Uutiset

Autot

Joukkoliikennemainonta uudistuu

Teknologiayhtiö Kihon luoman, paikkatietoa hyödyntävän liiketoiminta-alustan avulla Keskisuomalaisen omistama Neonmedia tuo ensimmäistä kertaa sijainnin perusteella kohdennetut mainokset joukkoliikenteeseen. Uusi infonäyttöteknologia tulee ensimmäisenä käyttöön Jyväskylän ja Tampereen paikallisliikenteessä sekä Onnibussin kaukoliikennevuoroissa.

Kihon toimialajohtaja Tomi Virtanen (oik.) ja Neonmedian toimitusjohtaja Jari Lähdemäki seuraavat infonäyttöjen asentamista paikallisliikenteen bussiin. Asentajina ovat Hamze  Hatamleh (ylempänä) ja Vertti Niemelä.

Mainostajan kannalta on tärkeää saada oikea sisältö näkymään oikeille henkilöille oikeassa paikassa, mutta tähän saakka joukkoliikennemainonnassa kohdentaminen on ollut haastavaa. Teknologiayhtiö Kihon luoman, paikkatietoa soveltavan infonäyttöteknologian avulla mainostaja voi ensimmäistä kertaa kohdentaa mainoksensa näkymään valitsemallaan alueella.

Neonmedian toimitusjohtaja Jari Lähdemäki kertoo odottavansa kiinnostuneena, millaisia tuloksia tuoreen yhteistyön kautta saavutetaan.

”Digitaaliset mediaympäristöt ovat sektori, johon Keskisuomalainen panostaa. Meillä oli tarve ja ideat, ja Kiho on osoittanut olevansa innovatiivinen kumppani.”

Joukkoliikennemainonta on tällä hetkellä yksi suurimmista kasvavista medioista. Vuonna 2017 kymmenen suurimman kaupungin paikallisliikenteessä tehtiin lähes 480 miljoonaa matkaa. Parhaimmillaan paikallisliikenteessä joukkoliikennematkustuksen kasvu on vuosina 2016–2017 ylittänyt yhdeksän prosenttia.

Matkustajaviestintä muuttuu entistä interaktiivisemmaksi

Kahden rinnakkaisen näytön järjestelmässä hyödynnetään Kihon tuottamaa paikkatietoa. Ensimmäinen näyttö tarjoaa matkustajalle reaaliaikaista ja ennustettavaa tietoa matkan etenemisestä.

Siinä missä infonäyttö aiemmin kertoi matkustajalle vain seuraavan pysäkin, on paikkatietoa soveltavan näytön kautta mahdollista tiedottaa seuraavan pysäkin lisäksi vaihtoyhteyksistä, tulevista pysäkeistä arvioituine saapumisaikoineen sekä näyttää mahdolliset häiriötiedotteet. Matkustajalle reaaliaikainen tieto merkitsee aiempaa miellyttävämpää matkustuskokemusta.

Toinen näyttö on varattu kaupallista sisältöä varten. Paikkatiedon ansiosta kaupallinen sisältö pystytään kohdentamaan tietylle alueelle, esimerkiksi tiettyyn kaupunginosaan. Kohdentamisesta on etua sekä mainostajalle että joukkoliikenteen käyttäjälle. Mainostaja voi rajata viestinsä toimintansa kannalta parhaalle mahdolliselle alueelle ja joukkoliikenteen käyttäjälle tarjotaan juuri hänen alueellaan toimivien yritysten palveluita.

Paikkatiedon lisäksi mainonnassa voidaan käyttää hyväksi tietokantoja. Jyväskylässä on käynnissä pilottikokeilu, jossa paikallislinjan infonäytölle haetaan automaattisesti tieto OP-Kiinteistökeskuksen lähimmästä myytävästä kohteesta. Teknologia on pitkälle kehitetty, eikä vastaavaa ole käytössä lähimarkkinoilla.

Kihon toimialajohtaja Tomi Virtasen mukaan nyt on nähty vasta ensimmäinen jakso siitä, mihin paikkatietoa hyödyntävä infonäyttöteknologia taipuu.

”Uskon, että tulevaisuudessa matkustajaviestintä muuttuu entistä interaktiivisemmaksi.”

Alustan avulla uutta liiketoimintaa

Palvelun tekninen toteutus perustuu yrityksille suunnattuun Kiho Platform -liiketoiminta-alustaan. Liiketoiminta-alustan avulla yritys voi luoda omalla brändillään myytävän palvelun, jossa käytetään hyväksi Kihon paikannusteknologiaa tai mobiilisovellusta.

Toimintamallin etuja ovat nopeus ja kustannustehokkuus, sillä yrityksen ei tarvitse koodata alustaa alusta asti itse. Muun muassa Suomen Konesiirrot Oy:n Siirrot.fi-palvelu ja Fuelk Oy:n polttoainepalvelu on rakennettu Kiho Platform -liiketoiminta-alustan päälle.

”Se, että pörssiyhtiö Keskisuomalainen on kyennyt luomaan Kiho Platform -liiketoiminta-alustan päälle uuden liiketoimintasektorin, on osoitus alustan monikäyttöisyydestä”, Virtanen sanoo.

LUE MYÖS Sähkö ja kaasu tekevät tuloaan myös raskaaseen kalustoon

Lue seuraavaksi