Uutiset

Autot

Pro Lift vauhdilla uuteen vuoteen

Nurmijärveläinen nosturien ja vaihtolavalaitteiden asiantuntija Pro Lift Oy on tänä vuonna nauttinut kovan työn tuomista hedelmistä, sillä esimerkiksi yrityksen nosturimyynti on lähes kaksinkertaistunut. HMF-kappaletavaranosturien monipuolinen ja laadukas valikoima yhdistettynä järkevään hinnoitteluun sekä toimiviin jälkimarkkinointipalveluihin ovat aikaansaaneet suuren kiinnostuksen maamme nosturialan ammattilaisten joukoissa.

HMF teknisessä kärkiryhmässä

Pro Lift Oy:n toimitusjohtaja Vesa Hiekkanen kertoo erityisesti HMF:n useiden teknisten yksityiskohtien olleen monelle asiakkaalle hyvin tärkeitä ostopäätöstä tehtäessä. ”Esimerkiksi hyvin suosittu patentoitu EVS-kaatumisenestojärjestelmä, joka ottaa huomioon auton kallistuskulman eikä vain sitä miten ulos tukijalat on työnnetty, on osoittautunut erittäin arvostetuksi ominaisuudeksi. Itse nostureista kaupallisimpia on ollut muun muassa ympäri pyörivä HMF 3220-K5, joka soveltuu mainiosti vaikkapa kolmiakseliseen vaihtolava-autoon tehokkaaseen konttien käsittelyyn”, kertoo Hiekkanen. Ensi vuodelta Hiekkanen odottaa paljon myös 11 metrin HMF2310S -nosturilta, jolla esimerkiksi Molok-astioiden tyhjennys sujuu vaivatta.

AJK ottaa paikkansa

Koukkulaitteiden suosio on viime aikoina ollut tasaisessa kasvussa ja Pro Liftin edustamat belgialaiset AJK-tuotteet tarjoavat alalle varmatoimisen ratkaisun. AJK-tuotteiden luotettavuus perustuu ilman elektroniikkaa suoritettavaan ohjattavuuteen, sillä kaikki toiminnot hoituvat hydraulisesti tai mekaanisesti. Ruotsissa Sörling-merkillä tunnetut AJK-koukkulaitteet ovat kasvattaneet maassamme suosiotaan ja tänä vuonna Pro Lift myi niitä jo 15 kappaletta eri puolelle Suomea.

Pro Liftin toiminta monipuolistuu

Pro Lift on aina tunnettu kattavasta kokonaispalveluistaan ja nosturimyynnin lisäksi yritys on hoitanut niin huollot ja varaosapalvelun kuin määräaikais- sekä käyttöönottotarkastukset. Pro Liftin laadukkaan toimintaperiaatteen mukaan tarkastukset hoitaa aina ulkopuolinen tekijä, mikä tuo luotettavuutta ja läpinäkyvyyttä tärkeisiin tehtäviin.
Uusien HMF- nosturien ja laadukkaiden Tajfun LIV -puutavaranosturien sekä muiden kuormankäsittelylaitteiden lisäksi Pro Liftin valikoimasta löytyy runsaasti myös vaihtokoneita ja yritystä työllistävät lisäksi monipuoliset päällirakenneratkaisut. Pro Lift työllistää tällä hetkellä 11 henkilöä ja uusimpana aluevaltauksena yritys on ottanut marraskuun alusta hoitaakseen AGA-kaasumyynnin.

www.prolift.fi

Lue seuraavaksi