokkelia lastausominaisuuksia. Piakkoin joukkoon liittyy myös neliveto-Transitien mallisto. Transitit valmistetaan Fordin Kocaelin tehtaalla Turkissa.

Lue seuraavaksi