Veho ja Caverion vähensivät hiilidioksidipäästöjä 830 tonnilla

Caverion ja Veho ovat saavuttaneet merkittäviä tuloksia Vehon kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamisessa. Vuoden 2016 aikana energiatehokkuutta parantavien investointien, kiinteistöjen käytön optimoinnin, 24/7-kiinteistövalvomon ja energianhallinnan avulla saavutettu kokonaisenergian säästö oli noin 3750 MWh, mikä merkitsee hiilidioksidipäästöjen vähenemistä noin 830 tonnilla.

”Säästetty päästömäärä vastaa noin 8,3 miljoonaa ajokilometriä Mercedes-Benz A 180 d -autolla tai noin 330 auton vuosiajoa, jos keskimääräinen vuosiajomäärä on noin 25 000 kilometriä. Yhteistyön tulokset ovat olleet erinomaisia ja kestävän liikkumisen strategiaamme vahvasti tukevia. Veho on edelläkävijänä luomassa kestävämpää liikkuvuutta ja hakee aktiivisesti mahdollisuuksia tuottaa liikkumiseen liittyviä palveluita entistä taloudellisemmin”, toteaa Vehon talousjohtaja Anssi Räsänen .

”Veho on lähtenyt rohkeasti soveltamaan Caverionin tuottamaa palvelukokonaisuutta ja tulosten mittaamista. Olemme saavuttaneet ensimmäisen sopimusvuoden aikana yhteisesti asettamamme laadulliset tavoitteet ja kyenneet jopa ylittämään taloudelliset tavoitteet. Osaavalla huollolla, tehokkailla toimintaprosesseilla ja energianhallinnalla olemme varmistaneet kiinteistöjen hyvät olosuhteet ja käytettävyyden. Samalla olemme pystyneet tuottamaan asiakkaallemme merkittävän toimintojen tehostumisen sekä täyttämään Vehon liiketoiminnalleen asettamat kestävän kehityksen vaatimukset”, sanoo Caverionin Suomen divisioonajohtaja Ville Tamminen .

Vehon ja Caverionin yhteistyö syventyi Vehon käyttämien kiinteistöjen osalta vuonna 2015. Yhteistyön painopisteiksi asetettiin energiatehokkuus ja palveluiden tehokas johtaminen.

Sopimuksen piirissä on 37 Vehon käytössä olevaa kiinteistöä eri puolilla Suomea, kokonaispinta-alaltaan noin 176 000 m². Caverionin palvelut kattavat Vehon liikekiinteistöjen kokonaisvaltaisen palveluiden johtamisen, teknisen huollon ja kunnossapidon, asiantuntijapalvelut sekä 24/7-kiinteistövalvomon ja HelpDeskin palvelut.

Caverion vastaa kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamisesta ja on taannut koko sopimuskaudella merkittävät kustannussäästöt.