Kinkkutempussa jälleen ennätystulos

– 185 000 kotitaloutta kierrätti paistinrasvat Neste MY uusiutuvaksi dieseliksi

Suomalaiset innostuivat jälleen jouluisesta kiertotaloushaasteesta Kinkkutempusta, kun yhteensä 185 000 kotitaloutta keräsi ja kierrätti juhlapyhän paistinrasvansa. Kinkkutemppuun osallistuvia kotitalouksia oli 40 000 enemmän kuin edellisvuonna.

Neste valmistaa jäterasvoista Neste MY uusiutuva diesel™ -polttoainetta, jonka avulla autoilijat voivat vähentää kasvihuonekaasupäästöjään jopa 90 %. Jouluna kierrätetyistä paistinrasvoista valmistettavalla Neste MY uusiutuvalla dieselillä ajaisi arviolta lähes 18 kertaa maapallon ympäri.

“Kinkkutemppu osoitti jälleen, että suomalaiset ympäri maata ovat innokkaita kierrättäjiä. Suomalainen kiertotalousosaaminen on maailman kärkeä, eikä yhtä valtavaa temppua pystyttäisi toteuttamaan missään muualla maailmassa. Haluankin kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita sekä keräykseen osallistuneita suomalaisia, jotka ottivat asian omakseen. Kiertotaloudessa on tulevaisuus”, kertoo Nesteen teknologiajohtaja Lars Peter Lindfors.

Kinkkutemppu-kampanja lahjoittaa keräyksen loputtua hyväntekeväisyyteen 20 000 euroa. Lahjoituksen saa Hope ry, joka tukee vähävaraisia perheitä taloudellisesti ja välittämällä perheille esimerkiksi käytettyjä vaatteita ja harrastusvälineitä.

Lisätietoa: Tia Oja, viestinnän suunnittelija, Neste, puh. 050 458 2444, tia.oja(at)neste.com; Petri Ahola-Luttila, valmiuspäällikkö, Kemianteollisuus ry., puh. 040 849 5920, petri.ahola-luttila(at)kemianteollisuus.fi

Kinkkutemppu lyhyesti

Kinkkutemppu on Kemianteollisuuden aloitteesta syntynyt yhteisprojekti, joka tuo kiertotaloutta lähemmäksi kuluttajien arkea konkreettisen esimerkin avulla. Kuluttajia pyydettiin palauttamaan joulun ruuanlaitosta yli jääneet rasvat kierrätyspaikoille ja siitä valmistettiin Neste MY uusiutuvaa dieseliä Nesteen Porvoon jalostamolla. Kinkkutemppu-kampanjan tavoitteena oli saada mukaan 300 000 suomalaista kotitaloutta.

Kinkkutemppu lahjoittaa 20 000 euroa vähävaraisia perheitä tukevalle Hopelle. Kemianteollisuuden lisäksi Kinkkutempussa ovat mukana Neste, Lassila & Tikanoja, Honkajoki, K-ryhmä, Suomen Pakkauskierrätys RINKI, Atria, HKScan, Snellman, Maa- ja kotitalousnaiset, Suomen Kiertovoima KIVO ja kuntien jätelaitokset, Kuntaliitto, Vesilaitosyhdistys ja Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP.