Uutiset

Autot

Vuoden automyyjä 2016 on Oskar Seppänen Veholta

LeasePlan Finland Oy palkitsi Vuoden 2016 automyyjäksi Espoon Olarin Veholla työskentelevän Oskar Seppäsen tiistaina 10. tammikuuta. 

LeasePlanin työsuhdeautoilijat ja henkilökunta kuvailivat Seppästä ammattitaitoiseksi, ystävälliseksi myyjäksi, jonka kanssa asioiminen on aina vaivatonta ja mukavaa. Häntä luonnehdittiin henkilöksi, joka “ymmärtää asiakkaan tarpeet ja on valmis tarvittaessa tekemään extra-ponnisteluja, jotta asiakas on tyytyväinen”.

– Palkitseminen tuli täytenä yllätyksenä. Päämääränäni on saada asiat sujumaan asiakkaan kannalta mahdollisimman sujuvasti ja helposti – on mahtavaa, että se myös välittyy asiakkaille asti, 33-vuotias Seppänen kertoo onnellisena.

– Täsmällisyys ja joustavuus ovat luonnollisesti tärkeitä asioita. Joskus kysymys voi olla hyvinkin pienistä yksityiskohdista, joilla sujuvoitetaan autovalinnan kokonaisuutta, vaikkapa koeajon aikataulun sopiminen ongelmitta.

– Päädyin autoalalle apupojaksi jo 2001. Isoveli näytti mallia ja ajattelin, että jos broidi pärjää niin miksipä en minäkin. Tällä hetkellä työskentelemmekin samassa työpaikassa.

Oskar Seppäsen esimies, myyntipäällikkö Marko Kärkkäinen kuvailee Seppästä systemaattiseksi ja asiakkaan tarpeita herkällä korvalla kuuntelevaksi myyjäksi.

– Tunnustus on Veholle isossa kuvassa hyvin tärkeä. Olemme myyjien kanssa oikealla tiellä, koska olemme onnistuneet luomaan hyvän palvelukokonaisuuden yritysmyyntiasiakkaille ja heidän valitsemalleen rahoitusyhtiölle, Kärkkäinen iloitsee.

Voittajavalinnan lähtöpisteinä ovat LeasePlan Finland Oy:n asiakasyritysten työsuhdeautoilijoiden palautteet, jotka kysytään heti auton hankkimisen jälkeen. Tuhansien palautekyselyiden tuloksista seulotaan parhaiten pärjänneet automyyjät, joiden suoritusta arvioi loppuvaiheessa LeasePlanin henkilökunta.

Vuonna 2015 Vuoden automyyjäksi valittiin Bilia Kaivokselan Volvon tuotepäällikkö ja automyyjä Kyösti Lähde. Vuoden 2014 voittajaksi äänestettiin Volkswagen Center Espoon tuotepäällikkö Petri Rasi. LeasePlan Finland Oy:n operatiivinen johtaja Leila Kanerva näkee voittajissa runsaasti yhteisiä nimittäjiä:

– Mielestäni yhdistävänä tekijänä esiin nousee eniten aito halu löytää asiakkaalle paras mahdollinen autoratkaisu, sekä ymmärrys kommunikaation tärkeydestä myös mahdollisen tilauksen jälkeen. Kaikilla kolmella on paljon pitkäaikaisia lojaaleja asiakkaita, jotka myöskin arvostavat pitkäjänteistä ja toimivaa yhteistyötä, Kanerva summaa.

Lue seuraavaksi