Uutiset

Autot

Oy Auto-Way Ltd jalkautui asiakaskunnan pariin

Seinäjoella vuodesta 1996 saakka toiminut Oy Auto-Way Ltd on viime vuosien aikana panostanut aikaisempaa tiiviimmin juuri pienikokoisiin linja-autoihin, joiden suosio tuntuu alati kasvavan.

”Asiakaskunnan kiinnostus tuntuu kohdistuvan nyt erityisesti kooltaan pienempään kalustoon, jota hyödynnetään muun muassa jatkuvasti lisääntyvässä palvelulinjaliikenteessä. Samalla asiakkaat haluavat aikaisempaa monikäyttöisempää kalustoa, mikä tarkoittaa käytännössä esimerkiksi pyörätuoliramppeja sekä pikalukittavia istuimia”, kertoo Auto-Way Ltd:tä reilun vuoden ajan luotsannut Pekka Purtanen 26 paikkakunnalla kiertävällä kevätkiertueella Lahdessa.

”Vuosittain noin 250 Sprinteriä ja 50 Atego-alustaista Apollo-linja-autoa valmistava Automet on erittäin kuuntelevainen tehdas, joka tekee asiakkaiden toiveiden mukaisia ja paikallisiin olosuhteisiin soveltuvia autoja. Suomeen Automet on viimeisen viiden vuoden aikana toimittanut jo alun toistasataa autoa”, kertoo Purtanen kumppanistaan, jonka päämarkkina-alueena onkin juuri Pohjois-Eurooppa.

”Olemme tällaisia vähäsanaisia pohjalaisia, joskin seisomme aina sanojemme päällä”, kuvaa Pekka Purtanen ajatusmaailmaansa, jossa luvatut asiat pidetään. Purtasen mukaan pohjalainen suoraselkäisyys yhdessä Autometin Suomen oloihin soveltuvan malliston kanssa on kokonaisuus, joka on vakiinnuttanut paikkansa Suomessa.

Maanlaajuisella kiertueella oli mukana autoja, jotka tarjosivat kapasiteetin 12-29 matkustajalle. Raskaimmassa päässä mukana oli lehdessämme vastikään esitelty espanjalaisen Unvi S.A:n valmistama Compa T -midibussi turistiajoon. Koululaiskuljetuksiin rakennettu, mutta myös tilausajoon soveltuva 23-paikkainen Automet Jumbosprinter taasen pitää sisällään asiakaslähtöisiä ratkaisuja muun muassa penkkijärjestelyn suhteen. Matkustamon kaksi takimmaista penkkiriviä ovat pikalukittavia, mikä mahdollistaa esimerkiksi tavaratilan kasvattamisen tai pyörätuolimatkustajien kuljettamisen. Purtasen mukaan pyörätuolirampilla varustettuun autoon on mahdollista sovittaa jopa kolme pyörätuolipaikkaa.

Kiertueella oli mukana myös vastikään mallistoon saatu 12+1-paikkainen monikäyttöauto, joka varustelunsa puolesta soveltuu niin palvelulinjalle kuin tilausajoonkin. Pikalukittavien penkkien ansiosta monipuolisesti varusteltu auto tarjoaa kaksi pyörätuolipaikkaa.

Kiertue jatkuu pääsiäisen jälkeen Pohjanmaalla sekä Pohjois- ja Itä-Suomessa. Tarkka aikataulu löytyy täältä.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi