Kolme suomalaiskuljettajaa mukana WRC-rallin esports-mestaruusfinaaleissa tulevana lauantaina

Yli kahdeksan kuukautta kestänyt ja 12 haastekisaa kattanut eSports WRC Powered by Hyundai -rallikisa on edennyt finaaliturnaukseen tulevana lauantaina.

Finaaliturnauksissa on mukana yhdeksän finalistia, joista peräti kolme on suomalaisia virtuaalikuljettajia. Suomalaiset Mika ”MIHALO” Laitinen, Marko ”STAATTINEN” Räisänen ja Jukka ”JHTL85” Lehtinen kisaavat tämän vuoden mestaruudesta toisiaan sekä vuoden 2018 ja 2017 maailmanmestareita Jon Armstrongia ja Lohan "Nexl" Blancia vastaan. Finaalipelaajat on karsittu 200 000 pelaajan joukosta viikkohaasteiden ja eSports WRC -turnausten kautta.

Yhdessä WRC Promoterin ja Wales Rally GB:n kanssa kisat järjestävä pelijulkaisija Bigben vie finaalikuljettajat kisaamaan Wales Rally GB -tapahtumaan Llandudno WRC -varikkoalueelle tämän viikon lauantaina 5. lokakuuta. Kisapäivänä virtuaalikuljettajat ajavat yhteensä kahdeksan erikoiskoetta, joilla selvitetään kisaajien keskinäinen paremmuus. Neljä parhaiten pärjännyttä kuljettajaa pääsevät finaalikisaan, joka järjestetään samana päivänä klo 20.00 Suomen aikaa. Lopullinen mestaruus ratkaistaan kolmessa viimeisessä erikoiskokeessa.

eSports WRC Powered by Hyundai -rallikisa esitetään WRC:n, WRC-videopelin, Hyundai Motorsportin, Thrustmasterin, Playseatin ja Red Bull Gamingin omissa sosiaalisen median kanavissa. Sen lisäksi kisaa voi seurata WRC+ -digialustalla, virallisten WRC TV-lähetysten kautta sekä yhteistyökumppaneiden kautta, joita ovat Motorsport Network ja Red Bull. Viime vuoden finaalia seurasi yli kaksi miljoonaa katsojaa ympäri maailman.

WRC-rallipelin elektronisen urheilun kilpailut jatkuvat vuonna 2020. WRC 8 -rallipelin viikoittaiset erikoishaasteet valmentavat pelaajia kisaamaan toistensa kanssa ja haastamaan taitonsa eri erikoiskokeissa. Matka vuoden 2020 mestaruuskisoihin alkaa Rallye Monte Carlo -tapahtuman aikaan tammikuussa 2020.

WRC 8 on kansainvälisen autourheiluliiton virallinen rallipeli ja sisältää ajankohtaiset tiedot kauden 2019 kuljettajista ja tiimeistä. Entistä näyttävämpi peligrafiikka, tarkemmin nuotitettu kartanlukija, ja monipuolisempi urapelitila ovat olennaisia tekijöitä rallipelissä. Myös ajoneuvojen tarkempi mallinnus, dynaamiset säätilavaihtelut ja entistä realistisempi fysiikanmallinnus tuovat WRC 8 -peliin entistä paremman kisatunnelman. WRC 8 on saatavilla sekä PlayStation 4-, Xbox One- ja Nintendo Switch -pelikonsoleille että pc-tietokoneille. Pelin ikäraja on PEGI 3.

Finaalikisan esittelyvideon voi katsoa osoitteessa https://youtu.be/H4rEjdgeink.

WRC 8 -pelin julkaisuvideon voi katsoa osoitteessa https://youtu.be/t53dwHBrQxA.

Lisätietoja
www.esportswrc.com
www.wrcthegame.com
www.panvision.com/pelit

 

LUE MYÖS: Tulevaisuudessa kuluttajia kiinnostavat mukavuus, kustannustehokkuus ja lisäpalvelut