Uutiset

Autot

Kaksin jälleen kauniimmin – Peugeot Partner ja Citroën Berlingo pakettiautoluokkaan

Pienten pakettiautojen kokoluokka on kasvanut monikäyttöisyytensä ansiosta ja erityisesti kaupunkien ahtaisiin olosuhteisiin luokka soveltuu mainiosti. Nyt ryhmä saa kaksi uutta varteenotettavaa osanottajaa, kun Peugeot Partner ja Citroën Berlingo Van saapuvat maamme markkinoille. Tulokkaat ovat keränneet jo runsaasti kiitosta, mistä osoituksena toimii yhteinen valinta Vuoden Pakettiautoksi 2019. Uutuusmallit ovat nyt koeajettavissa edustusliikkeissä ja onnistunut hinnoittelu tekee autoista todella mielenkiintoisen vaihtoehdon monelle autoilijalle.

Berlingo Van ja Partner esiteltiin ensimmäisen kerran vuonna 1996, toinen sukupolvi seurasi 2008 ja nyt markkinoille saapuva kolmas sukupolvi vie mallit täysin uudelle tasolle. Kehitysaskelia on otettu niin käyttö- ja matkustusmukavuudessa, tilavuudessa, tyylikkyydessä sekä erityisesti teknisissä ominaisuuksissa. Kuljettajaa avustavia järjestelmiä on saatavilla jopa 20 erilaista, mikä on tavara-autoluokan ajoneuvolle kunnioitettava määrä. Sisarmallit ovat muuten hyvin identtisiä, mutta suurin ero löytyy ohjaamossa, jossa Peugeot käyttää monista uutuusmalleistaan tuttua i-Cockpit kojelautaa, jossa mittaristo sijaitsee ohjauspyörän yläpuolella.

Tilavuutta ja kantavuutta

Berlingo Van ja Partner ovat saatavilla kahdella eri koripituudella, joissa kokonaispituus on joko 4,4 tai 4,75 metriä ja akselivälit ovat puolestaan 2,78 tai 2,98 metriä. Tavaratilan tilavuus on M-pituudessa 3,3 kuutiota ja XL-pituudella 3,9 kuutiota. Lisätilaa on saatavilla hyvin helposti kääntämällä ohjaamon reunimmainen istuin ylös, jolloin mukaan mahtuu jopa 3,44 metrin tavaraa ja tavaratilan koko kasvaa puolella kuutiolla parhaimmillaan 4,4 kuutioon saakka. Huomionarvoista on kahden Eurolavan mukaan mahtuminen myös lyhyemmässä malliversiossa, sillä tavaratilan leveys on pyöränkaarien välissä 1,23 metriä. Myös kantavuus vastaa kovien työtehtävien vaatimuksiin ja sitä on parhaimmillaan 900 kiloa.

Moottorit ja vaihteistot tarpeen mukaan

Moottorivaihtoehtoina sisaruksiin on tarjolla kaksi dieselvaihtoehtoa sekä yksi bensiiniversio ja toinen bensiinimalli saapuu vielä loppuvuoden aikana. Moottorit vastaavat Euro6.2-päästöluokkien vaatimuksiin ja ovat hyvin polttoainetaloudellisia sekä vähäpäästöisiä. Dieselversiot ovat 1,5-litraisia ja niiden teholuokat ovat 102 tai 131 hevosvoimaa 250 tai 300 newtonin väännöillä. Tehokkaampi versio on saatavana myös edistyksellisellä EAT8-automaattivaihteistolla manuaalin sijaan. Nyt myytävänä oleva bensiiniversio on 1,2-litrainen ja hevosvoimia löytyy 110 kpl. Myöhemmin saapuvassa tehokkaammassa mallissa hevosia on 130 ja tämä versio on saatavana myös automaattivaihteisena. CO2-päästöt ovat alimmillaan 103 g/km ja isoimmillaankin vain 129 g/km.

Tehty työkäyttöön

Berlingo Van ja Partner tarjoavat parhaimmillaan 4,4 kuutiota kuljetustilaa ja huomionarvoista on kahden eurolavan mahtuminen samalla kertaa kyytiin. Lattian ja seinien suojaus puoleen väliin kuuluvat vakiovarusteluun.

Partner ja Berlingo Van on suunniteltu vaativia jokapäiväisiä kuljetustehtäviä huomioiden ja tilavuuden sekä kantavuuden lisäksi yksityiskohtaisten, käytettävyyttä parantavien ominaisuuksien määrä on korkea. Esimerkiksi ohjaamon säilytystilojen määrä on optimoitu ja äänieristys on tavara-autoluokan huippua. Digitaalisuus vastaa myös nykyaikaisinta tasoa ja liitettävyys onnistuu kaikkiin yleisempiin ohjelmistoihin ilman ongelmia. Ohjaamon keski-istuin on taas helppo kääntää kirjoitusalustaksi tai tietokonepöydäksi ja istuimen alla on näkösuojattua säilytystilaa arvokkaille tavaroille.

Pitkän tavaran luukku mahdollistaa jopa 344 sentin mittaisen tavaran kuljetuksen 29 x 50 sentin kokoisen luukun avulla.

