Uusi sähköauto Renault Kangoo Z.E. nyt Suomessa

Vuosi sitten Renault ilmoitti ZOE:n tulosta Suomeen ja samalla ennustimme Kangoo Z.E:n tulevan sähköistämään pakettiautomarkkinat. Jälkimmäinen vähän myöhästyi, mutta Renault kasvattaa tänä vuonna voimakkaasti sähköautomyyntiään niin henkilö- kuin pakettiautoissa.

Tammikuussa 2017 Renault ennusti, että vuodesta tulee Renaultille neljäs peräkkäinen kasvun vuosi Suomessa. Ennustus toteutui täydellisesti. Renaultin myyntikampanjat painottuivat loppuvuoteen, minkä ansiosta se oli henkilöautojen rekisteröintitilastossa joulukuussa ylivoimainen ykkönen yli neljäntoista prosentin markkinaosuudella. Kun siihen lasketaan yhteen vielä Dacia, oli Renault-konsernin markkinaosuus komeasti 18,2 prosenttia.

Koko vuoden 2017 aikana Renault-henkilöautojen rekisteröinnit kasvoivat yli yhdeksällä prosentilla 4 598 kappaleeseen kokonaismarkkinan jopa hieman laskiessa. Dacian kasvuprosentti oli vielä suurempi 15,6 ja niitä rekisteröitiin viime vuonna 1 879 kappaletta pakettiautot mukaan lukien.

Renaultin menestyksestä kertoo omaa kieltään Clion sijoittuminen 12. sijalle henkilöautojen mallikohtaisessa rekisteritilastossa. Omassa luokassaan se nousi komeasti kolmannelle sijalle. Joulukuussa Clioja rekisteröitiin melkein kaksi kertaa enemmän kuin toiseksi suosituinta henkilöautomallia. Kymmenen eniten rekisteröidyn henkilöautomallin joukossa oli joulukuussa kolme Renaultia ja yksi Dacia.

Renault sähköistää tavarankuljetukset

Kevyissä tavara-autoissa Renaultilla on kohta yhtä vaille kahdenkymmenen vuoden mittainen putki Euroopan ykkösenä. Suomessa Renault on lunastanut paikkansa suosituimpien pakettiautomerkkien joukossa ja se jatkoi viime vuonna kuudennella sijalla. Ero viidenteen sijaan ei ollut kuin 32 auton suuruinen. Pakettiautojen mallikohtaisissa rekisteröinneissä Trafic on kuudennella sijalla.

Suomessa Kangoon-sähköautoversion kanssa noudatettiin samaa taktiikkaa kuin henkilöautopuolella Zoe Z.E:n kanssa. Renault Kangoo Z.E. tuodaan meillä myyntiin vasta nyt, kun sen toimintamatka ja ominaisuudet ovat kehittyneet suomalaisille asiakkaille sopiviksi.

”Eurooppalaisena sähköautojen markkinajohtajana Renault kehittää jatkuvasti mallistoaan pidentämällä toimintamatkaa ja tekemällä akkujen latauksesta asiakkaille niin helppoa kuin mahdollista. Uuden Kangoon tekniset innovaatiot, tehokas ajoakku yhdistettynä uuteen moottoriin, lämpöpumppu ja uusi aiempaa kaksi kertaa tehokkaampi laturi tekevät Kangoo Z.E:n käytöstä mukavaa. Toimintamatka on kasvanut yli 50 prosentilla ja akkujen lataus on sekä nopeampaa että helpompaa, kuvailee Gilles Normand, Renaultin sähköajoneuvoyksikön johtaja uutuutta. 

Ulkonäköä uudempi rakenne

Yleensä auton uudistuessa kiinnitetään paljon huomiota sen muotoiluun ja ulkonäköön. Renault on säilyttänyt Kangoo Z.E:n tyylikkäät linjat ennallaan, mutta auton tekniikka on kauttaaltaan päivitetty.

