Uutiset

Autot

Autokeskus Airport huoltopalveluiden edelläkävijä

Autokeskus on Aro-yhtymän omistama yli 500 henkilöä työllistävä ajoneuvoalan huippuyritys, joka koostaan huolimatta perustaa toimintansa edelleen suomalaisen perheyhtiön periaatteisiin.  Autokeskuksella on toimipisteitä pääkaupunkiseudulla, Pirkanmaalla, Varsinais-Suomessa sekä Kanta-Hämeessä ja vuoden aikana yhtiö myy huikeat 16 000 ajoneuvoa. Logistisesti erinomaisesti sijaitseva Autokeskus Airport Vantaalla on kerännyt kiitosta kattavalla palvelullaan, josta esimerkkeinä toimivat huollettavien ajoneuvojen nouto- ja palautuspalvelu sekä ainutlaatuinen matkojen aikana suoritettava lentohuolto.

Autokeskus Airportin toimitilat ovat Kehä III:n varrella aivan kauppakeskus Jumbon tuntumassa Vantaalla parin kilometrin päässä Helsinki-Vantaan lentokentästä. Autoliikkeelle ei tämän parempaa sijaintia voi toivoa ja niinpä asiakasvirrat ovatkin löytäneet hyvin paikalle, mikä näkyy niin automyynnin, huollon kuin korjauspalveluiden korkeassa määrässä. Myyntiedustuksessa Airportissa ovat Nissan, BMW sekä Skoda ja lisäksi liike toimii Fiat-, Alfa Romeo-, Chrysler-, Dodge- sekä Jeep-mallien merkkihuoltopisteenä. Airportin erikoisosaamisen tasosta kertoo, sen toimiminen maamme ainoana valtuutettuna Fiat Abarth -huoltopisteenä. Autokeskuksen Multiservice-huoltoketjussa huolletaan myös kaikkia muita autoja merkeistä riippumatta. Huoltojen lisäksi Airport on tunnettu erittäin nopeana ja laadukkaana vauriokorjaamona, jossa hoidetaan niin pikkunaarmut kuin vaikkapa vaativimmat korinoikaisut. Pikaista ajoneuvon puhdistusta vaativalle on Airportissa tarjota erittäin nopea pesukatu, joka pystyy hoitamaan lähes 70 ajoneuvoa tunnissa.

Huolto ja varaosat isoille ja pienille ajoneuvoille

Autokeskus Airportin jälkimarkkinointipuoli edustaa maamme ehdotonta huippua. Avarissa, valoisissa ja nykyaikaisissa tiloissa huollot onnistuvat Autokeskuksen 40 ammattitaitoisen mekaanikon ja muun henkilökunnan johdolla nopeasti ja luotettavasti. Pitkät ajosillat sekä jopa viiden tonnin nostimet mahdollistavat myös isojen pakettiautojen, kevyiden kuorma-autojen ja matkailuautojenkin huoltojen onnistumisen vaivatta. Mekaanikkojen asiantuntemus on varmistettu jatkuvan koulutuksen kautta ja esimerkiksi pick up- ja pakettiautoille on omat erikoistuneet asentajansa. Monelle pienyrittäjälle pakettiauto on miltei välttämätön ja Autokeskus tarjoaakin heille huollon ajaksi veloituksettoman sijaisauton.

Airportin korkeasta palvelutasosta kertovat myös yrityksen lentohuolto sekä nouto- ja palautuspalvelu. ”Ainutlaatuinen lentohuolto soveltuu muutaman päivän matkan tekevälle matkustajalle, joka reissusta palattuaan saa vastaanottaa huolletun tai korjatun ajoneuvon. Samaa asiakaslähtöisyyttä ja heidän toimintaansa mahdollisimman paljon helpottavaa palvelua edustaa myös näppärä ja aikaa säästävä ajoneuvojen nouto- ja palautuspalvelu. Auto noudetaan aamulla sovitusta osoitteesta ja palauttaa sen kello 17 mennessä sovittuun osoitteeseen”, kertoo Autokeskuksen jälkimarkkinointipäällikkö Ismo Väisänen. Pääkaupunkiseudulla tarjottava palvelu on kasvattanut viime aikoina suosiotaan helppoutensa ja kohtuullisen, noin sadan euron hintansa ansiosta.