Tavaratilan saa halutessaan myös kuljettajan puoleisella sivuovella ja jämerät kiinnityspisteet takaavat turvalliset kuljetukset. Vakiovarustukseen kuuluu myös lattian sekä seinien suojaus puoliväliin saakka ja ainoana luokassaan autoihin on saatavilla ylikuormausvaroitin.  Pariovet avautuvat 180 astetta ja sivuliukuovien koko tekee lastin käsittelystä helppoa.

Kattava vakiovarustus, apujärjestelmien runsaus

Isokoiseen värinäyttöön on saatavilla navin lisäksi esimerkiksi pysäköintikamera ja kattava, turvallisuutta huomattavasti lisäävä Surround Rear Vision -järjestelmä näkyy taustapeilin kautta.

Sekä Berlingo Vanissa että Partnerissa saa jo perusvarustuksella itselleen todella monipuolisen ajoneuvon. Vakiopakettiin kuuluvat esimerkiksi väliseinän läpilastausluukku, kauko-ohjattu keskuslukitus, etuturvatyynyt kaikille, sähköinen käsijarru, mäkilähtöavustin, polttoainekäyttöinen lisälämmitin ajastimella ja kauko-ohjauksella sekä ilmastointi. Avustusjärjestelminä on 20 erilaista ja saatavina on muun muassa kaukovaloavustin, värillinen hud-näyttö, adaptiivinen vakionopeudensäädin, surround rear vision -järjestelmä, katveavustin, kaistavahti tai hätäjarrutusjärjestelmä. Osa järjestelmistä on saatavissa yksittäin, mutta suurin osa niistä on koottu loogisiin ja hinnoiltaan järkeviin ja turvallisuus- tai mukavuuspaketteihin.

Erot ohjaamossa ja ulkonäössä

Peugeotin moderni i-Cockpit-ratkaisu soveltuu mainiosti myös tavara-autoluokkaan. Pieni ohjauspyörä toimii hyvin ketterän ajoneuvon käsittelyssä ja mittariston sijaintiin tottuu muutaman ajominuutin jälkeen.

Sisarmallit ovat ulkonäöltään hyvin samankaltaisia ja huomiota herättävät lähinnä suuri tuulilasi, lyhyt konepelti sekä leveät kylkilistat. Suurin ulkoinen ero löytyy etumaskista, joissa kumpikin ajoneuvo käyttää merkkien omaa hyvin tunnistettavaa muotoilua. Myös eroavaisuuksia löytyy ja Peugeotin i-Cockpit-kojelauta erottuu persoonallisuudellaan.Partnerissa ohjauspyörä sijaitsee hyvin matalalla ja mittaristoa seurataan ratin yläpuolelta. Kuljettajan katse pysyy paremmin tiessä ja näin turvallisuus kasvaa entisestää. Berlingo Vanissa sama ominaisuus saavutetaan kojelaudan hud-näytöllä, johon saa näkyviin kaikki tärkeimmät tiedot ilman katseen irrottamista liikenteestä.

Citroënin perinteinen ohjaamo on tehty kovaa, jokapäiväistä työskentelyä silmällä pitäen. Käyttötarkoitus näkyy materiaali- ja värivalinnoissa sekä helpossa käytettävyydessä.

Koeajot vakuuttivat käyttökelpoisuudesta

Tammikuussa järjestetyssä koeajotapahtumassa oli mahdollisuus kokeille uutuusmallien toimivuutta Suomen talvisissa olosuhteissa. Ajettavina oli sekä manuaali- että automaattivaihteisia ajoneuvoja eri koripituuksilla ja moottorivaihtoehdoilla ja sekä lastattuna että tyhjällä kuormalla. Ensimmäinen huomio liittyi ohjaamoiden erilaisuuteen, mutta kokemusten perusteella sekä Berlingon perinteinen että Partnerin moderni ratkaisu täyttävät vaativienkin kuljettajien vaatimukset. Nopeassa vaihdossakaan merkkien välillä ei ongelmia synny, sillä hyvien istuimen ja ohjauspyörän säätöjen ansiosta miellyttävän ajoasennon löytää helposti kummassakin ratkaisussa.

Moottoritehot ja vääntö ovat kokoluokkaan nähden hyvinkin riittävät ja autot liikkuvat mukavan ripeästi myös lastattuna. Automaattien ystävät ovat varmasti myös tyytyväisiä EAT8-vaihteiston toimivuuteen, sillä vaihteet vaihtuvat huomaamattoman sulavasti ja sopivilla kierrosluvuilla. Autojen ketteryys on kokoluokkaan nähden hyvällä tasolla, sillä kääntöympyrä on parhaimmillaan alle 11 metriä.

Kaiken kaikkiaan Berlingo Van sekä Partner täyttävät pikkupakuluokan vaatimukset mainiosti ja niiden teho, tilavuus ja mukavuus täyttävät vaativankin autoilijan tarpeet. Kun taustalla on vielä Auto-Bonin kattava verkosto ja huikea viiden vuoden takuu ilman kilometrirajoitusta, on ostopäätöstä yhä helpompi perustella itselle. Kumpikin mallisto on nyt saatavilla ja edullisimmillaan pikkupakun saa omakseen alle 24 000 eurolla.

Lue seuraavaksi