Uutta ovat niin ajoakku, sähkömoottori, laturi kuin lämpöpumpun ilmastointijärjestelmä. Kaikkien parannusten ansiosta Kangoo Z.E:n toimintamatka on pidentynyt NEDC-normin mukaan mitattuna peräti 60 prosentilla 270 kilometriin, mikä on pidempi kuin millään muulla sähköpakettiautolla.

Renault kertoo avoimesti normaaliajossa täyteen ladatuilla akuilla saavutettavat ajomatkat. Vaikeissakin olosuhteissa voi ajaa rauhallisin mielin 120 kilometriä ja hyvissä olosuhteissa reilut kaksisataa kilometriä. Aikaisemmalla mallilla pääsi vastaavasti vain 80 - 125 kilometriä.

Tärkein tekijä toimintamatkan pidentämisessä on Kangoo Z.E:n uusi Z.E. 33 -ajoakku, jonka kapasiteetti on akun mallimerkinnän mukaisesti 33 kWh. Uudessa ajoakussa käytetään samaa Renaultin ja LG Chemin kehittämää tekniikkaa, joka otettiin käyttöön uudessa Zoe Z.E:ssä.

Kangoo Z.E:ssä on uusi erittäin tehokkaasti energiaa hyödyntävä sähkömoottori, jossa akun hallintajärjestelmä on optimoitu. Järjestelmä rajoittaa sähkön kulutusta ajon aikana pitäen kuitenkin moottorin tehon maksimissa. Kangoo Z.E:n 44 kilowatin (60 hv) tehoinen R60-moottori, jonka suurin vääntömomentti on 225 Nm, perustuu Zoessa käytettävään moottoriin. Automaattivaihteiston ja äänettömästi toimivan sähkömoottorin ansiosta ajaminen on leppoisaa.

Uuden kaksi kertaa aiempaa tehokkaamman ja entistä ympäristöystävällisemmän seitsemän kilowatin (32A, 230V) vaihtovirtalaturin avulla ajoakun saa ladattua 7,4 kW:n Wall Boxilla kuudessa tunnissa, kun aiemman mallin pienempi ajoakku vaati seitsemän tunnin latausajan. Tunnin latauksella, vaikka ruokatunnin aikana, saadaan 35 kilometriä toimintamatkaa.

Uusi Kangoo Z.E. on ensimmäinen sähköpakettiauto, jossa hyödynnetään lämpöpumppua osana tuuletus- ja lämmitysjärjestelmää. Sen avulla voidaan vähentää sähkön käyttöä kylmällä ilmalla ja jatkaa sillä tavoin toimintamatkaa. Edelleen akkujen rasitusta ajon aikana voidaan keventää lämmittämällä tai jäähdyttämällä auto latauksen aikana.

Lisäksi Suomea varten Kangoo Z.E. varustetaan erillisellä polttoainetoimisella lämmittimellä. Se varmistaa mukavuuden kaikkein kovimmillakin pakkasilla pidentäen samalla omalta osaltaan toimintamatkaa.

Polttomoottoristen Renault Kangoo -mallien tapaan myös Kangoo Z.E:n voi valita joko 4,28 metrin pituisena vakiomallina tai 4,66 metrin pitkällä korilla. Tavaratilan koko on joko 3,0 tai 4,0 kuutiometriä. Kaikissa malleissa tilaa tavaroille on yhtä paljon kuin polttomoottorisissa, sillä ajoakku on sijoitettu auton lattian alle. Kantavuus on 600 kiloa, mikä riittää suurimpaan osaan kuljetuksista.

Renault Kangoo Z.E. Power+:n hinta kolmen kuutiometrin tavaratilalla on 32 190 euroa ja tuhannen euron lisähintaan saa pidemmän mallin, jossa on kuutiometrin suurempi tavaratila.

Kumpaankin mallin on saatavana runsaasti lisävarusteita, kuten pitkään malliin liukuovi korin vasemmalle kyljelle, ikkunoita kylkiin ja takaoviin, peruutustutka ja tietoviihdejärjestelmä navigaattorilla.