Nopeat huolto- ja korjaustoimenpiteet edellyttävät tietenkin osien löytymistä suoraan hyllystä. Autokeskus Airportissa tämä on varmistettu huikealla 1,3 kilometrin hyllymetrimäärällä ja näin varmistetaan varaosien nopea saanti. ”Harvinaisemmatkin osat saadaan nopeasti työn alle, sillä esimerkiksi Nissanin Suomen keskusvarastosta toimitetaan osia Airportiin kolme kertaa vuorokaudessa ja logistisesti mainio sijainti nopeuttaa myös Keski-Euroopasta tilattavien osien rahteja”, korostaa Väisänen.

Kattavat vauriokorjaukset

Autokeskus Airportin vahvuuksia on myös oma vauriokorjaamo, joka pystyy hoitamaan yhtä hyvin pienet kolhut kuin mittavat korinoikaisutyöt.  Smart-pienkorjauspalvelun valttina on nopeus ja siellä hoituvat esimerkiksi tuulilasien kiveniskemien korjaukset, kuhmujen ja painaumien oikaisut sekä pienten alueiden paikkamaalaukset. Isompien haverien sattuessa oikea osoite on kaikkien vakuutusyhtiöiden valtuuttama vauriokorjaamo, jonka selkeä nettisivusto antaa hyvät ohjeet vahinkoilmoitusten täyttöön. Ajoneuvon takaisin saantia nopeutta myös Airportin oma iso maalaamo, johon sopivat hyvin myös suuret pakettiautot.

AutoDent yhdistää käsityötaidon ja nykyaikaisen tekniikan

Autokeskus on jo yli kymmenen vuoden ajan toiminut tiiviissä yhteistyössä autonhoidon ammattilaisen AutoDent Oy:n kanssa. AutoDentin Ari Heinonen kertoo yrityksensä hoitavan pienet kolhut sekä kiveniskemät maalaamatta ja ilman raskaita ja kalliita peltitöitä. ”Kaikki perustuu kokemuksen tuomaan ammattitaitoon sekä uusimpien tekniikoiden hyödyntämiseen. Nykyaikaisten ajoneuvojen maalipinnat kestävät hyvin paljon ja pystymmekin korjaamaan jäljen täydellisesti ja ilman aikaa vieviä purkutöitä. Keskimääräinen korjausaika onkin nykyään vain noin tunti”, kertoo Heinonen.

Autokeskus on oppinut luottamaan AutoDentin osaamiseen ja tästä osoituksena Ismo Väisänen vain naurahtaa Heinosen paukuttaessa lommoja uuden Nissanin kylkeen. Heinonen aloittaa korjausoperaation tutkimalla kolhua tehokkaassa valaistuksessa ja päättelee vaadittavat toimenpiteet. Työt sujuvat tehokkaasti oven taustapuolelta peltiä tai maalipintaa vahingoittamatta ja reilussa puolessa tunnissa ovi on täysin entisensä. Väistämättä mieleen tulevat kahvimainosten käsityömestarit, sillä samalla tarkkuudella ja materiaalien lukemisen taidolla myös Heinonen toimii.

Säästöjä tehokkuuden kautta

Ismo Väisänen on syystäkin ylpeä Autokeskus Airportin huolto- ja korjauspalveluiden toimivuudesta. ”Avarat, valoisat ja nykyaikaiset toimitilamme mahdollistavat nopeat toimenpiteet, mikä näkyy asiakkaille ajoneuvojen lyhyinä huoltoaikoina sekä alhaisina kustannuksina. Koko talon koneistomme onkin nyt viritetty huippukuntoon, mikä näkyy myynnin sekä jälkimarkkinoinnin saumattomassa yhteistyössä”, päättää Väisänen.

Lue seuraavaksi