Uutiset

Autot

Opel Finland osti Opelin maahantuontitoiminnot Baltiassa

Opelia Suomeen maahantuova Opel Finland on keskiviikkona 28. marraskuuta ostanut Opelin maahantuontitoiminnot Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Liiketoimintakauppa liittyy merkin kansainväliseen strategiaan terävöittää liiketoimintaa muun muassa Pohjoismaiden ja Baltian alueella.

”Marraskuussa 2017 julkistetun PACE!-strategian mukaisesti Opel haluaa lisätä ketteryyttä, joustavuutta ja tehokkuutta. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että monilla markkinoilla maahantuontitoiminnot keskitetään paikalliseen omistukseen”, kertoo Opel Finlandin toimitusjohtaja Rami Kittilä. Hän näkee keskittämisessä ja paikalliseen omistukseen siirtymisessä useita etuja.

”On erittäin luontevaa, että Baltian liiketoiminnot tulevat osaksi toimintaamme”, toteaa Opel Finlandin toimitusjohtaja Rami Kittilä. ”Baltian maat ovat monessa suhteessa hyvin lähellä Pohjoismaita, mikä helpottaa toimimista monissa asioissa. Liiketoimintaa ajatellen saamme myös useita mittakaavaetuja, kuten lisävolyymia, joka taas puolestaan takaa entistäkin paremman neuvotteluaseman valmistajan suuntaan.”

”Joulukuun alussa aukeaa myös Opelin uusi varaosavarasto Vantaalle. Sijainnin ansiosta varaosien toimitusajat myös Baltian maihin lyhentyvät ja tämä vaikuttaa tietysti heti positiivisesti myös asiakastyytyväisyyteen”, Kittilä tiivistää.

Opelin Baltian liiketoimintojen vetovastuun ottaa 1. joulukuuta alkaen Rasmus Tali. ”Rasmus Talilla on laaja kokemus autokaupasta ja maahantuontitoiminnoista. Olen todella iloinen, että saamme hänet jo entuudestaan vahvaan Baltian tiimiin. Tavoitteenamme on vahvistaa markkinaosuuttamme kaikissa Baltian maissa entisestään, ja uskon vahvasti, että Talin osaaminen edesauttaa tämän tavoitteen saavuttamista.”

Kauppa on osa isompaa järjestelyä, jossa Opel Finland oy:n liiketoiminta siirtyy 1. joulukuuta LänsiAuto-konsernille.

Lue seuraavaksi