Uutiset

Autot

Rinta-Joupin Autoliike aloittaa Kia-automyynnin ja -huollon Rovaniemellä

Rinta-Joupin Autoliike Oy aloittaa Kia-automyynnin ja -huollon kesäkuussa Rovaniemellä. Rinta-Joupin Autoliikkeellä on jo entuudestaan Kia-edustukset Tervajoella, Vaasassa, Jyväskylässä, Keuruulla, Mikkelissä ja Ylivieskassa.

”Kia saa vahvan edustuksen Rinta-Joupin Autoliikkeen myötä Rovaniemelle ja Pohjois-Suomeen. Rinta-Joupin Autoliikkeellä on laaja Kia-verkosto jo ennestään ja he ovat vahvoja alueillaan. Sopimus tukee osaltaan Kian kasvutavoitteita Suomessa”, sanoo Brand Director Anssi Liukkonen Kia-maahantuonnista.

Kialla on ollut vahva alkuvuosi Suomessa. Kian markkinaosuus (tammi-toukokuu) nousi 6,2 prosenttiin, kun se vuosi sitten vastaavana aikana oli 5,1 prosenttia. Kia on ainoa merkki Suomen kymmenen myydyimmän henkilöautomerkin joukossa, jonka kappalemääräinen myynti on kasvanut kumulatiivisesti ensimmäisen viiden kuukauden aikana.

”Kia on yksi Suomen myydyimmistä automerkeistä, joka on vahva kaikissa segmenteissä. Kia tunnetaan palkitusta muotoilusta ja ainutlaatuisesta seitsemän vuoden takuustaan. Uskomme, että Kian ominaisuudet vakuuttavat asiakkaamme myös Rovaniemellä”, sanoo Rinta-Joupin autoliikkeen myyntijohtaja Jukka Myntti.

Kia-jälleenmyynnin ja huollon Rovaniemellä lopettaa Pörhön Autoliike Oy.

Rinta-Joupin Autoliike palvelee Rovaniemellä osoitteessa: Teollisuustie 22. Kia-avajaisia vietetään Rovaniemellä syyskuussa.

LUE MYÖS Pakkaa auto oikein mökkireissulle

Lue seuraavaksi