Mitsubishille tulossa vahva vuosi Suomessa

Mitsubishin myynti on ollut Suomessa koko kuluvan vuoden kovassa kasvussa. Tänä vuonna Mitsubishin henkilöautoja on ensirekisteröity tammi-syyskuun välisenä aikana jo yhteensä 1624 kappaletta, kun viime vuonna vastaavaan aikaan niitä ensirekisteröitiin 779 kappaletta. Mitsubishin myynti onkin kasvanut huimat 108 prosenttia. 

Mitsubishin myynnin kasvun arvoa kasvattaa se, että vastaavaan aikaan henkilöautojen kokonaismarkkina on laskenut Suomessa 10 prosenttia.

Lisäksi Mitsubishin markkinaosuus on noussut tammi-syyskuun välisenä aikana 1,9 prosenttiin, kun se oli viime vuonna vastaavaan aikaan 0,8 prosenttia. 

”Mitsubishin lähes kautta linjan uudistunut mallisto on saanut hyvän vastaanoton Suomessa. Esimerkiksi maailman myydyin ladattava hybridikatumaaasturi Outlander PHEV on ottanut tukevan jalansijan myös täällä Suomessa, sillä sen myynti on kolminkertaistunut viime vuoteen nähden. Myös juuri lokakuun alussa esitelty täysin uusi Mitsubishin avolavamalli L200 on otettu markkinoilla hyvin vastaan”, kertoo Bergé Auto Nordicsin Mitsubishi-johtaja Markku Riekkola.

 

LUE MYÖS Rinta-Joupin Autoliike laajentaa Mitsubishi-edustustaan Vaasaan