Uutiset

Autot

Bosch testaa Nesteen valmistamaa uusiutuvaa dieseliä

Bosch pyrkii tekemään liikkumisesta niin ilmasto- ja ympäristöystävällistä kuin mahdollista. Nyt yhtiö kokeilee Nesteen uusiutuvaa dieseliä, jonka avulla ajoneuvojen kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää jopa 90 % dieseliin verrattuna.

Uusiutuvaa dieseliä valmistetaan monista erilaisista uusiutuvista jäte- ja tähderaaka-aineista, kuten liha-, kala- ja kasviöljyteollisuuden jätteistä ja tähteistä.

”Uusiutuvista ja synteettisistä polttoaineista voi olla suurta hyötyä ilmastonmuutoksen hidastamisessa. Niillä saadaan aikaan nopeita ympäristövaikutuksia, sillä olemassa olevia ajoneuvoja tai infrastruktuuria ei tarvitse uusia, vaan esimerkiksi nykyiset ajoneuvot ja huoltoasemat voivat jäädä käyttöön”, sanoo Boschin pääjohtaja Volkmar Denner.

Bosch on tutkinut jo jonkin aikaa uusiutuvia ja synteettisiä polttoaineita. Yrityksen dieselmoottoreiden polttoainetta kuljettavia osia, kuten polttoainepumppuja ja -ruiskuja, on testattu perusteellisesti, ja ajoneuvovalmistajat voivat ottaa ne käyttöön uusiutuvien ja synteettisten polttoaineiden kanssa.

Huhtikuussa 2018 Bosch esitteli uutta dieselteknologiaa, jonka avulla dieselautojen typpioksidipäästöt alittavat reilusti vuonna 2020 voimaan astuvan 120 mg/km raja-arvon. Samalla kun yhtiö jatkaa polttomoottorin kehittämistä, se tähtää myös sähköautoilumarkkinoiden kärkeen.

Yhtiön johdon autot ovat marraskuun alusta lähtien käyttäneet polttoaineenaan kokonaan uusiutuvaa dieseliä, joka on synteettisesti valmistettu jätteistä ja tähteistä. Sen valmistajan Nesteen mukaan uusiutuvan dieselin kasvihuonekaasupäästöt ovat jopa 90 % pienemmät sen elinkaaren aikana perinteiseen dieseliin verrattuna.

Lue seuraavaksi