Uutiset

Autot

Autovarustamo VanCenter palvelee Oulussa

Mika Halonen muutti perheineen viime vuonna Hyvinkäältä pohjoiseen, tarkoituksenaan perustaa hyötyajoneuvojen varusteluyritys Ouluun. Alkuvuodesta varustelutöiden löytyminen oli kiven alla, mutta nyt reilun puolen vuoden jälkeen työtilanne on kohentunut merkittävästi. Lisätyövoiman palkkaamistakin Mika jo miettii. Yritys on nimeltään VanCenter.

Kokemattomana Mika ei lähtenyt varustelubisnekseen. Verhoilijan opin saanut mies on paitsi toiminut verhoiluyrittäjänä myös työskennellyt autojen varusteluun liittyvissä yrityksissä. Verhoilijana mies oli erikoistunut muun muassa moottoripyörien satuloihin. Myös nahkatyöt kuuluvat käsistään kätevän miehen historiaan.

”Aika muukalaisena tulin tänne Oulun seudulle. En tuntenut ketään ja kaikki bisneskontaktitkin jäivät sinne Hyvinkäälle. Kiertelin tietysti alkuvuodesta kaikki mahdolliset yhteistyökumppanit, mutta niitä varustelutöitä ei heti löytynyt, muistelee Mika aluksi. Mika tekee myös erilaisten komponenttien pintakäsittelyä Suomessa melko tuntemattomalla vesisiirtokuviointitekniikalla.

”Tästä lohkesikin ensimmäisenä uudelle yrittäjälle työpäivien täytettä. Tein aluksi pelkkiä kuviointeja ja opettelin itse tekniikan. Esimerkiksi maasto- ja kaislakuvioilla koristellut haulikot ovat olleet suosittuja”, valistaa Mika.

Erikoiskalvoja on saatavana monilla erilaisilla kuvioinneilla. Mallikappaleet antavat aavistuksen siitä, miten erilaisia pintoja voidaan kuvioida.

”Nyt itse varustelutyöt ovat lisääntyneet  ja yritykset löytäneet uuden tekijän. Autoliikkeiden kautta tulee tällä hetkellä suurin osa töistä suoraan tai heidän suosittelemanaan. Yhteistyökumppaneiksi olen saanut jo alueen suurimmat hyötyautoliikkeet eli Wetterin, Vehon ja Pörhön.”

”Edustamme huoltoautokalusteissa laadukkaita ja markkinoilla hyvin tunnettuja Sortimo-kalusteita. Destian autoihin (kuva) on meillä kiinnitetty hyllykalusteita.Toimimme myös yli 30 vuotta hyötyautovarusteluja tehneen Verhoomo Sorsan tuotteiden edustajana Pohjois-Suomessa”, valistaa Halonen.

Alkukuukausina pakettiautojen vanerointi on ollut se yleisin työ. Mika pystyy kuitenkin auttamaan vaativissakin varustelutöissä. Sorsa-yhteistyön kautta niin kylmäautoja kuin retkeilyautoja voidaan suunnitella paikallisesti Oulussa. Näin asiakas saa tarvittaessa suoraan takuutyöt ja muut lisävarustelut paikallisesti hoidettuna. Varusteluihin liittyvät sähkötyöt toteutetaan tällä hetkellä alihankkijalla samoissa tiloissa.

Van Center sijaitsee Oulun keskustan eteläpuolella Haaransuontiellä. Käytössä on Mikan itsensä varustelemat ja sisustamat tilat, joissa onnistuvat niin verhoilut, komponenttien maalaukset, vanerien leikkuut ja tietenkin itse varustelutyöt. Nyt käytössä on vasta osa hallin tiloista. Laajenemisvaraa on vielä reilusti kasvavan liiketoiminnan niin vaatiessa ja siihen tietysti pyritään.

Erittäin mielenkiintoinen palvelu on edellä mainittu vesisiirtokuviointi. Koska kyseessä on meillä aivan uudentyyppistä ja melko harvinaista tekniikkaa, niin ELY-keskus on lähtenyt mukaan ja myöntänyt projektille kehitysavustuksen.

Menetelmää voidaan hyödyntää varsin laajalla sektorilla ja esimerkiksi paikallinen mainostoimisto on ollut erittäin kiinnostunut menetelmästä.

”Vesisiirtokuvioinnilla (WTP) voidaan kuvioida käytännössä kaikki materiaalit, jotka voidaan upottaa veteen ja maalata perinteisillä tekniikoilla. Näitä ovat esimerkiksi metalli, muovi, lasi, lasikuitu, keramiikka ja puu.

Vesisiirtokuviointi on hyvä valinta, kun tuotteista haluaa yksilöllisiä. Yleisimpiä kuvioinnilla toteuttavia kohteita ovat esimerkiksi moottoripyörien, mönkijöiden ja moottorikelkkojen katteet, autonosat, kypärät ja urheiluvälineet.”

Itse pintakuviointi tehdään vesialtaassa, joka on kooltaan 2500×1200 millimetriä. Altaan koko on samalla myös maksimi kappaleen koko. Vesi lämmitetään sähkövastuksilla 30 asteiseksi, jonka jälkeen erikoiskalvo asetetaan veteen. Pinnoitettava ja maalattu kappale upotetaan vedessä olevaan kalvoon hitaasti ja oikeassa kulmassa. Ja ihme ja kumma, kuviointi tarttuu tiukasti kohteeseensa. Esimerkiksi auton vanteissa kalvo tunkeutuu jokaiseen koloon ja viisteeseen. Lopputulos on varsin näyttävä.

Kaikki kuvioidut kappaleet myös lakataan, joten kestävyys on sama kuin normaalisti maalatuissa osissa. Valmiiksi kuvioidut kalvot Halonen hankkii tällä hetkellä pääasiassa Puolasta ja Kiinasta, mutta jatkossa myös oman kuvioinnin käyttö tulee mahdolliseksi. Menetelmää voi soveltaa mitä erilaisimmissa kohteissa mielikuvituksen ollessa rajana ja altaan koon rajoituksena.

”Uskon, että tämä menetelmä tulee lisääntymään tulevaisuudessa, jahka se saadaan tutuksi ihmisille ja hieman kehitettyä.”

Lue seuraavaksi