Citroën ja Peugeot hyötyajoneuvojen myynnissä kasvua

Citroën ja Peugeot -merkkien hyötyajoneuvot ovat vuoden 2019 alusta kirineet tiukkaa tahtia myyntiluvuissa.

Kesäkauden jälkeen molemmat merkit ovat selkeässä kasvussa sekä myyntiluvuissa että markkinaosuudessa. Citroën on onnistunut kasvattamaan myyntiään reilun 10 000 kappaleen kotimaan hyötyajoneuvomarkkinalla +43,2 %, Peugeotin kasvun oltua elokuun lopussa +36,6 %.

Molempia merkkejä maahantuovan Auto-Bon Oy:n yritysmyyntijohtaja Panu Lahtinen kiittää merkin valinneita asiakkaita, niin yksittäisen autovalinnan tehneitä kuin merkittäviä yritysasiakkaita, sekä jälleenmyyjäverkoston panosta. ”Yhteistyössä olemme onnistuneet saavuttamaan huiman myynnin kasvun muuten lähes stabiilissa markkinassa. Olemme myös onnistuneet vakuuttamaan uusia suurasiakkaita.”, hän kiittää. ”On hieno tunnustus, että suuren luokan hyötyajoneuvoasiakkaat luottavat tuotteisiimme.” 

Tuotteiden tueksi viime vuonna lanseerattiin viiden vuoden takuu, joka on voimassa ilman kilometrirajaa. Sama takuu koskee myös kaikkia ammattikäyttöön tulevia pakettiautoja ja on näin markkinoilla ainutlaatuinen. Lisäksi hyötyajoneuvomallisto kasvoi viime vuonna tehokkain Citroën Jumpy 4x4 ja Peugeot Expert 4x4 -nelivetomallein. Tänä vuonna nämä saivat rinnalleen myös pienemmän kokoluokan Peugeot Partner 4x4 :n.

”Odotamme myynnin kasvun jatkuvan. Pakettiautojen siirtyessä uuteen CO2-arvojen WLTP-mittaustapaan, tulevat uusien pakettiautojen hintojen muutokset hetkellisesti ohjaamaan kysyntää nopeasti saatavilla oleviin varastoautoihin. Me olemme valmiit vastaamaan tähän kysyntään.”, Lahtinen jatkaa.

Syyskuussa mallistoon saadaan myös uutuuksia, sillä Citroën Jumpy sekä Peugeot Expert -mallistot kasvavat automattivaihteisella BlueHDi 120 -dieselmoottorilla. Hinnat julkaistaan pian ja asiakasluovutukset alkavat marraskuussa 2019.

 

LUE MYÖS Rengasratsia 2019 paljastaa kesärenkaiden syyskunnon