Kangoo Z.E jo toinen askel

Nyt Suomessa esiteltävä Kangoo Z.E. on oikeastaan jo toinen etappi Renaultin siirtyessä kohti sähköllä toimivia pakettiautoja. Viime keväästä alkaen myynnissä on ollut 15 490 euron hintainen kevytnelipyöräksi rekisteröitävä Twizy 80 Cargo, jossa on takaistuimen tilalla kuormatila.

Renaultin pakettiautomallisto kasvaa tämän vuoden aikana vielä kookkaimpaan sarjaan kuuluvalla Master Z.E:llä. Suurten tavaroiden lähijakeluun tarkoitettu malli voidaan räätälöidä monipuolisesti erilaisiin kuljetuksiin, sillä kuormatilan koon voi valita 8 – 22 kuutiometrin väliltä ja kantavuus on kaikissa vaihtoehdoissa toistatuhatta kiloa. Renault Master Z.E:n myynnin aloituksen aikataulu on vielä avoin.

Zoe Z.E. otti paikkansa Suomen sähköautomarkkinoilla

Renault on Euroopassa sähköautojen myynnissä johtava merkki, jonka kumulatiivinen myynti ylitti sadantuhannen auton rajan jo syksyllä 2016. Vuodesta 2010 alkaen Renault on myynyt kaikkina vuosina Euroopassa enemmän sähköautoja kuin mikään muu valmistaja.

Viime vuonna Euroopassa myytiin ensimmäisten yhdentoista kuukauden aikana 272 270 sähköautoa ja lataushybridiä. Ylivoimaisesti eniten myyty oli Renault Zoe, joka nappasi 28 030 kappaleen rekisteröinneillään yli kymmenen prosentin osuuden markkinoista. Toiseksi suosituin sähköauto oli Nissan Leaf (16 650) ja kolmantena oli Tesla Model S (12 916).

Suomeen uudistunut Renault Zoe Z.E. saapui viime keväänä ja se otettiin todella hyvin vastaan. Sähkömoottorisia henkilöautoja rekisteröitiin maassamme viime vuonna 502 kappaletta, mikä on yli kaksinkertainen määrä vuoteen 2016 verrattuna. Renault Zoe nousi oitis markkinoilla neljännelle sijalle ottaen kahdentoista prosentin markkinaosuuden.

Renault kehittää sähköautojaan Formula E:n avulla

Neljännen kautensa aloittanut sähkömoottorisilla autoilla kilpailtava Formula E -sarja kasvattaa nopeasti suosiotaan kaikkialla maailmassa. Renault on ollut automaailman edelläkävijänä sarjassa mukana sen alusta alkaen. Muut autonvalmistajat ovat vasta nyt löytämässä kiehtovan uuden kilpailumuodon.

Koska Renault on sähköautojen myynnissä Euroopan markkinajohtaja, hiljaisilla ja paikallisesti päästöttömillä Formula E -autoilla kilpaileminen kuuluu luontevana osana Renault Sportin toimintaan. Renaultin panostuksesta sarjaan kertoo se, että kolmen kauden jälkeen sillä on yhtä monta sarjan kokonaisvoittoa.

Renault Sport Racingin toimitusjohtaja Cyril Abiteboul arvioi tulevaa kautta: Olemme ainoa yhtiö, joka kilpailee sekä Formula 1 että Formula E -sarjoissa ja olemme pystyneet rakentamaan synergiaa niiden välille. Formula 1:ssä alettiin käyttää hybrideitä vuonna 2009, mistä oli meille hyötyä lähtiessämme mukaan Formula E -sarjaan. Neljäs kausi on Renault Sport Racingille haasteellinen, sillä puolustamme kaikkien edellisten kausien voittoja. Samaan aikaan meidän on kehitettävä uutta autoa kaudelle 5, jolloin säännöt muuttuvat huomattavasti nykyisistä.”