Uutiset

Autot

VDL investoi tulevaan

VDL vahvistuu Suomessa

Suomessa vankan aseman saavuttanut VDL vahvistaa toimintojaan uudella toimipisteellä sekä osaajajoukkoaan kasvattamalla. Myyntipäälliköksi on 1.9.2014 alkaen nimitetty Timo Vainio, joka on viime ajat toiminut itsenäisenä yrittäjänä ja VDL:n myyntiedustajana. Syyskuusta lähtien yksinomaan VDL-tuotteiden myyntiin keskittyvä Vainio on ollut VDL:n palveluksessa myös aiemmin.

”Timon paluu vahvistaa hyvässä nousukiidossa olevaa toimintaamme, kun saamme erittäin asiantuntevaa lisävoimaa myyntiin”, luonnehtii maajohtaja Henrik Mikkola, jonka mukaan Vainion vahvuus on turisti- ja kaukoliikennebusseihin liittyvä laaja tuotetuntemus. Itse myös bussiyrittäjänä toimineella Vainiolla on kyky katsoa asioita luontevasti myös asiakkaan näkökulmasta.

Timo Vainio VDL

Mikkola ja Vainio vastaavat myynnistä yhdessä, ja kumpikin myy kaikkia VDL-tuotteita. Mikkolan vastuulla on suuret yritykset ja HSL-alue; Vainio taasen keskittyy pieniin ja keskisuuriin bussiyrityksiin.

Nopeasti kasvaneen myynnin seurauksena myös VDL Bus & Coach Finlandin henkilöstö on lisääntynyt nopeasti. Vuoden 2014 aikana henkilöstö kasvaa kaikkiaan kymmenellä ammattilaisella.

”Kasvu tulee asiakkaidemme eduksi, sillä 22 henkilöstä peräti 19 työskentelee jälkimarkkinoinnin tehtävissä”, sanoo Henrik Mikkola.

VDL rakentaa uuden toimitalon Vantaan Koivuhakaan

VDL Bus & Coach Finlandin nykyiset toimitilat Hakkilassa ovat nopean kasvun seurauksena jääneet pieniksi ja epäkäytännöllisiksi.

”Tilojen osalta tapahtuu positiivinen mullistus, kun saamme käyttöömme joulukuussa kokonaan uuden ja modernin toimitalon”, iloitsee Henrik Mikkola.

Uuteen toimitaloon tulee 6-paikkainen korjaamo, mikä merkitsee paikkojen tuplaantumista nykyisestä. Yksi paikoista on varattu pelkästään korikorjauksille, joihin erikoistuu kaksi korimekaanikkoa. Muut ovat huoltopaikkoja, joista kolmessa on nosturi ja yhdessä monttu. Varusteisiin kuuluu muun muassa jarrudynamometri.

Asiakaspalvelua parantaa Mikkolan mielestä myös uusien tilojen erinomainen sijainti Vantaan Koivuhaassa Tuusulanväylän ja Kehä III:n välittömässä läheisyydessä. Investointina 1350 neliön uusi toimitalo on varsin mittava.

”Kokonaissumma nousee noin 2,5 miljoonaan euroon, josta pelkän korjaamon laiteinvestointien osuus on yli 300 000 euroa. Kiinteistössä hyödynnetään uusinta ympäristöystävällistä tekniikkaa, esimerkiksi maalämpöä ja -viileää optimaalisten olosuhteiden takaamiseksi”, valottaa Mikkola.

VDL tulee olemaan kuluvana vuonna raskaiden bussien rekisteröintien ykkönen Suomessa yli 130 bussin voimalla. Vuoden loppuun mennessä Suomessa on käytössä noin 350 VDL-bussia, joista lähes 280 Citea-kaupunkibusseja.

Lue seuraavaksi