Uutiset

Autot

Kuljetus-Logistiikka 2019 on ajan hermolla

Kuljetus-Logistiikka 2019 -messujen ohjelmat on julkaistu. Messuilla tarkastellaan tulevaisuuden näkymiä ympäristön ja turvallisuuden näkökulmista. Hiilivapaa liikenne ja logistiikka nousee avajaispäivän puheenaiheeksi. Suurtapahtuma järjestetään 9. – 11.5.2019 Messukeskuksessa Helsingissä. Seminaarien lisäksi messuilla on paljon muutakin ohjelmaa taitokisoista rekrytointiin.

Kuljetus-Logistiikka 2019 -messujen avajaisseminaarissa 9.5. keskustellaan tulevaisuuden hiilivapaasta liikenteestä ja logistiikasta. Tapahtuman avaa Liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiainen. Paneelikeskusteluun osallistuvat Pursiaisen lisäksi Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n  puheenjohtaja Olli-Pekka Juhantilan johdolla Autotuojat ja -teollisuus ry:n  toimitusjohtaja Tero Kallio, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n  johtaja Petri Murto ja Suomen ympäristökeskuksen johtaja Jyri Seppälä.

Logistiikan uudet teknologiat

Tulevaisuusteemaa jatkaa avajaispäivänä 9.5. Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n Toimitusketjun ohjaaminen 2020-luvulla -seminaari, jossa kuullaan viisi ytimekästä puheenvuoroa toimitusketjun ohjaamisesta nykypäivänä ja tulevaisuudessa. Perjantaina 10.5. Tulevaisuuden teknologiat ja kompetenssit – mitä alalla tapahtuu nyt ja tulevaisuudessa? -seminaarin aloittaa paneelikeskustelu, johon osallistuvat  Material Handling Finland oy:n toimitusjohtaja Pasi Nieminen, Kaukokiidon Head of Sales Petri Palo, Paulig oy:n Sourcing Director Antti Suorsa sekä Gartnerin Business Development Director Antti Kojola. Lisäksi kuullaan muun muassa Lufthansa Cargo AG:n johtajan Mika Seppälän katsaus lentorahdin markkinoihin ja tulevaisuuteen.

Liikenteen päästöt ja vaihtoehtoiset polttoaineet

Ympäristöteema nousee esiin torstaina 9.5.  Nesteen järjestämässä paneelikeskustelussa, jossa pohditaan vaihtoehtoisia ratkaisuja liikenteen päästöjen vähentämiseksi. Paneelissa käsitellään muun muassa suomalaista kilpailukykyä sekä tarkastellaan asiakkaiden valmiutta maksaa vähäpäästöisemmistä ratkaisuista. Mukana keskustelussa on Nesteen Head of Sales Tuomas Kulola, Gasumin liikenneyksikön johtaja Jukka Metsälä sekä SKAL:in johtaja Petri Murto.

Seminaarilavalla on kiinnostavaa ohjelmaa lähes tauoitta. Ohjelmassa muun muassa  Gasumin puheenvuoro torstaina 9.5. kaasun mahdollisuuksista logistiikan murroksessa ja Cargotec Finlandin paneelikeskustelu tulevaisuuden metsäinnovaatioista perjantaina 10.5. Seminaarilavan juontaja on Marianne Harjula.

Lastiturvallisuus puhututtaa

Lastiturvallisuus – pysy muutoksessa mukana! -seminaarissa perjantaina 10.5.  Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n johtaja Petri Murto kertoo lastiturvallisuustyöryhmä LASTUn tavoitteista edistää turvallisuutta ja kuljetusten laadun nostamista läpi koko kuljetusketjun koordinoidusti yhteistyössä ketjun eri osapuolten ja viranomaisten kanssa.

Scania Driver Competitions,  Trukkimestari 2019, Liikenneareena

Kansainvälisen Scania Driver Competitions -kilpailun Suomen kansallinen loppukilpailu on 10.-11.5.2019 Kuljetus-Logistiikka-messuilla. Scania Driver Competitions -kilpailussa on yli 350 000 osallistujaa, joten se on maailman suurin kuorma-autojen ja linja-autojen kuljettajille suunnattu kilpailu. Kansalliseen loppukilpailuun osallistuvat kunkin maan parhaat kuljettajat. Päästäkseen jatkoon osallistujien on selviydyttävä lukuisista haastavista käytännön kokeista. Osallistujien on läpäistävä teoriakoe (tai edettävä FMS:n kautta) sekä käytännön kilpailukierrokset päästäkseen mukaan Euroopan loppukilpailuun. Euroopan parhaan kuorma-autonkuljettajan tittelin lisäksi kansainvälisen kilpailun voittaja saa uuden 100 000 euron Scania kuorma-auton.

Torstaina 9.5. messuilla on julkkiskisa, johon osallistuvat muun muassa Jone Nikula ja Olli Herman. Kisan juontaa Laura Ruohola. Perjantaina 10.5. ollaan tositoimissa ja kisataan karsinnat, lauantaina 11.5. on Suomen kansallinen Scania Driver Competitions -loppukilpailu.

Barona Logistiikka järjestää messuilla Trukkimestari 2019 -kisan. Erikseen kutsutut kilpailijat suorittavat eri lajeja vastapainotrukilla ja paras suoritus palkitaan Trukkimestari 2019 -tittelillä sekä huikealla palkinnolla. Kilpailu on konkreettinen kunnianosoitus trukkikuskeille ja heidän ammattitaidollensa.

Liikenneareena esittelee messuilla nyt ensimmäistä kertaa laajasti auto- ja kuljetusalojen ammatteja ja koulutusta. Liikenneareenassa pääsee tutustumaan auto- ja kuljetusalojen moninaisiin työtehtäviin, urapolkuihin ja koulutukseen suoraan alan ammattilaisten kertomana. Työtehtäviä pääsee myös itse kokeilemaan simulaattoreiden ja VR-sovellusten avulla.

Mukana kaikki alan merkittävimmät toimijat

Tapahtuman käytössä ovat kaikki Messukeskuksen viisi hallia ja laaja ulkoalue. Mukana ovat kaikki alan merkittävimmät toimijat – kuljetuskalustoa ja päällirakenteita esittelevät yritykset sekä paljon renkaita, komponentteja, tarvikkeita, lisävarusteita ja palveluita edustavia yrityksiä. Mukana ovat raskaankaluston Daf, Iveco,  Man, Mercedes-Benz, Renault, Scania, Sisu ja Volvo. Pakettiautoista esillä ovat Citroën, Fiat, Ford, Mercedes-Benz, Nissan, Peugeot, Renault, Toyota ja Volkswagen.  Lisäksi messuilla on suuri logistiikka-alue ja trukkien koeajoalue.

Messukeskus järjestää Kuljetus-Logistiikka 2019 -messut yhteistyössä Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n, Autotuojat ja -teollisuus ry:n ja Teknologiateollisuus perävaunut ja päällisrakenteet toimialaryhmän kanssa. Tapahtuma järjestetään nyt 11. kertaa Messukeskuksessa. Edellisen kerran tapahtuma järjestettiin vuonna 2015. Toimialan kasvu näkyy messuilla entistä suurempana tapahtumana.

Kuljetus-Logistiikka 2019 -messut 9.–11.5.2019 Messukeskuksessa Helsingissä. Tapahtuma on avoinna torstaina ja perjantaina 9. – 10.5. klo 10-18 ja lauantaina 11.5. klo 9-16. Messuille voi rekisteröityä kävijäksi veloituksetta tapahtuman verkkosivuilla: www.kuljetuslogistiikka.fi

Lue seuraavaksi