Uutiset

Autot

Škoda Octavia täyttää 60 vuotta

Ensimmäinen kaksiovinen Škoda Octavia lähti Mladá Boleslavin tehtaalta tammikuussa 1959. Ensimmäisten tuotantoviikkojen aikana Octavian rinnalla valmistettiin vielä sen edeltäjämalleja Š 440 ja Š 445. Octavian konepellin alla oli vankka nelisylinterinen 1,1-litrainen moottori. Se kehitti tehoa 29,4 kW (40 hv), ja takapyörille voima välittyi nelivaihteisen vaihteiston kautta. Huippunopeudeksi kerrottiin 110 km/h ja polttoaineen keskikulutukseksi 7,7 litraa sadalla kilometrillä. Sulavalinjaisen kaunis kori ihastutti kuten hyvät ajo-ominaisuudetkin. Tekninen edistyksellisyys, kuten etuakselin kierrejouset ja kallistuksenvakaaja, tekivät Octaviasta mukavan ja helposti käsiteltävän. Vuoden 1959 mittaan käyttöön tulleet epäsymmetriset ajovalot paransivat aktiivista turvallisuutta. Škoda esitteli 1959 myös tehokkaamman mallin Octavia Super, jossa oli 1,2-litrainen moottori teholtaan 33 kW (45 hv). Octavia-mallien kysyntä kasvoi vahvasti sekä kotimaassa että ulkomailla.

Uuden ajan ensimmäisen Octavia-sukupolven myötä mallinimestä muodostui koko automerkin synonyymi. Vuonna 1992 – siis varsin pian Škodan tultua osaksi Volkswagen-konsernia – alettiin suunnitella täysin uutta automallia, joka herätti legendaarisen mallinimen jälleen eloon. Nykyaikaisen perustekniikan pohjalle silloinen päämuotoilija Dirk van Braeckel ja hänen tiiminsä piirsivät edukseen erottuvan korin. Isotakaluukkuinen, sedanmallinen Octavia ensiesiteltiin 4. huhtikuuta 1996. Se keräsi heti kansainvälistä suosiota erinomaisella aktiivisella ja passiivisella turvallisuudellaan. Sen tavaratila oli reilun kokoinen, 528‒1328 litraa. Vieläkin tilavampi ja Euroopan markkinoilla erityisen hyvin menestynyt farmarimallinen Octavia Combi täydensi mallistoa maaliskuussa 1998. Ensimmäinen nelivetoinen versio julkistettiin 1999. Marraskuuhun 2010 mennessä ensimmäisen sukupolven Octaviaa valmistetiin 970 000 liftbackinä ja yli 470 000 farmarina.

Škoda Octavian vahvaa suosiota jatkoi vuosina 2004‒2013 valmistettu toinen sukupolvi: sitä myytiin kaikkiaan 1,6 miljoonaa kappaletta liftbackinä ja 900 000 kappaletta farmarina. Entistäkin paremman ja monipuolisemman käytännöllisyyden ohella toisessa sukupolvessa esiteltiin monia teknisiä uutuuksia. Esimerkiksi TSI-suoraruiskutusbensiinimoottorit tai automaattinen DSG-kaksoiskytkinvaihteisto. Octavian nykyinen kolmas sukupolvi on Škoda-automalliston selkäranka. Sitä on valmistettu marraskuusta 2012. Kattava malliuudistus tehtiin helmikuussa 2017. Kolmannen sukupolven Octavioita on myyty jo yli 2,5 miljoonaa kappaletta.

Škoda Octavialla on jo pitkään ollut vankka ja tunnettu asema monilla markkina-alueilla. Vaikuttavana todisteena ovat vuodesta 1959 alkaen valmistetut yli 6,5 miljoonaa Octaviaa. Nykyään Octaviaa valmistetaan Tšekin tasavallan Mladá Boleslavissa sijaitsevan Škodan päätehtaan ohella myös omille markkinoilleen Kiinassa, Intiassa, Venäjällä, Kazakstanissa ja Algeriassa.

Lue seuraavaksi