Uutiset

Autot

Kevennä kaasujalkaa tietyömaalla

Teiden päällystyskausi on alkanut. Asfaltti- ja kuljetusalan yritykset vetoavat tienkäyttäjiin, jotta he noudattaisivat tietyömaiden nopeusrajoituksia. Etenkin ammattiautoilijoita haastetaan näyttämään mallia muulle liikenteelle. Tietyömaita riittää, sillä väylien korjausvelkaohjelma tuo tiekorjauksiin tänä ja ensi vuonna yhteensä 500 miljoonan euron lisärahoituksen.

Asfalttityönantajien etujärjestö INFRA ry ja kuljetusyrityksiä edustava Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry vetoavat tienkäyttäjiin, jotta ne antaisivat tietyöntekijöille työrauhan alkavalla päällystyskaudella.

Asfaltointikausi on pyörähtänyt käyntiin. NCC päällysti Turku-Helsinki moottoritietä Kaarinassa 22.5.2017.

”Pikimiehet ja -naiset tekevät työtä kaikkien tiellä liikkuvien hyväksi. Kannustamme antamaan heille sen työrauhan ja arvostuksen, joka heille kuuluu. Erityisesti haluamme vedota ammattikuljettajiin, koska he ovat erittäin tärkeä esimerkki muille”, johtaja Heikki Jämsä INFRAsta sanoo.

Kun yksi hidastaa vauhtia työmaan kohdalla, muu liikenne seuraa perässä. Ammattilainen ajaa usein pitkää matkaa, eikä muutamalla voitetulla minuutilla ole silloin olennaista merkitystä.

”Huonokuntoiset väylät ovat esimerkiksi tavarakuljetuksille vaarallisia. Ne aiheuttavat paino- ja nopeusrajoituksia ja pakottavat valitsemaan pidempiä ajoreittejä. On kuljetusammattilaisten oman edun mukaista ja vastuullista toimintaa, että suomme tiestön kunnostajille turvallisen työympäristön – hiljennetään siis tietyömaan kohdalla”, SKAL:n puheenjohtaja Teppo Mikkola kehottaa.Kun yksi hidastaa vauhtia työmaan kohdalla, muu liikenne seuraa perässä. Ammattilainen ajaa usein pitkää matkaa, eikä muutamalla voitetulla minuutilla ole silloin olennaista merkitystä.

Tienpitäjä määrittää nopeudet

Tietyömaan nopeusrajoituksen määrittää tieluokan mukaan työn tilaaja, kuten Liikennevirasto tai ely-keskus. Liikenneviraston selvitysten mukaan ylinopeudet työmaiden kohdalla ovat yleisiä. Yötöiden lisääminen ei vähennä riskejä, sillä öisillä teillä nopeudet nousevat entisestään.

Tilaaja voi vaikuttaa turvallisuuteen linjaamalla jo tarjouskyselyvaiheessa, miten tien päällystäjän tulee taata työmaan turvallisuus. Hyviä keinoja ovat esimerkiksi nopeusnäytöt ja saattoautot.

Pitkäjänteisyyttä tarvitaan

Mennyt talvi oli haasteellinen teiden kunnon kannalta. Tienpinnan jatkuva jäätyminen ja sulaminen kiihdyttivät päällysteiden reikiintymistä ja muita vaurioita.

”Korjausvelkaohjelman rahoitus vuoteen 2018 asti auttaa tilannetta, mutta sen jälkeiset rahoituspäätökset ovat täysin auki. Tämän vuoksi on tärkeää, että ennen seuraavia eduskuntavaaleja puolueet alkavat valmistella pitkäjänteistä rahoitusohjelmaa”, Heikki Jämsä esittää.

”Muilla Pohjoismailla on yli hallituskausien ulottuvat väyläohjelmat, jotka ohjaavat väylien korjaamista ja rakentamista. Tämä lisää ennakoitavuutta ja tehostaa resurssien käyttöä. Hyötyjiä ovat tilaajat, urakoitsijat, teollisuus ja veronmaksajat.” OP.

Lue seuraavaksi