Uutiset

Autot

Jatko-ohjaamovarusteluja entistä tehokkaammista tiloista

Suomen Autovarustamo on toiminut uusissa tiloissa maaliskuun alusta lähtien. ”Meillä on yhä enemmän isoja, tilaa ja aikaa vieviä projekteja. Kasvanut kysyntä on pakottanut meidät etsimään entistä tehokkaampia tapoja toimia ja uudet tilat ovat oleellisessa osassa tätä projektia”, kertoo Pekka Puustinen Autovarustamolta.

”Suunnitelmissa oli uuden hallinkin tekeminen, mutta kun nämä meille hyvin sopivat tilat tulivat eteen, oli helppo tehdä päätös tähän muutosta. Meillä on tässä nyt käytössä 1100 neliömetriä tilaa ja seinän takana on optiona vielä 500 neliömetriä lisätilaa.”

Toimivat tilat

Autovarustamon nykyinen toimitila on alkujaan rakennettu autotaloksi, joten toimintaympäristö on suunniteltu alun perin autojen kanssa toimimista varten. Aikaisempiin tiloihin verrattuna lattiapinta-alaa ei ole enempää, mutta korkeus ja yhdessä tasossa toimiminen tehostavat kuitenkin toimintaa.

”Remontoimme tilat meille toimiviksi. Nyt meille mahtuu yhdeksän Sprinterin kokoista autoa kerralla työn alle. Saamme autoja entistä nopeammin tuotantoputkesta läpi. Ensimmäisten kokemusten mukaan uusien tilojen myötä saamme tehtyä noin 30 prosenttia enemmän autoja samassa ajassa kuin ennen”, arvioi Puustinen.

Samassa kiinteistössä toimii automaalaamo ja Ford-huolto, joiden kanssa voidaan kehittää yhteistyökuvioita.

Vaikka kiinteistö on aivan kaupungin keskustan tuntumassa, on siihen helppo tuoda autoja autonkuljetusautoilla. Usein autot liikkuvatkin autokuljetuksilla, mutta Autovarustamolla on myös noutopalvelu, jolloin auto saadaan nopeasti työn alle tai vastaavasti valmis auto toimitetuksi asiakkaalle.

Autovarustamo on toimintansa aikana ehtinyt tulla tunnetuksi koko maassa ja siten tilauksia tulee ympäri Suomen. ”Hinta/laatu-suhteemme on hyvällä tasolla. Liekö siinä syy, että meille tulee kivasti hommia”, arvelee Puustinen.

Pakusta tila-auto

Noin kolmannes jatko-ohjaamovarusteluista tehdään käytettyihin autoihin. ”Kun käytetty auto on siisti ja kilometrejä sopivan vähän, saadaan auton luonne muutettua täysin entistä haluttavampaan muotoon. Näitä varusteluja teettävät myös autoliikkeet, jotka saavat näin nostettua vaihdokin arvoa mukavasti”, sanoo Puustinen.

Autovarustamon työ on viimeisteltyä ja varustelut on suunniteltu suomalaisiin olosuhteisiin. ”Meillä autot varustetaan aina lämpölasein, jos muuta ei ole sovittu. Muutoinkin kiinnitämme erityistä huomiota lämpöeristyksiin. Me teemme myös AK-Safety-istuimet itse, joten otamme täyden vastuun niiden toimivuudesta.”

Toimintaan varustelu

Noin puolet jatko-ohjaamoratkaisuista tehdään tiettyä toimintaa varten, ammatin tai harrasteen puitteissa. Usein näissä ratkaisuissa yöpymismahdollisuus on tarpeellinen ja vuoteen toimivuus siksi tärkeää. Autovarustamon EasyStep-vuode on suunniteltu tukevaksi, helppokäyttöiseksi ja tilavaksi, jotta vuode on oikeasti käyttökelpoinen varuste.

Jatko-ohjaamoautoihin jää runsaasti tavaratilaa ja sinne tehdään vaihtelevia määriä varustelua. Yleensä sinne asennetaan ainakin valaistus, joka Autovarustamolla toteutetaan nykyaikaisesti led-valaisimilla. Toimivuutta saadaan lisättyä käyttötarpeen mukaan esimerkiksi huoltoautokalusteilla. Autovarustamolla on edustuksessaan Sortimon kalusteet ja varsinaisten huoltoautojenkin kalustukset pienistä yhden kalusteen ratkaisuista suuriin, esimerkiksi työkalumyyntiautoihin asti kuuluvat Autovarustamon toimenkuvaan.

Toimitusnopeutta kysyttäessä Puustinen lupailee, että perusvarustelun esimerkiksi käytettyyn autoon saisi noin viikossa. Korkeasti varustellun auton tekoon pitäisi varata kahdesta viikosta kuukauteen.

Autovarustamo on mukana erilaisissa alan tapahtumissa, kuten esimerkiksi tulevilla Logistiikka-Kuljetus -messuilla toukokuussa.

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi