Uutiset

Autot

Sprinter-retkeilyautosta on moneksi harrastavalle yrittäjälle

Monikäyttöisellä retkeilyautolla kulkee henkilöautollinen ihmisiä ja pakettiautollinen tavaraa – yhdellä kertaa. Retkeilyauton perustana käytetään isokokoista pakettiautoa, usein juuri Mercedes-Benz Sprinteriä, joka varustelun myötä muuttuu todelliseksi moniosaajaksi.

”Retkeilyautojen käyttäjäkuntaa ovat muun muassa yrittäjät, jotka tarvitsevat työssään paitsi henkilökuljetuskapasiteettiä, myös tavaratilaa”, kertoo Vehon myyntipäällikkö Rainer Sillanpää kirpeässä helmikuisessa pakkaskelissä Lahden Stadionilla.

Esimerkiksi myyntiedustajat ja koneiden huoltoja tekevät yrittäjät ovat nähneet retkeilyautojen suomat mahdollisuudet. Useimmiten retkeilyauto rakennetaan B-luokan ajokortin turvin ajettavaksi pakettiautopohjaiseksi matkailuautoksi, jolloin matkustamossa on tilaa 5-7 henkilölle. Autoverottoman matkailuauton edellytykset täyttyvät, kun sisäkorkeudeltaan 190 sentin matkustamosta löytyy istuimien ja pöytätilan ohella myös säilytystilaa, makuupaikkoja sekä keittomahdollisuus.

Retkeilyauto voidaan toteuttaa myös kuorma-autoperustaisena monikäyttöautona, jolloin kuljettajalta vaaditaan C-luokan ajokortti. Ajoneuvotyyppiä valittaessa kannattaa muistaa myös kuorma-auton alhaisempi ajonopeus. Pakettiautolla voi lasketella kohti uusia haasteita 100 km/h nopeudella, vastaavasti kuorma-autolla olisi muistettava huristella 80 km/h nopeudella.

Niin Sillanpään kuin Kelkkakunkku-tapahtumaan osallistuneiden varustajien edustajien näkemyksien mukaan retkeily- ja monikäyttöajoneuvojen kysyntä on lähtenyt jälleen nousujohteiselle uralle parin vuoden hiljaiselon jälkeen. Asiakkaiden vaatimustason kerrotaan myös kasvaneen, sillä perusvarustellun ajokin hankkijat ovat harvassa. Useimmat asiakkaat haluavat hyvin varustellun ja samalla myös näyttävän ajokin, jonka toteuttaminen onnistuu Vehon laajan verkoston avulla. Lahden Kelkkakunkku-tapahtumassa tuotteitaan ja palveluitaan esittelivät Autoverhoomo Look Oy, Carsport, Fix-Ten Oy, Suomen Autokalvo Oy, Suomen Autovarustelu Oy, Vallilan Takomo Oy, Verhoomo Sorsa Oy ja Oy One-Pro Ab.

Varustelua ja varusteita

Fix-Ten Oy:n mallistoon kuuluvat niin retkeilyautot kuin kuorma-autopohjaiset monikäyttöautotkin. Ylöjärvellä toimiva yritys käyttää ajoneuvojen varustelussa muun muassa omaa lisäistuinta, joka kätkee sisäänsä säilytystilaa ja verkkovirralla toimivan keittolevyn. Verhoilumateriaalivalikoima on erittäin laaja ja Fix-Ten Oy:n edustajat muistuttavat mahdollisuudesta hyödyntää verhoilussa myös autovalmistajan alkuperäiskankaita. Kaikissa varusteluissa huomioidaan myös suomalaiset olosuhteet, joten verhoilumateriaalien alta löytyy tukeva kosteus- ja lämpöeriste. Ikkunoina käytetään yksinomaan kaksikerroslämpölaseja, jotka pitävät pakkasen ja huurteen lasin ulkopuolella.

Asiakkaan ehdoilla

Helsingissä toimiva Autoverhoomo Look tekee monenlaisiin ajoneuvoihin monenlaisia varusteluja. Asiakaskuntaan kuuluu niin kuntia ja kaupunkeja kuin yksittäisiä yrityksiä puolustusvoimia unohtamatta. Yrityksellä on erikoisosaamista varsinkin metallirakentamisessa, joten retkeilyajoneuvon tavaratilaan voidaan loihtia hyllystöjen ohella vaikkapa korjaamovarustus.

Lookin esittelyauto on rakennettu moottoripyöräilyn tarpeet huomioiden. Vahvan alumiinilattian alla sijaitsee matkustamon poistoilmakanava, joka tarjoaa tilan myös ajoramppien säilytykseen. Polttomoottorikäyttöisessä painepesurissa on 15 metriä letkua, joten moottoripyörään tarttuneen lian pääsee pesemään myös kauempana autosta. Painepesuri saa käyttöveden omasta 250 litran vesisäiliöstä, jonka sisällä kiertää auton jäähdytysneste. Laatikostojen lisäksi tavaratilassa on myös kuivauskaappi ajovarusteiden kuivattamiseksi. Moni varusteista on sellainen, jota saattaisi kaivata vaikkapa metsäkoneiden tai maarakennuskoneiden huoltojen ja korjausten parissa työskentelevä.

Mukavuutta ja tilantuntua

Ylöjärvellä toimivan Jonasson Oy:n käsissä pakettiauto muuntuu vuosikymmenten kokemuksella Carsport-tuotemerkillä tunnetuksi pikkubussiksi, invataksiksi tai vaikka monikäyttöautoksi. Kuorma-autoksi rekisteröity Sprinter on saanut matkustamoonsa kolme nahkaverhoiltua yksittäisistuinta, jotka tarjoavat mukavaa matkantekoa. Lattiakiskoihin kiinnitetyt istuimet ovat helposti irrotettavissa, jolloin käytössä on entistä suurempi tavarankuljetuskapasiteetti. Pitkien kappaleiden kuljettamiseksi tavaratilan ja matkustamon välinen seinä voidaan nostaa ylös.

Räätälöintiä kokemuksella

Verhoilu ja Sisustus Lehto Oy varustelee kalustoa henkilö- ja tavarakuljetuksen tarpeisiin. Kelkkakunkussa yleisöllä oli mahdollisuus tutustua vantaalaisyrityksen varustelemaan 1+4-paikkaiseen Sprinter-retkeilyautoon, jonka ovien takaa löytyi muun muassa kattava Kenwood-audiolaitteisto. Verhoilussa käytetty oranssi väri on pirteä poikkeus usein niin konservatiivisessa Suomessa.  

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi