Uutiset

Työkoneet

Maxpo 2015: Kauhaharjalla molempiin suuntiin

JH-Konemarkkinointi Oy:n osastolla oli esillä runsaus kattaus Snowstar-työlaitteita.

”Komponenttivalintoja on viime aikoina yhtenäistetty, niin että samoja varaosia sopii eri laitteisiin. Esimerkiksi kaikissa hydraulisissa laitteissamme on nyt Piippo Hydraulicin uusi venttiili. Siihen saadaan kolme sähköistä toimintaa. Esimerkiksi auran kääntö voidaan toteuttaa hydraulisesti ja siipien ohjaus sähköisesti. Tai sähkö voidaan hylätä ja kaikki toiminnot tehdä hydraulisesti. Venttiili antaa lukuisia mahdollisuuksia työlaitteiden ohjaukseen. Venttiilin ansiosta myös letkujen määrää on saatu tiputettua”, kertoo Jouko Heinonmäki.

”Kelluntalaite toimii nykyään kaikissa työlaitteissa samalla tavalla. 170 millimetrin liike antaa reilun kellunnan. Samalla se antaa kuljettajalle enemmän anteeksi. Vanhassa liike oli sen verran pieni, että se vaati kuljettajalta tarkkaavaisuutta. Tämä uusi kellunta on hyväksytty myös muissa Pohjoismaissa”, täydentää Heinonmäki.

Kauhaharjat ovat viime vuosina nostaneet suosiotaan keräävien harjalaitteiden kustannuksella. Heinonmäki kertoo yrityksensä myyneen viime vuonna 40 kauhaharjaa. Syykin on selvä.

”Talvella levitetty sepeli liimautuu tosi lujaa pohjaan kiinni ja keräävällä harjalla sitä ei tahdo saada irti asfaltista. Kauhaharjalla voi ajaa eteenpäinkin. Huulilevy on lievästi ottavassa asennossa ja kovaksikin painautunut hiekoitussepeli irtoaa. Kauhaharjaan on saatavana lisävarusteena myös kääntölaite. Monet haluavat sellaisen, sillä harjalaite on silloin oikessa asennossa ajettaessa eteenpäin”, lopettaa Heinonmäki.

Kauhaharjoja on saatavana kahden (570 kg/760 l) ja 2,5 metrin (720 kg/960 l) työleveyksillä.

Lue seuraavaksi