Uutiset

Autot

Uusimmat digikortit toimivat virheellisesti

Vuonna 2013 tai sen jälkeen valmistettujen kuljettajan digitaalisten piirturikorttien voimassaoloaika päättyy viimeisen voimassaolopäivän alussa eli klo 00:00. Tämän johdosta ajoneuvolaite ei enää hyväksy korttia sen viimeisenä voimassaolopäivänä.

Miten tilanteessa toimitaan?

Koska ajo- ja lepoaikatietoja ei tässä tilanteessa voi tallentaa kortille, on kuljettajan tulostettava matkansa alussa ja lopussa valvontalaitteeseen tallennetut aikatiedot. Tulosteeseen pitää merkitä nimi ja ajokortin numero tai nimi ja kuljettajakortin numero. Tuloste on myös allekirjoitettava.

Tulevien kuljettajakorttien korjaaminen

Uusiin kortteihin ollaan tekemässä muutos, jolloin kortin sirulle merkitään kortin voimassaolo päättymään viimeisen voimassaolovuorokauden lopussa eli klo 23:59:59. Muutos toteutetaan myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Trafi selvittää lisäksi, miten kuljettajakorttia uusittaessa uuden kortin voimassaoloaika pystyttäisiin merkitsemään siten, että se alkaisi jo edellisen kortin voimassaolon päättymispäivänä. Tällöin kuljettajalla olisi koko ajan käytettävissään kuljettajakortti.

Lue seuraavaksi