Uutiset

Autot

Volkswagen Amarok Negea -ambulanssi kaikkiin olosuhteisiin

Ambulanssien hankkijat ovat kautta aikojen joutuneet miettimään tarkoin, minkälaisissa olosuhteissa autoa käytetään. Kaupungeissa painotus on ollut nopeissa ja ketterissä asfaltille soveltuvissa autoissa, kun taas vaativimmissa olosuhteissa on ollut syytä miettiä ajoneuvon etenemiskykyä. Nyt tarjolle tulee täydellisesti kumpaankin tilanteeseen sopiva ajoneuvo, kun Tamlans tuo markkinoille yhteistyössä Volkswagenin kanssa kehitetyn Amarok Negea -ambulanssin.

Amarok Negeassa on huippumoderni moduulihoitokori, jossa tilankäyttö on maksimoitu ja kaikki tähtää potilaan parhaaseen mahdolliseen hoitoon. Tamlansin tuotepäällikkö Jaakko Lohjansalo kertoo, että yhteistyö Volkswagenin kanssa on toiminut koko projektin ajan erinomaisesti ja esimerkiksi vaadittavat rungon pidennykset sekä ESP-muutokset onnistuivat nopealla aikataululla.

Amarok Negean etuna on sen ainutlaatuinen moduulirakenne, jonka suunnittelu onnistuttiin toteuttamaan elintärkeän hoitotyön tekemisen ehdoilla. Uudenlaisesta suunnittelusta kertoo myös mallinimi Negea, joka tulee sanoista ”next generation ambulance” eli seuraavan sukupolven ambulanssi. Moduuliin saadaan mahtumaan sama laitteisto kuin isommassa ambulanssiluokassa eli kaikki tarvittava välineistö. Valinnanvaraa on runsaasti ja Amarok Negea on räätälöitävissä tarkasti asiakkaan vaatimusten mukaisesti. Moduuli on myös erittäin kevyt, sillä sen paino on vain noin300 kiloa. Tämä antaa tärkeää taloudellisuutta polttoaineenkulutukseen, mikä on tärkeää jo muutenkin rajusti kilpaillulla sairaankuljetusalalla. Keveydestä huolimatta kori on erittäin kestävä ja se sai VTT:n testeissä todella hyvät lujuusarvot.

Amarok Negea soveltuu erinomaisesti alueille, joissa olosuhteet vaativat ambulanssilta paljon. Suomen markkinoiden lisäksi Tamlansilla on loistava vientiverkosto ja jo nyt uusi Amarok on herättänyt suurta kiinnostusta niin Skandinaviassa, Venäjällä, Alppien alueella sekä Etelä-Amerikasssa. Tilauskanta on hyvällä mallilla ja varsinkin Tamlansin perinteisesti vahvoilla alueilla Norjassa ja Ruotsissa on jo ostopäätöksiä syntynyt. Ruotsissa on selvästi nähtävillä, että maassa runsaasti käytetyt henkilöautoambulanssit on todettu liian pieniksi ja tässä tilanteessa Amarok Negea vastaa loistavasti kysyntään

Amarokin hoitotilat ovat viimeisen päälle suunniteltuja. Hoitaja pystyy käyttämään hoitolaitteita paikallaan istuen ja kaikki materiaalit ovat antibakteerikäsiteltyjä ja helposti puhdistettavissa.

Tilankäyttö on optimoitu ja jokaiselle varusteelle on oma loogisesti sijoitettu paikkansa. Kaikessa näkyy Tamlansin pitkä kokemus hälytysajoneuvojen valmistuksesta

Suomessa uutuusmalliin on ollut mahdollista tutustua keväästä lähtien ja auto kiertää myös tulevan talven ahkerasti ympäri Suomen autoliikkeitä sekä pelastusalan tapahtumia. Amarok Negean tuotanto pyörähtää vauhdilla käyntiin ensi vuoden alussa.  Hinnaltaan Amarok on selkeästi isompaa luokkaa edullisempi ja lähtöhinta Suomessa on noin 79 000 euroa.

https://www.youtube.com/watch?v=o17KriA_6OY

Katso video – Volkswagen Amarok Negea -ambulanssi kaikkiin olosuhteisiin

Lue seuraavaksi